Kansainväliset mitat täyttävä kuvatietokirja Mauri Kunnaksesta

Minä, Mauri Kunnas. Muistiin merkitsi Lotta Sonninen. 184 sivua. Otava 2009. Graafinen suunnitelu Tiina Palokoski.

Ehkä aika on tälle jo kypsä: kansainväliset mitat ja vaateet täyttävä kuvaelämäkerta maailmanmenestykseenkin yltäneestä kotimaisesta kuvakirjailijasta.

Minä, Mauri Kunnas on formaatiltaan tyypillinen ns. sohvapöytäkirja – sitä voi selailla sieltä täältä tai paneutua systemaattisesti tekijänsä elämänkaareen. Kumpikin lukutapa tuottaa ahaa-elämyksiä.

Mauri Kunnas viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa, ja sen kunniaksi kustannustoimittaja Lotta Sonninen on koostanut kieleltään ja esitystekniikaltaan sujuvan ja markkinavetoisen Kunnas-paketin. Tärkeänä aineistona on Sonnisen laaja haastattelu Kunnaksesta. Hyvämuistisesta ja runsaan kotiarkiston säilyttäneestä Kunnaksesta onkin eittämättä ollut ilo koostaa kirjaa. Tokkopa Kunnas on osannut ennakoida tulevaa menestystään, mutta fanien iloksi on säilynyt käsittämättömän paljon piirroksia myös Kunnaksen varhaisilta vuosilta!

Muisteluista löytyy kiinnostavaa ajankuvaa: 1950-luvun paperipula riivasi aloittelevaa piirtäjäpoikaa. Ostosten käärepaperit suoristettiin tarkasti piirustuspapereiksi ja isompien sisarusten kouluvihkot otettiin uusiokäyttöön.

Kunnaksesta piirtyy varsin sympaattinen muotokuva: hän ei ole koskaan pelännyt työntekoa ja suhtautuu siihen edelleen hyvin nöyrästi ja kurinalaisesti. Kunnas paljastuu myös yllättävän itsekriittiseksi kirjailijaksi ja kuvittajaksi, joka piinaa itseään jatkuvasti löytämällä aiemmista kirjoistaan erilaisia mokia tai maneereita.

Kunnas muistelee eloisasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Vammalan Asemanmäellä. Puuseppäisällä oli kodin yhteydessä lelupaja ja äiti sinnitteli äkkipikaisen ja omapäisen isän mielialojen mukaan perheen ilmapuntarina. Mauri oli perheen iltatähti, ja tämä erityisasema heijastui sittemmin monin eri tavoin hänen elämäänsä, mm. uravalintojen ja maailmankuvan suhteen.

Kirja valottaa myös kiinnostavasti suomalaisen kuvakirjaviennin haasteellisuutta.

Mauri Kunnas ei suuresta menestyksestään huolimatta näytä juurikaan ylpistyneen. Tiedän kuvittajia, jotka eivät suostu paljastamaan käyttämiään väri- ja paperimerkkejään omaa tekniikkaansa varjellakseen. Kunnas ei sen sijaan pidä tieto–taitojaan vakan alla.

Minä, Mauri Kunnas on tietoisesti retrohenkinen ja rento kirja. Elämäkertaosuudet kaihtavat kaikkea pönäkkyyttä ja suurmiesmentaliteettia – ja vaikuttaa siltä, että Kunnaksen omasta toivomuksesta kuvateksteihinkin olisi vielä ripoteltu muutamia puhekielisiä toteamuksia tunnelmaa vielä entisestään keventämään.

Kuvaelämäkerta Mauri Kunnaksesta antaa kiihkeimmille faneille myös uusia vinkkejä haastavista keräilykohteista ja pienpainatteista.

Triviatietoa Mauri Kunnaksesta:

Isommat sisarukset kutsuivat Mauria lempinimellä Mölperi.

Kunnaksen haaveammatti pikkupoikana oli tulla pelastusarmeijalaiseksi!

Kuvittaminen on verissä myös suoraan alenevassa polvessa: Mauri Kunnaksen veljenpoika Mikko Kunnas tunnetaan myös kuvittajana, mm. 3 ässää- ja Noksu-kirjoistaan.

Samalla vuosikurssilla Taideteollisessa korkeakoulussa ollut Anna Tauriala antoi omalla esimerkillään sytykkeen Kunnakselle siitä, että lastenkirjailija-kuvittajan ammattikin voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

Ideointivaiheessa Kunnas makaa usein sohvalla Richard Scarryn kuvakirja vatsansa päällä.

Kunnaksen originaalikuvituksia ei ole juurikaan ollut näytteillä, koska hänen akvarellitekniikkansa on erityisen arka valolle: valo haalistuttaa värit nopeasti.

Joulupukki ja Noitarumpu –kuvakirjaansa (Otava 1995) varten Kunnas ammensi paljon vaikutteita ruotsalaisen Carl Larssonin kuvituksista.

Herra Hakkarainen teki ensiesiintymisensä Yökirjassa (Otava 1984).

Kunnas itse uskoo, että Nyrok City –sarjakuva on siivittänyt myös hänen uraansa lastenkirjailijana: se on antanut katu-uskottavuutta ja auttanut välttymään lässytyssyytteiltä.

Koirien Kalevala (Otava 1992) oli yksi Kunnaksen läpimurroista, joka käänsi viimeistenkin epäilijöiden päät oivaltamaan Kunnaksen nerous yhdistää kirjoihinsa tietoa, taitoa ja perinnettä. Otavassa hankkeeseen suhtauduttiin aluksi kuitenkin empivästi...


Vertailun vuoksi voi Mauri Kunnas –kirjan lisäksi tutustua myös rakastetuista naiskuvittajista Kaarina Kailasta ja Maija Karmasta tehtyihin kuvaelämäkertoihin (Hannu Mäkelä: Kaarina Kaila. Taiteilija, Otava 1992 ja Seppo Heiskanen: Maija Karma. Sadun kuvaaja, WSOY 1992), joissa painottuu enemmän kuvittajien tuotanto lastenkirjojen kuvitustaiteen näkökulmasta, vapaata taidettakaan unohtamatta.

Maikki Harjanteen Ilmaiset monot (Otava 2008) on sekin hyvin tekijänsä näköinen, visuaalisesti räväkkä omaelämäkerta.