maanantai 20. joulukuuta 2010

20. luukku: Kaikki sympatiat Joulupukille!


Raymond Briggs: Joulupukki. Suomentanut Panu Pekkanen. 32 sivua. WSOY 1974. 2. painos 1975.














Nyt on viimeistään aika uhrata muutama ajatus myös Joulupukille.

Kuinka hän orientoituu joulun viettoon ja kontolleen sälytettyyn suureen urakkaan?

Joulupukki havahtuu herätyskellon vaateliaaseen pirinään ja nousee ylös väärällä jalalla: hän on ärtynyt ihan kaikesta, mutta hoitaa kyllä poroille ensi töikseen apetta ennen omaa aamiaistaan. Aamiaista nauttiessaan hän kuulee säätiedotuksen, jossa luvataan pohjoiseen pakkasta, jäätä, rakeita ja räntää. Siitä ei mieliala juurikaan kohene!

Velvollisuudentuntoisesti Joulupukki lähtee matkaan porovaljakoineen, mitä nyt manailee välillä huonoa keliä ja muita vastuksia ja jupisee samperia tämän tästä. Välillä Pukki pitää evästauon savupiipun juurella: alhaalla levittäytyy komea kaupunkimaisema. Viimeiseksi Joulupukki käy Englannin kuningattaren luona.



Vihdoin Joulupukki on työnsä hoitanut ja pääsee palaamaan kotiinsa. Hän rentoutuu kuumassa kylvyssä piippua polttaen ja laulaa suihkussa Enkeli taivaan lausui näin. Sitten hän nauttii makoisan jouluaterian oluen, punaviinipullojen ja jälkiruokakonjakin kera.

Raymond Briggs (s. 1934) on isobritannialainen kuvittaja, kirjailija ja sarjakuvataiteilija. Briggs tunnetaan parhaiten lastenkirjasta Lumiukko (1978), josta on tehty myös joka jouluaatto Suomessakin televisiossa esitettävä animaatioelokuva.

Briggs teki Joulupukki-kirjalle vielä jatko-osan Joulupukki kesälomalla (WSOY 1975).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Briggs on tehnyt myös upean, joskin karmivan (ja erittäin epäjouluisen) sarjakuvakirjan Minne tuuli kuljettaa, joka kertoo ydinsodasta. Tai tarkemmin sanoen iäkkäästä brittipariskunnasta, joka koettaa siitä selviytyä noudattamalla tarkoin saamiaan ohjeita. Hirmuinen, liikuttava ja vaikuttava lukuelämys sekin. Hyllyni aarteita.

Muisti Sari P.