torstai 7. tammikuuta 2010

Tiina – rehti ja reipas mittatilaustyttö


Anni Polva: Tiina. Karisto 1956. 147 s. Kansikuva: Anna-Stina Ketonen. 18. painos Karisto 1991.

Anni Polva: Tiina ja Juha [sis. kirjat Tiina, Tiina epäilee Juhaa jaTaitaa olla rakkautta, Tiina]. Karisto 2000. Kansikuva Maija Karma. 3. painos 2006.

Anni Polvan (1915–2003) ura lasten- ja nuortenkirjailijana sai kimmokkeen puhtaasta näyttämisen halusta. Hänen naisten viihderomaaneihinsa suhtauduttiin nuivasti, ja Polva halusikin todistaa kriitikoille, että pystyi kirjoittamaan muutakin kuin kriitikoiden väittämää "halpahintaista roskaa". Polvasta tuli vuonna 1956 alkaneen Tiina-sarjansa myötä ensimmäinen suomalainen bestseller-lastenkirjailija, jonka työn motiivit ja menestys vertautuvat brittiläiseen Enid Blytoniin.

Ensimmäinen viihderomaani, Rakasta minua hiukan (1945), syntyi Anni Polvan kirjailijanimellä sotavuosien puristuksessa helpottamaan yleistä ankeutta ja tekijänsä rahapulaa kotirintamalla yksin pienen lapsen kanssa. Polvan kirjailijan ura alkoi hyvin samankaltaisilla reunaehdoilla kuin toisen suomalaisen tyttökirjallisuuden grand old ladyn, Rauha S. Virtasen, Selja-sarjakin.

Vuosina 1956–1986 ilmestyneellä, 29:ään osaan ja yli miljoonan kirjan painokseen karttuneella Tiina-sarjallaan Anni Polva lähti paikkaamaan havaitsemaansa tyhjiötä: 1950-luvulla ei juurikaan julkaistu 8–12-vuotiaille tytöille täsmäkohdistettua kirjallisuutta.

Polva sitoutui pitkäkestoiseen sarjaan, ymmärsi lukijoiden tarpeet ja toimi niiden ehdoilla. Tiinan edesottamuksia seurataan niin kotona kuin koulussakin, mutta parhaimpaan vauhtiin Tiina ystävineen pääsee loma-aikoina.

Tiina vanhenee 30 vuoden aikana 10-vuotiaasta 14-vuotiaaksi oppikoululaiseksi.

Polva ei halunnut ikäännyttää sankariaan samaa tahtia lukijoidensa kanssa, vaan tyytyi täyttämään tietyn ikäryhmän toiveet kevyehköstä, helppolukuisesta kirjallisuudesta.

Erityistä päänvaivaa Polvalle koitui Tiinan ja Juhan kehittyvän suhteen uskottavasta kuvaamisesta. Lukijoiden mielestä hän jarrutti suhdetta naljailevan kaveruuden tasolla kohtuuttoman pitkään. Ensimmäistä kunnon suudelmaa saatiinkin odottaa sarjan viimeiseen osaan, Taitaa olla rakkautta, Tiina, asti!

Toinen ongelma muodostui Tiinan rippikoulusta. Anni Polva koki vaikeaksi välittää suorasukaisen Tiinan kautta kaikkia lukijoita miellyttäviä näkemyksiä kirkosta ja uskonnosta.

Sodanjälkeinen lastenkirjallisuus kaipasi uusia kirjallisia sankareita, jotka edistäisivät uskoa yritteliäisyyteen ja rehellisyyteen. Tähän tarpeeseen Tiina olikin todellinen mittatilaustyttö: reilu ja reipas, sanavalmis ja toimelias – aina aulis puolustamaan heikompiaan ja taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta.

Poikamaisen rempseä Tiina mukautuu kuitenkin tyttöyden tunnusmerkkeihin – hameeseen, esiliinaan, sukkanauhoihin ja pitkiin hiuksiin, jotka hän kiireessä sitaisee mieluusti poninhännnälle.

