torstai 17. joulukuuta 2009

17. luukku: Oodi joulukoristeille
















Camilla Mickwitz: Pieni enkeli. 32 sivua. Weilin+Göös 1987. 2. p. 1988.

Pieni enkeli jäi kesken luomisvoimaisen uransa kuolleen Camilla Mickwitzin (1937-1989) viimeiseksi animaatio- ja kuvakirjaprojektiksi. 13 minuutin pala-animaatio valmistui vuonna 1989.

Kuvakirjassa Mickwitz inhimillistää hauskalla ja lasta kiehtovalla tavalla joulukoristeiden vuotuista elämää. Tyyli on ikään kuin moderni toisinto H. C. Andersenin saduista, joissa inhimillistetyt esineet kokevat traagisia tai muutoin dramattisia vaiheita lyhyen elämänsä aikana, ja oppivat niistä aina jotain tärkeää.

Joulu lähestyy ja joulukoristeiden pitkä loma on päättymässä. Vihdoinkin koristeet saavat taas näyttäytyä ja tehdä työtänsä! Vain muutama rikkinäinen koriste on sairaslomalla.

Tämä joulu on pienelle enkelille ensimmäinen, eikä se vielä tiedä omaa paikkaansa joulun rekvisiittana. Enkelillä on kuitenkin kalpea aavistus siitä, että se on tehty joulua varten ja että sen pitäisi löytää itselleen jostakin työtä jouluenkelinä.

Enkeli kiertää sinnikkäästi eri puolilla jouluvalmisteluihin virittäytyvää asuntoa. Se kohtaa muiden koristeiden taholta kiirettä, ylenkatsetta ja ynseyttä, mutta ei silti anna periksi. Monien vastusten jälkeen se löytääkin oman – erityisen ja tärkeän! – paikkansa joulukoristeiden joukosta.

Camilla Mickwitzin raikas värimaailma on nyt retromuodin aikaan noussut uuteen suosioon. Enkelin 1980-lukulainen vahva ja vähän kömpelö silmämeikki tekee siitä surullisen-hellyttävän hahmon.

Pienen enkelin lukemisen jälkeen on mahdotonta suhtautua kovin neutraalisti omiinkaan joulukoristeisiin. Niitä huomaa katsovansa aivan uusin ja heltynein silmin.



Tämä pikku enkeli on kuulunut aina minun lapsuuteni joulukuuseen. Enkeli on tosin ollut mukana myös nukkekoti- ja barbileikeissä, mutta se on silti aina säilyttänyt tuon hieman arvoituksellisen ja utuisen hymynsä.

1 kommentti:

Tittamari kirjoitti...

Utuinen hymy on tosiaan kaunis!