keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kuvittajapalkinnot konkarikuvittajalle, läpimurron tehneelle ja uudistajalle














Kuvittajat ry:n joka toinen vuosi jaossa olevat kuvittajapalkinnot myönnettiin eilen Oili Tanniselle, Jussi Kaakiselle ja Carlos Da Cruzille.

Oili Tannisen Kieku-palkinto on elämäntyöpalkinto. Tanninen (s. 1933) on julkaissut yli 20 kirjaa, sekä tehnyt useita tv-animaatioita. Tunnetuimpia näistä ovat hänen Miiru- ja Nunnu-sarjansa, joihin Rouva Huun aikainen lapsisukupolvi tutustui kuvakirjojen lisäksi myös televisioanimaatioina.

Oili Tannisen ensimmäinen kuvakirja, Miiru menee kalaan (1961), syntyi omien lasten viihdykkeeksi perheen asuessa Tannisen miehen, Yleisradion kirjeenvaihtajan Aarne Tannisen , työkomennuksen takia Moskovassa.

Koska taiteilijatarvikkeista oli pulaa, Tanninen käytti kuvitukseen revittyä ja leikattua väripaperia. Palkintoperusteluissa kiitetään Tannisen modernia, graafista kuvitustyyliä, joka näyttää rohkealta ja raikkaalta vielä 50 vuotta myöhemminkin. Tannisen teoksia on käännetty useille kielille, esimerkiksi japaniksi, italiaksi ja saksaksi.

Kaiku-palkinnon läpimurrosta kuvittajana sai Jussi Kaakinen (s. 1978). Hän on monipuolinen kuvittaja, joka vaihtaa sulavasti tyyliä toteuttaen jokaisen kuvituksensa taidokkaasti erilaisia kuvitustekniikoita yhdistellen.

Kaakinen on kuvittanut tieto- ja lastenkirjoja sekä kirjankansia ja tehnyt lehtikuvituksia ja sarjakuvia. Hänen kuvittamiaan teoksia ovat muun muassa Suomen lasten historia , Suomen lasten taidehistoria ja Risto Isomäen kirjan perustuva Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva-albumi. Viime vuonna ilmestyi Timo Parvelan tekstiin perustuva Taro maan ytimessä (WSOY), joka on ensimmäinen Kaakisen kuvakirjakuvitus.





Kukko-palkinto ansioista oppikirjankuvittajana myönnettiin ranskalaiselle Carlos Da Cruzille. Da Cruz on tyylillisesti kiinnostava poikkeus suomalaisessa oppikirjankuvituksessa. Sekä Suomessa että Ranskassa kuvittajana työskentelevä Carlos da Cruz ilmoitti jo koululaisena haluavansa sarjakuvapiirtäjäksi, ja sarjakuvamaisuus näkyykin hänen kuvituksissaan, jotka ovat täynnä toimintaa.

Hän on muun muassa kuvittanut ja taittanut useita Tammen oppimateriaalien Treenikirjaston kirjoja sekä kuvittanut Tammen matematiikan oppikirjoja sekä WSOY:lle kielten oppikirjoja.

Kuvittajat ry on jakanut Kieku- ja Kaiku-kuvituspalkintoja vuodesta 2005. Kukko-palkinto lisättiin Kuvittajien palkintoihin vuonna 2007. Palkintona annetaan 5 000 euroa ja käsintehty kuvitusoriginaali.

Lastenkirjahylly onnittelee kaikkia kuvittajapalkinnon saaneita alansa taitajia. On hienoa, että korkeatasoinen ja jatkuvasti uusia ilmaisumuotoja etsivä lastenkirjataide huomioidaan säännöllisesti palkinnoilla.

Ei kommentteja: