lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ehta poikien kuvakirja


Katri Tapola: Maunon maja. Kuvittanut Kristiina Louhi. 28 sivua. Tammi 2010.

Tämä tulee totiseen tarpeeseen: Maunon maja on ehta poikien kuvakirja! Majanrakennus, seikkailu, miekkailu ja vanhempien jallittaminen ovat olleet aivan liian pitkään aliarvostettuja toimintoja kotimaisessa kuvakirjallisuudessa.

Sympaattinen Mauno-poika on tuttu jo edellisestä kuvakirjasta Maunon kaupunki (Tammi 2008), joka zoomasi kaupunkimiljöötä ruohonjuuritasolta lapsen aistien kokemana. Maunon maja on luonteva jatko-osa, jossa osoitetaan että villi, kiehtova lähiluontokin voi antaa lapsille sytykkeitä moniin leikkeihin.

Maunolla on boheemit vanhemmat. Äiti haluaa muun muassa viettää äitienpäivää kolmesti vuodessa, koska arkeen kaivataan aina välillä vähän ylimääräistä nostatusta.

Maunon vanhemmilla on kyky tarttua hetkeen ja nauttia arjen yksinkertaisista asioista, kuten ohukaistaikinan valmistamisesta. Heissä on samaa crazy-huumoria kuin Katri Tapolan vime vuonna ilmestyneessä Kirjava kukko -sarjan Väinämö, vain ulkokäyttöön -kirjan perheessä.

Maunon äidin oodissa Pohjanmaalle voi tunnistaa myös Tapolan omaa kotiseuturakkautta, joka on peittelemättömänä nähtävissä hänen omiin lapsuudenmuistoihinsa perustuvassa Pohjanmaa -trilogiassaan (Kivikauppaa ja ketunleipiä; Konnanmontulle hyvä kyyti ja Jääpuikkoja ja jälkiä lumessa, kuv. Virpi Talvitie, Tammi 2002–2005).



Eletään kesäkuun puoliväliä. Maunon parta-agama -liskolla on kosolti tuoretta ruokaa terraariossaan.

Mutta Maunon mieltä syyhyttää heittäytyä Robin Hoodin tavoin synkkäin kuusten katveeseen, metsän vehreään vapauteen. Toimen poikana Mauno agitoi ystävänsä mukaan majanrakennukseen kotitalon läheiseen metsikköön.

Aapolla, Otsolla, Aleksilla, Topilla ja Maunolla ei ole peukalo keskellä kämmentä. Maja nousee vakaasti, ja puuttuvia tarvikkeita saadaan myös varamummolta, joka on selvästi poikien juonessa mukana.

Sytytämme taskulamput hyllykoloon, rapisutamme eväät esiin ja jaamme mehun sammalen värisiin mukeihin. Pisarat ropisevat kattoon niin kodikkaasti, että on pakko kaivautua vähän syvemmälle hupparin sisään. Sitten on aivan pakko ikuistaa itselaukaisevalla meidät kaikki majapotrettiin ja kaivaa pelikortit esiin Mustaa Maijaa varten.


Ja sateen tauottua on aika aloittaa miekkailu. Puumiekat kalahtelevat komeasti, kuin Sherwoodin metsissä ikään:



Katri Tapolan tekstissä ja Kristiina Louhen kuvituksessa on toki menneen maailman lapsuuden lumoa, nostalgiaa ja puhdasta toiveajatteluakin, mutta tässä idyllissä on silti nykylapsen mentävä rako.

Haluan vilpittömästi uskoa, että Maunon maja herättää kylmäkiskoisessa datatodellisuudessa uinuvat pikkupojat tietokonepelien lumouksesta rakentamaan tulevan kevään ja kesän aikana Suomen metsät, puistikot ja kaupunkien joutomaat täyteen toinen toistaan upeampia majoja ja salapaikkoja!

Sillä välin, kun Mauno on kavereineen rakentanut majaa, on ohukaistaikina parahultaisesti kohonnut ja keittiö täyttyy huumaavasta paistettujen lättyjen tuoksusta. Miksi tällaisia pitsireunaisia kotiinpaluita ei lastenkirjallisuuudessa viljellä nykyisin enemmän?

Viikonlopuksi Maunon perhe on suuntaamassa maalle. Taidenavettaan on tarkoitus koota valokuvanäyttely ja tietysti Maunokin saa ripustaa sinne omia majanrakennukseen liittyviä kuviaan kaikkien ihasteltaviksi!

1 kommentti:

Anneli kirjoitti...

Majanrakennus! Mikä mielettömän hyvä aihe!
Kyllä ne nykylapsetkin majoja rakentavat, jos vain löytyy paikka mihin rakentaa. Kaikki tahtoo vain olla jo niin kultivoitua ja siistittyä.
Vielä pojan + kavereiden pieninä ollessa tässä lähellä oli Rytö, johon rakennettiin maja jos toinenkin. Nyt paikalla on rivitaloja.
Pojat olivat jo isoja, kun Rydön villiys kesytettiin ja taltutettiin, mutta he surivat tapahtunutta. Etenkin he valittelivat tulevien poikapolvien kohtaloa ilman Rytöä.