tiistai 6. huhtikuuta 2010

Havainnollinen luettelo kuvakirjasarjoista


Anna-Riitta Hyvärinen ja Tuija Mäki (toim.): Babar, Pingu ja Pau-Pau, kuvakirjoja sarjoina. BTJ Kustannus 2009. 200 sivua.










Tämä valikoimaluettelo todentaa hyvin, että kuvakirjallisuuden sarjoittuminen ei ole mikään ihan uusi ilmiö.

Kirjastonhoitajien Anna-Riitta Hyvärisen ja Tuija Mäen toimittama luettelo kattaa samasta henkilöstä/ eläimestä/ satuhahmosta kertovia kuvakirjoja 1950-1960-luvun taitteesta lähtien. Tuolloin ilmestyivät muiden muassa ensimmäiset Richard Scarryn ja Jean de Brunhoffin kuvakirjojen suomennokset. Luettelo on myös hyvä muistutus siitä, että monesta eri mediasta tuttuja kuvakirjasankareita on toki ollut entisaikaankin, joskin ilmiö on 2000-luvulla entisestään yleistynyt.

Luettelosta on taatusti iloa bibliofiileille tai vähemmän kunnianhimoisimmille tietyn kirjasarjan kerääjille, jotka kartuttavat lapsuutensa kirjasarjaa.

Sarjoiksi on laskettu jo kaksikin samasta kuvakirjasankarista kertovaa kirjaa. Valikoimaluettelon nimeketietoihin on hieman takaperoisesti kelpuutettu kahden tekijän kuvakirjoissa vain toinen kirjan tekijöistä, ja useimmiten kirjailija, vaikka kuvakirjoissa kuvittajan panos on vähintään puolet koko lopputulemasta.

Rouva Huu koki lämpimiä läikähdyksiä löytäessään valikoimaluettelosta omia suosikkejaan vuosien varrelta. Rouva Huu muistaa Jean de Brunhoffin isokokoiset Babarit Forssan Finlaysonin lastentarhan kirjahyllystä suloisen 1970-luvun alusta... Kaunokirjoitettu teksti herätti minussa, vielä lukutaidottomassa, kunnioitusta ja teksti vaikutti kumman ryhdikkäältä ja luottamusta herättävältä.

Kiinnostava ilmiö kuvakirjallisuuden sarjoittumisen kannalta on myös japanilainen Chizuko Kuratomin ja Kozo Kakimoton Otso-herra -kuvakirjasarja, jota Lasten Keskus julkaisi suomennoksina vuodesta 1978 lähtien yhden ja parhaimmillaan jopa kahden osan vuosivauhtia.

Jane Carruthin ja Tony Hutchingsin Älä välitä -sarjan kirjoihin (Satukustannus 1982–1985) Rouva Huu lupaa palata kohdakkoin tarkemmin.

Ei kommentteja: