perjantai 8. lokakuuta 2010

Kuinka Gekko ja Puupponen vilunkikonsteilla kuninkaanlinnaan pääsivät


Sinikka & Tiina Nopola: Gekko ja Puupponen. Kuvitus ja graafinen suunnittelu Linda Bondestam. 45 sivua. WSOY 2010.












Linda Bondestam on tehnyt yhteistyötä Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa jo kahdessa aiemmassa kuvakirjassa, Anna Talven outo viivytys (WSOY 2008) ja Simo ja Sonia, eli Kadonnut Kerala (WSOY 2009). Hänen tunnistettava, retrohenkinen kuvituksensa on saanut syksyn uutuudessa höysteekseen vielä valokuvataustoja todellisista kaupunkinäkymistä, sisustuslehdistä ja museoiden arkistoista.

Gekko ja Puupponen- kuvakirjassa on tekstiä peruskuvakirjaa enemmän, mutta rytmikäs taitto sekä kuvien ja tekstin riittävän väljä asettelu vievät monipolvista tarinaa kyllä vetävästi eteenpäin.

Tarina itsessään on salaviisas ja tavallaan se on jälleen yksi toisinto 2000-luvulla lastenkirjallisuudessa yleistyneestä suvaitsevaisuuden teemasta.



Gekko on vähän itsetietoinen ja aikavakin persoona, joka haluaa että sen mainiot ruuanlaittotaidot kantautuisivat muidenkin korviin. Se tutustuu summamutikassa mainoksia porraskäytävässä jakavaan Gekko Puupposeen ja kutsuu tämän luokseen päivälliselle.

Gekko yrittää tehdä vaikutuksen Puupposeen rehentelemällä sukujuurillaan. Puupponen on luonteltaan vaatimatoton, mutta impulsiivinen Gekko loihtii sillekin likipitäen kuninkaalliset esi-isät, joita parivaljakko lähtee jäljittämään aina Tukholman kuninkaanlinnan tanssiaisiin asti.



Tästä sukeutuu farssinkin piirteitä saava seikkailu, jossa tavalliset kaduntallaajat Gekko ja Puupponen huijaavat kuninkaallisia ostamalla kunniamerkkejä kirpputorilta ja narraamalla aina sopivan hetken tullen pienillä valkoisilla valheilla ja vilunkikonsteilla.

Ennen pitkää huijaus tietenkin paljastuu, ja kaksikko palaa tyytyväisenä lähtötilanteeseen, viettämään tuiki tavallista elämää pikku koteihinsa. Matka on kuitenkin hionut kummastakin särmiä ja ystävyys voi alkaa.


Ensi sunnuntaina, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä, vietetään valtakunnallista mielikirjapäivää. Monissa kouluissa ja kirjastoissa mielikirjapäivää vietetään tänään perjantaina tai ensi maanantaina. Teemapäivän tavoitteena on innostaa lukemaan ja löytämään suosikkiteoksia.
Lukukeskuksen sivuilta löytyy vihjemateriaalia ja erilaisia tehtäviä päivän viettämiseen kouluissa, kirjastoissa ja kodeissa. Tämänvuotisen mielikirjapäivän teemana ovat kirjojen tapahtumapaikat.



Rouva Huu onnittelee lämpimästi tänään 90 vuotta täyttävää Helmiriitta Honkasta, graafikko-kuvittaja-kuvataiteilijaa, jonka äiti, arkkitehti Salme Setälä tunnetaan myös nuortenkirjoistaan ja äidinäiti Helmi Krohn lastenkirjailijana ennen muuta Hipsuvarvas-kirjoistaan.

Helmiriitta Honkanen pitää omaa blogia, jossa hän muistelee vaiherikasta elämäänsä, tuotantoaan ja maalauksiaan. Viimeisimmässä helmikuulta 2010 olevassa merkinnässä hän esittelee varhaisia lapsuusajan piirustuksiaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nopolan sisaruksista voisi sanoa samoja asioita kuin Parvelasta tuossa alempana. Eipä se suosio taida ihan ansiotta tulla.

Kehuu jälleen Sari P., joka tuntee itsensä jo vähäsen lipeväksi kaiken tämän ylistyksen takia ja odottaa rouva Huulta bloggausta jostakin ikävästä ilmiöstä, jota voisi haukkua oikein olan takaa

Valkoinen Kirahvi kirjoitti...

Tämä kirja on mielestäni aivan huippu! Luin juuri kummankin Gekko ja Puupponen kirjan ja täytyy sanoa, että näitä kirjoja voi suositella monenikäisille. Nopoloiden komediataju on aivan omaa luokkaansa.