sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Luetaan yhdessä

Leena Lumpeen kuvitus Kaarina Helakisan toimittamaan lastenrunoantologiaan Suomen lasten runotar (Otava 1994, 9. p. 2005).


















Lastenkirjahylly täyttää tänään vuoden. Kiitos kaikille hyllyssä säännöllisesti käyville vakilukijoille!

Päivittäin hyllyssä vierailee keskimäärin reilut sata kävijää, joukossa tietysti paljon myös sattumanvaraisesti erilaisten google-hakujen takia hyllyyn päätyviä.

Lastenkirjapalkintojen aikaan – ja erityisesti Finlandia Juniorin ehdokasasettelun julkistuksen yhteydessä viime marraskuussa – hyllyssä oli runsaasti lukijoita. Tässä taas todentuu mainiosti, että palkinnot ja niiden liepeillä laaditut vaihtoehtolistat kutkuttavat monia alan ihmisiä!

Erityisen paljon Rouva Huu iloitsee muutamista ulkomailla Lastenkirjahyllyä aktiivisesti seuraavista lukijoista. Lukijoita on esimerkiksi Iso-Britanniassa, Brysselissä, Japanissa, Ruotsissa ja Virossa. Rouva Huu uumoilee, että he voisivat kenties olla suomalaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneita kääntäjiä tai agentteja, Suomi-koulujen opettajia ja työn takia ulkomailla asuvia vanhempia, jotka ovat kiinnostuneita uusimmasta kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

Rouva Huu perusti Lastenkirjahyllyn osin poleemisenakin protestina eri viestimissä vähentyneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille sekä lasten- ja nuortenkirjakeskustelun vähäisyydelle.

Yksi rouva ei tietenkään pysty tekemään ihmeitä olojen muuttamiseksi, mutta pidetään vastakin meteliä lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

Lastenkirjahyllyn käynnistämisen mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston apuraha. Syksystä loppuvuoteen 2010 hylly päivittyy Suomen Kirjastosäätiön apurahan turvin. Ensi vuoden rahoitus on parasta aikaa haussa.

Rouva Huu toivoo, että Lastenkirjahyllyä lukevat veisivät kukin omille sidosryhmilleen, ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen tietoa hyllyn olemassaolosta jotta se tavoittaisi mahdollisimman paljon uusia lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneita lukijoita myös tulevaisuudessa.

11 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Onnittelut yksivuotiaalle, ja kiitos mielenkiintoisesta luettavasta. On mukavaa seurata, mitä tapahtuu kuvioissa, joissa on joskus itsekin ollut mukana. Mutta sivuston merkitys on tietysti suurin niille, jotka ovat tekemisissä lasten ja nuorten nykyhetken ja heille tarjotun luettavan kanssa. Yksi rouva Huu merkitsee siinä suhteessa paljon!

Terhi kirjoitti...

Miten aika vierähtääkin niin nopeasti? Onnea vuoden täyttävälle blogille ja lisää hyviä vuosia!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea! Lastenkirjahyllystä on huvia ja hyötyä!
Vaikka ln-rintamaa seuraa aktiivisesti, on vaikea pysyä ihan ajan tasalla siitä, mitä kaikkea ilmestyy ja tapahtuu. Tai se OLI vaikeaa ennen Lastenkirjahyllyä.
Nyt tämä blogi tarjoaa uutta tietoa parhaimmillaan useita kertoja päivässä. PÄIVItystahti on kiitettävä.

Sari P. arvostaa.

kirsti k kirjoitti...

Hienoa työtä Rouva Huu! Onnea myös tuleville vuosille, toivottavasti rahoitus löytyy.

Lastenkirjahyllyä vinkkaa mieluusti aina ja kaikkialla, blogi on alansa helmi.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle ja paljon hyviä vuosia lisää! Lastenkirjahylly on ollut oikea herkkupöytä, aina tarjolla jotain makoisaa ja suolaista - myös vanhat tutut, klassikot ja unohduksiin jääneet pikku kirjat vuosien, vuosikymmentenkin takaa, kaikki tuoreesti ja kiinnostavasti esillä. Hauska lukuharrastuksen ja kiinnostuksen virittäjä! Kiitos, Päivi!

Maria V.

Arja-täti kirjoitti...

Kiitoksia blogista koko Kirjavinkkariyhdistyksen puolesta!
Säännölliseksi lukijaksi laskee itsensä ainakin Arja-täti, joka yrittää hamuta kaiken lastenkirjoista kirjoitettavan, että pysyy jotenkin mukana ajassa. Kiitos ja niiaus.

Flora kirjoitti...

Kiitokset rouva Huulle, että jaksat tätä blogia niin ahkerasti päivittää! Se on ollut varsin mielenkiintoinen seurattava ja olen löytänyt täältä monta hyvää kirjavinkkiä lapsilleni.

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos lukuisista onnitteluista!

Rouva Huu on vallan hämmentynyt Lastenkirjahyllyn huomioinnista.

Johanna kirjoitti...

Kiitos ja onnittelut myös täältä! Lastenkirjahylly on parasta, mitä blogimaailmassa on viime aikoina tapahtunut. Hyvin kirjoitettua asiaa - mitä muuta lukija voisi toivoa. Täällä ei tarvitse pelätä joutuvansa lukemaan yhtäkkiä Rouva Huun jalkasilsasta, vaan aihe on selkeä ja sinä pysyy. Se tekee minut erityisen onnelliseksi.
Kiitos ja voimia eteen päin!

Anonyymi kirjoitti...

MYÖHÄISET ONNITTELUT myös Lorukujan lorutädiltä. Aamu ei minulle aukene, ellen hyökkää hyllyllesi. Syntyy kansanliike, jonsei hylly jatka täyttymistä kirjoista.
Erinomainen on ollut idea kuin myös toteutus. Kiitos paljon!

Lorukujan Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Onnitteluja yli yksivuotiaalle!
Rouva Huun sanoin, pidetään meteliä lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta!

Sari T.