maanantai 2. elokuuta 2010

Arki ja päivähoito alkavat


Katri Kirkkopelto & Mervi Wäre: Oona ja Eetu: Päivä hoidossa. Taitto Maikki Rantala. 24 sivua. Lasten Keskus 2010.







Juuri parahiksi lomakauden loppuun on ilmestynyt Mervi Wäreen ja Katri Kirkkopellon todennäköisesti uuden sarjan avaava leikki-ikäisille tarkoitettu Oona ja Eetu –kirja, jossa sisarukset aloittavat päivähoidon päiväkodissa.

On hienoa, että kustantajat pitävät tärkeänä pitää markkinoilla myös kotimaisia lapsen arkipäivää käsitteleviä kuvakirjoja. Keskieurooppalainenkin päivähoitokulttuuri saattaa nimittäin erota huomattavasti supisuomalaisesta, vaikkapa siinä, että lapset ottavat omat eväät hoitoonkin mukaansa.

Toinen hyvä kotimainen päivähoidon aloittamisesta kertova kirja on Kristiina Louhen Tomppa ja Kissantassut (Tammi 2003).

Taaperoikäiselle Oonalle päiväkoti on miljöönä vieras, mutta onneksi toimelias leikki-ikäinen isoveli Eetu auttaa pikkusiskoaan pahimman koti-ikävän koittaessa.

Päiväkodin päivittäiset hoitorutiinit tulevat Mervi Wäreen empaattisen ja selkeän tekstin myötä lapselle tutuiksi. Wäre kiinnittää paljon huomiota lapsen nopeasti muuttuviin tunnetiloihin, joihin aina löytyy lohduttava ja ymmärtävä syli. Kunpa näin olisi asian laita myös kaikissa päiväkodeissa, joissa lapsiryhmät jo natisevat ylisuurina liitoksistaan ja hoitajat kokevat riittämättömyyden tunnetta!




Wäreen teksti taipuu välillä loruksi ja runoksi, mikä rytmittää hauskasti erilaisia tuttuja, toistuvia tilanteita:

Kuule, rakas Eetu-heppu,
puhtaaks pestään hajupeppu.
Vaippa vaihtuu,
hajut haihtuu.



Tekstiä on kuitenkin melko paljon, mikäli kirjan otollisimmaksi kohderyhmäksi ajatellaan juuri Oonan kaltaista, vasta vuoden-parin ikäistä lasta. Tässä iässähän verraten moni lapsi Suomessa jo päiväkotiuransa aloittaa. Onneksi Katri Kirkkopellon havainnollinen ja nimeämiseen innostava kuvitus toimii hyvänä kiinnekohtana ja samastumisen helpottajana.

Ilmeet, eleet ja asennot kuvastavat hyvin hoitotilanteen turvallisuutta, lasten ja hoitohenkilökunnan välistä luottamusta. Ja kuten kuvakirjoissa nykyisin on itsestäänselvää, löytyy Oonan ja Eetun päiväkotiryhmästäkin monia eri ihonvärejä ja kansallisuuksia.

Katri Kirkkopelto on aiemmin kuvittanut monia karismaattisia eläinaiheisiakin kuvakirjoja. Oonan turvaleluna hoidossa tärkeässä roolissa on pesukarhu Tuuti!

Päivän päätteeksi kummatkin vanhemmat tulevat hyväntuulisina noutamaan lapsiaan hoidosta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oona ja Eetu -kirja oli kiva tuttavuus. Olen sama mieltä siitä, että tekstiä voisi hieman karsia ja tiivistää. Jos kirjasta seuraa sarja, mitä toivon, tämä kannattaisi ottaa huomioon.