sunnuntai 6. joulukuuta 2009

6. luukku: Joko on joulukranssi ovessa?


Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä. Kuvittanut Markus Majaluoma. 127 sivua. Tammi 1993. 10. painos 2007.

Tämänpäiväisen itsenäisyyspäivän tunnelmaan voi heittäytyä Alibullenin neitien ja Kattilakosken perheen kanssa.

Joulun lähestyminen saa Kattilakosken perheessä aikaan monenlaista vipinää. Vaari tulee pojan kanssa mummilasta ennen aikojaan, kun mummi on lähtenyt pimeää ja kylmää pakoon etelään.

Hanna saa paineita jouluruokien imellyttämisestä ja paakkelsien leipomisesta. Aivan erityistä harmia äidille aiheutuu kellarista päivittäin salaperäisesti katoavasta ruuasta, ja niinpä Isonapa ja Rillirousku on kutsuttava asiaa selvittämään.

Modernien perheenäitien jouluhysteriaa ei ole aiemmin kuvattu kotimaisessa lastenkirjallisuudessa yhtä riemastuttavasti: tarkkasilmäistä tilannekomiikkaa sisältyy esimerkiksi kohtaukseen, jossa Hanna kerää vaatteita Pelastusarmeijan joulupataan ja ripustaa joulukranssia ulko-oveen periaatteenaan “parempi pienikin kranssi kuin antaa semmoinen kuva, että me olemme jotain hälläväliäporukkaa”.

Lajissaan hykerryttävä on myös kohtaus, jossa Matti ja Hanna miettivät antaumuksellisesti, millä logiikalla joulukortit tulisi tänä vuonna postittaa.

Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähatun ja Vilttitossun jouluseikkailu esitettiin ilmestymisvuonnaan myös TV:n joulukalenterina.

Ei kommentteja: