keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kuvitus- ja kustannusmaailman uutisia


Mikkelin 9. kuvitustriennale.– Fantasia ja tarina. Toimittanut Anna-Maria Larikka. Grafia/ Mikkelin taidemuseo 2011. 96 sivua. Graafinen suunnittelu Annika Järvelin.














Grafia ry:n Mikkelin kuvitustriennalen ensimmäisen palkinnon on saanut Suvi-Tuuli Junttila kuvituksestaan kirjaan Missä, tässä, jossakin…. (WSOY 2011). Toisen palkinnon sai Tommi Musturi sarjakuvaromaaniin Huuda Huuda tehtyyn kuvitukseen ja kolmannen palkinnon jakoivat Nikolai Tiitinen kuvituksestaan Esko-Pekka Tiitisen kuvakirjaan Kyyhkyn kysymys (Tammi 2010) ja Virpi Talvitie Annina Holmbergin kuvakirjaan Karkausyön ratikkamatka (Teos 2010) tehdystä kuvituksesta.

Musturin sarjakuvaromaania kirjaa lukuun ottamatta muut kuvakirjat on esitelty Lastenkirjahyllyssä. Kuvituspalkinnot ovat suuruudeltaan 3000, 2000 ja 1500 euroa.

Joka kolmas vuosi järjestettävän Mikkelin Kuvitustriennalen teemana on tänä vuonna Fantasia & tarina. Näyttely on avoinna vielä 25.9. asti Mikkelin taidemuseossa. Triennalen tarkoituksena on koota yhteen alan suomalainen parhaimmisto ja tehdä kuvitustaidetta entistä paremmin tunnetuksi. Samalla tarjotaan alan ammattilaisten lisäksi myös suurelle yleisölle tilaisuus seurata kuvitustaiteessa tapahtuvaa kehitystä.

Kuvitustriennalessa esiteltävät työt valitsee tuomaristo, joka nimetään kutakin näyttelyä varten erikseen. Mikkelin kuvitustriennaleen osallistuu tänä vuonna yhteensä 30 kuvittajaa, joilta on näyttelyssä 73 työtä.

Näyttelyn ulkomaisena kutsuvieraana on englantilainen kuvittaja, sarjakuvataiteilija, valokuvaaja, elokuvantekijä ja muusikko Dave McKean (s. 1963), joka tunnetaan Suomessakin eritoten yhteistyöstä kirjailija Neil Gaimanin kanssa.

McKeanin lastenkirjakuvituksista Suomessa tunnetaan S. F. Saidin Varjak Käpälä- lastenromaanit (Gummerus 2006 ja 2007).

Mikkelin kuvitustriennalen näyttelyluettelossa on muun muassa kuvituksen tutkijan Sisko Ylimartimon kiinnostava artikkeli Piirtimesi on taikasauvasi, jossa Ylimartimo osoittaa avoimen kirjeen nykykuvittajille ja ounailee heidän taiteellisia vaikuttimiaan.

Toinen tärkeä uutinen, jonka Rouva Huu pongasi netistä vasta eilen, on se että FM Saara Tiuraniemi on valittu Tammen uudeksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuspäälliköksi Terttu Toiviaisen jäätyä keväällä eläkkeelle.


Tammi on Rouva Huun mielestä Suomen johtava lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, jos mittapuuna käytetään kustannuspoliittisesti loogisia linjanvetoja, uudistusmielisyyttä ja kokeilunhalua, ja siksi tähän viranhakuun kohdistui ainakin oman työpöytäni äärellä poikkeuksellisen suuria odotuksia.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus – kuten koko kirjallinen kenttä ylisummaan – on parasta aikaa mielenkiintoisessa murroskohdassa. Kirja on kustantajallekin jo entistä useammin vain yksi myyntituote monien muiden rinnalla. Kirjan markkinointi, kirjan oheistuotteet, sähkökirjat ja verkkojulkisuuden uudet haasteet on pakko ottaa tosissaan ja siihen tarvitaan ennakkoluulotonta, idearikasta ja rohkeasti uusiin haasteisiin reagoivaa moniosaajaa.

Energinen ja työtä pelkäämätön Saara Tiuraniemi on Rouva Huulle entuudestaan tuttu monista eri yhteyksistä. Terttu Toiviainen on luonut yhdessä kustantamon toisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuspäällikön Leena Järvenpään sekä osaavien kustannustoimittajien kanssa Tiuraniemelle vankan maaperän, jolta ponnistaa kohti uusia haasteita.

Terttu Toiviainen siirtyi Weilin+Göösistä 1980-luvun alkupuolella Tammeen. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tammenterho/ syksy 2011 –luettelossa Toiviainen kiittää kauniisti kuluneista vuosista ja muistaa lämmöllä Mika Waltarilta saamaansa evästystä aloittaessaan työnsä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannustoimittajana:

”Sinulla on kustantamon tärkein tehtävä, sinä kasvatat meille aikuisten kirjailijoille lukijoita. Ilman hyviä lastenkirjoja ei meilläkään ole lukijoita.”

Ei kommentteja: