perjantai 16. lokakuuta 2009

Roarr… Leijonat valloittavat taas lastenkamarit!

Lea Pennanen: Me Leijonat. Kuvittanut Maija Karma. Otava 1965. 2. painos 2008. 110 sivua.

Roarr!

Lea Pennasen Me Leijonat on hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirjallisuus oli parhaimmillaan jo 1960-luvullakin samanaikaisesti esillä monessa eri mediassa.


Ehtiväisestä leijonaperheestä kertova saturomaani ilmestyi nimittäin ensin Apu-aikakauslehdessä jatkokertomuksena ja vasta sitten kirjana ja Yleisradion lastenohjelmissa jatkoluentana.

Samanlaisen tien kävi läpi toinen Pennasen rakastettu lastenromaani Piilomaan pikku aasi (Otava 1968, 6. painos 2007), jota on esitetty myös television lastenohjelmissa Maija Karman kuvituksien kera.

Minulle Me Leijonat on aina ollut sykähdyttävämpi lukuelämys kuin Piilomaan pikku aasi. Jostain kumman syystä leijonakirjasta ei ole ennen viime vuotta otettu uutta painostakaan, kun taas aasikirjasta on otettu aikojen kuluessa lukuisia uusia painoksia.

Pennanen on luonut eloisan, modernin fantasiaviidakon, jossa katsellaan kyllä televisiota, mutta siirrytään välillä paikasta toiseen kamelikaravaanillakin.



Leijonaperheeseen kuuluu piippua poltteleva lupsakka, silti arvostaan tietoinen Isäleijona ja rauhaa huokuva, mutta olemukseltaan varsin simpsakka Äitileijona sekä poikaleijona Roar, pikkusisko Mur ja perhettä vielä myöhemmin täydentävä pikku Viu.

Roarin poikaenergia pistää välillä hieman halvalla tyttöjen höpsötyksiä, mutta siihen osaa nykylukija – toivon mukaan – suhtautua armeliaan anteeksiantavasti.

Me Leijonat on hyvä esimerkki loistavasta ääneenlukukirjasta, jonka kodikkaaseen tunnelmaan ja poljennoltaan nimenomaan ääneenluettavaksi tarkoitettuun kerrontaan aikuinen tempautuu melkein huomaamattaan mukaan.

Tällaisia iltasadun mittaan sopivasti rytmitettyjä lasten romaaneja pitäisi ilmestyä rutkasti nykyistä enemmän!

Hauska tehokeino on esimerkiksi tiettyjen sanojen latominen versaalikirjaimin. Niiden teatraalinen painottaminen tuo ääneenluentaan oman hauskan vivahteensa.

Kuvittaja Maija Karman piirrin antoi suomalaiselle sodanjälkeiselle lastenkirjallisuudelle sympaattisen ja lapsenomaisen ilmiasun.

Karman lähes 50 vuotta jatkunut kuvittajan ura tuotti yli 150 teosta – satuja, lastenkirjoja ja oppikirjoja ja lukemattomia nuortenkirjojen kansikuvia.

Karma hallitsi suvereenisti mustavalkokuvituksen (tussi- ja lyijykynätekniikan) sekä 1970-80-luvulla painotekniikan kehittyessä lastenkirjallisuudessakin yleistyneen nelivärisen akvarellitekniikan.

Parhaimmillaan Karma oli nimenomaan eläinten kuvaajana. Leijonien ja muiden viidakon eläinten ilmeikkyys hakee vertaistaan myös Me Leijonat -kirjassa.





Lea Pennanen täyttää tänään 80 vuotta. Lastenkirjahylly onnittelee!

Pennanen teki pitkän uran Yleisradiossa Lastenradion toimittajana ja toimituspäällikkönä vuosina 1957–1990. Pennanen uudisti Markus-sedän eli Markus Raution jälkeen lasten radiotarjontaa huomattavasti aiempaa lapsilähtöisemmäksi.




3 kommenttia:

Marudden kirjoitti...

Mielestäni juuri ja nimenomaan Maija Karman kuvitus on tehnyt monesta lastenkirjasta meille klassikon. Ja kuten todettu: hänen eläinhahmonsa ovat näköisyydessään, satuisuudessaan ja persoonallisessa eloisuudessaan vertaansa vailla.
Rakkaudella muistan esim. Aila Nissisen Myyrä Matikais- ja Orri Porri-kirjoja ja Jouko Sorvan Benjamino, lammen laulaja-satua, tuskin niinkään tekstin kuin
kuvituksen vuoksi. Vielä aikuisenakin niitä iloiten katselen. Kornei Tsukovskin Tohtori Kivuton oli 80-luvun huippukirjoja. Siinä Maija Karman UNOHTUMATTOMAAN ilmaisuun liittyi toisen mestarin, Maila Pylkkösen loistava runokäännös. Kirja, josta pitäisi ottaa jälleen uusi painos - ja painos painoksen perään.

Rouva Huu kirjoitti...

Maija Karman kuvittama Kornei Tsukovskin Tohtori Kivuton on tosiaan oikea kuvakirjahelmi, josta ehdottomasti olisi jo aika saada uusi painos!

Yksittäiset lukijatkin voivat kaikin mokomin lähestyä kustantajaa ja toivoa uutta painosta tietystä kirjasta.

Toivottavasti myös kirjastonhoitajat ovat aktiivisia ja ottavat yhteyttä kustantamoon havaitessaan, että jostakin takavuosien kirjasuosikista kaivataan uusia painoksia hajalle luettujen niteiden tilalle.

Flora kirjoitti...

Löysin tänne blogiisi sattumalta jokin aika sitten, ja olen aivan lumoutunut! Kiitos, että pidät tätä - tämähän on aivan aarre sekä äidille, ammattikasvattajalle että muutenkin lastenkirjoista kiinnostuneelle. Minä olen näitä kaikkia. :-)

Piilomaan pikku aasi oli aikanaan 80-luvun alussa Pikku Kakkosessa sarjana, itse silloin ekaluokkalaisena muistan kovastikin jännittäneeni sitä, kuinka tarinassa käy. Siitä keskusteltiin kovasti koulumatkoilla ja välitunneilla! Sarjaa uusittiin kai muutamaankin otteeseen, mikä saattaa osaltaan selittää painosten määrää.

Pikku Kakkosen kautta muistan seuranneeni myös Pennasen Pikku siiliä, jota Lasse Pöysti erittäin taitavasti luki. Sama kirja piti sitten lukea myös moneen kertaan itse - ja ostaa omille lapsille heti, kun tulivat riittävän isoiksi sitä kuuntelemaan.