tiistai 27. heinäkuuta 2010

Loppu hyvin, kaikki hyvin!


Jane Carruth & Tony Hutchings:
Älä välitä –sarja. Suomentanut Jukka Torvinen & Hannele Sartjärvi.
Artko ja Satukustannus 1982–1985.













Kuka muistaa tätä viehättävää Älä välitä -kuvakirjasarjaa, joka on ainakin Rouva Huun mielestä nykyisessä kasarinostalgiassa edelleen vallan lukukelpoinen?

Rouva Huu on lukenut sarjan kirjoja pikkusiskolleen 1980-luvun alussa ja hän törmäsi niihin uudelleen kartuttaessaan materiaalia rankkoja aiheita kuvakirjoissa käsittelevään tutkimukseensa.

Näinkin herttaisissa kehyksissä voidaan käsitellä lapsiperheen pulmatilanteita!




Tiettävästi 25 osaan karttuneen yhdysvaltalaisen sarjan nimi Happy Endings kertoo kaiken olennaisen sen perusformaatista. Kirjoissa on nimittäin aina onnellinen loppuratkaisu.

Sarja pyrkii selittämään pienille lapsille yksinkertaisesti ja lohduttavasti keskeisiä lapsuusiän yleensä nopeasti ohimeneviä traumoja ja pelkotilanteita. Kirjojen nimet – esimerkiksi Ensimmäinen koulupäivä, Eksyksissä, Silmälasit, Muutto, Pettymys, Uusi opettaja ja Uusi vauva – kertovat olennaisen kirjojen teemoista. Sarja onkin lapsipsykologisen ja lasta elämyksellisesti kuuntelevan esitystapansa vuoksi kiinnostava aikansa kuvastin.

Lapsen itsetunnon vahvistaminen ja rohkaiseminen on sarjan kantava idea. Leija-kirjassa kerrotaan Pomppulista ja Tupsuhännästä, jänöveljeksistä. Pomppuli kadehtii veljensä leijaa ja ottaa sen luvatta leikkeihinsä – kohtalokkain seurauksin. Isoveli oppii ottamaan pikkuveljensä paremmin huomioon ja Pomppulikin saa lopulta oman leijan... leijanmuotoisen paikan housujensa takamukseen!

Uusi opettaja –kirjassa Ninni-siili protestoi opettajan vaihtumista monin tavoin, kunnes uusi opettaja voittaa Ninnin luottamuksen. Pettymys-kirjassa Nippe-hiiri odottaa kovasti koulun piirustusnäyttelyn avajaisia, kunnes huomaakin,että oma piirustus puuttuu näyttelystä… Asetelmat ovat kaikissa kirjoissa lapsen “kokoisia” – ja kas, niin inhimillisiä ja siten yleispäteviä.

Jane Carruth on tehnyt Happy Endings –sarjan lisäksi myös useita lastenkirjaklassikkojen lyhennelmiä.




Sarjan viehätys – ainakin kaiken nähneen nykylukijan silmissä – selittyy kuitenkin konstailematonta tarinankerrontaa enemmän Tony Hutchingsin pastellivärisellä kuvituksella. Se on kiiltokuvamaisen herttainen ja - luvan perästä sanoen - jopa riemastuttavan ylimakea. Pörheät, ilmeikkäät, inhimillistetyt ja veikeästi nimetyt eläinhahmot herättävät lapsessa välittömästi empatiaa.

Hutchingsin kuvitus tuo etsimättä mieleen 1980-luvulta australialaisen Sarah Kayn piirtämistä postikorteista ja julisteista sekä muusta tyttömäisestä tilpehööristä tutun romanttisen-naiivin tyylin. Hutchings vaatettaa Kayn tapaan eläimet usein suuriin kangashattuihin.

3 kommenttia:

kirsti k kirjoitti...

Älä välitä -sarja ei ole minulle tuttu, mutta Sarah Kay - iiik! Huoneeni seinällä oli useampikin Kayn juliste, kuvat olivat suloisempia kuin mikään ikinä voi olla. Olisipa minunkin vaatekomerossani ollut samanlaisia rimpsumekkoja, pyöreitä popoja, rusetteja, pitsiessuja, jättihattuja... Taisin olla tyttönä melkoinen romantikko.

Heli kirjoitti...

Kunpa vain näitä kirjoja löytyisi jostain. Suomenkielisiä on todella vaikea löytää.

Linda kirjoitti...

Eksyin tänne googlen kautta. Olen itse 80-luvun lapsi ja minulla on sarjan kirjat Eksyksissä ja Hoitotäti. 3-vuotias kirjoja ja satuja rakastava tyttäreni on nyt ihastunut noihin kirjoihin ja olisi ihana saada niitä lisää mutta eipä taida mistään löytyä, harmi kyllä.
Taidan lisätä blogin suosikkeihini. :)