Anni Polva on kertonut Tiina-kirjojen olevan "lihotettua totuutta" omasta lapsuudestaan. Tämä todentuu havainnollisesti luettaessa rinnakkain Tiina-sarjaa ja Polvan lapsuusmuisteluita Kun olin pieni (Karisto 1986) ja Hyvästi lapsuus (Karisto 1987).

Samana vuonna ensimmäisen Polvan Tiina-kirjan kanssa vuonna 1956 ilmestyi myös Enid Blytonin Viisikko-sarjan varhaisin suomennnos Viisikko aarresaarella. Sekä Polva että Blyton saivat aluksi kriitikoiltakin myötäsukaisen vastaanoton. Muiden yliromantisoivien tyttökirjojen rinnalla he arvostivat Tiina-kirjojen hyväntuulisen reipasta henkeä, Tiinan oikeudentuntoa ja pyrkimystä aitoon sydämen hyvyyteen.

Mutta löytyykö Tiina-sarjalle lukijoita vielä 2000-luvulla? Karisto on ottanut sarjasta aika ajoin uusia yhdistelmäpainoksia, viimeksi vuonna 2006.

Kirjojen vanhanaikaisuus oli väistämätöntä jo 1980-luvulla, mutta silloinkin sarja menestyi vielä kohtuullisesti riittävän särmikkään päähenkilönsä ansiosta. 2000-luvun lukijoille Tiina edustaa jo aatemaailmaltaan vanhentunutta, äitien ja isoäitien aikaista kirjallisuutta, jota luetaan ehkä lievän painostuksen alla muutama osa. Todellista suosiota Tiina-sarja tuskin kykenee nykytyttöjen parissa enää saavuttamaan, vaikka kirjojen turvallinen ja taloudellisesta niukkuudesta huolimatta henkisesti rikas perhe-elämä on yhä samastumiseen houkutteleva.

Nuorten lukijoiden rakastama Anni Polva sai odottaa kirjallisten piirien tunnustusta pitkään: vuonna 1999 Suomen Kirjailijaliitto myönsi hänelle 30 000 markan suuruisen tunnustuspalkinnon, jonka perusteluissa Polvan kiitettiin lukeutuvan suomalaisen ajanvieteromaanin suuriin nimiin ja annettiin erityistä tunnustusta Tiina-sarjalle, joka on "toiminut monen lukijasukupolven porttina kirjallisuuden maailmaan".


Teksti on muokattu ja lyhennetty versio Hiidenkivi-lehdessä 1/2004 julkaistuista artikkelista Anni Polvan Tiina on kasvattanut monta tyttösukupolvea.

5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Oi, Tiina. 10-vuotiaana suuri haaveeni oli joskus kirjoittaa jotakin yhtä hyvää. :) Vielä ylioppilaskirjoitusten aikaan luin aina kirjoituksista kotiuduttuani yhden osan Tiinaa nollatakseni pääni. Ja ovat ne tallessa hyllyssä vieläkin, pois en malta laittaa. Anni Polvan tapaaminen vuoden 1999 Plättä-juhlassa oli iso juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Hassua, mulla oli ihan sellainen kuva, että Tiina olisi ehtinyt vanhemmaksi kuin 14-vuotiaaksi siinä viimeisessä osassa. Niin se aika vääristää muistoja.

kirsti k kirjoitti...

Parhaan lapsuudenystäväni nimi oli Tiina. Höh, minäkin olisin halunnut olla Tiina.
Naapurissa asui Juha, johon olin ihastunut, mutta Juhapa tykkäsi vain Tiinasta...

Anonyymi kirjoitti...

Tulisipa Tiina joskus tv:stä...

smilingloopy kirjoitti...

Rakastin ala-asteella Tiina kirjoja :) ne olivat aivan ihania. Halusin tulla samanlaiseksi kuin Tiina ja toivoin sellaista Juhaa kaveriksi :> mainitsemastasi Selja-sarjasta pidin kovasti. Jotenkin samaistun sarja Virva nimiseen tyttöön (muistaakseni se oli Virva)