perjantai 14. lokakuuta 2011

Pikku äiti, Kana Karoliina ja kumppanit… eli muistumia Tammen kultaisista kirjoista


Ruth Krauss & Mary Blair: Minä lennän. Suomentanut Ritva Toivola. 24 sivua. Tammi 2010.

Margery Williams & Judith Sutton: Samettipupu. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. 24 sivua. Tammi 1993. 3. painos 2009.

J. P. Miller: Kana Karoliina. Suomeksi kertonut Marjatta Kurenniemi. 24 sivua. Tammi 1963. Uusin Pixi-kirjalaitos Tammi 2011.








Minulla on parasta aikaa iso ilo paneutua Tammen Kultaisiin kirjoihin, jotka täyttävät ensi vuonna 60 vuotta. Alkuperäinen yhdysvaltalainen sarjakonsepti Little Golden Books täyttää niin ikään ensi vuonna 70 vuotta.

Tammi on tänä vuonna lanseerannut markkinoille myös Tammen Kultaisten Kirjojen Pixi-kirjat, eli nidotut 10 x 12,5 cm:n pikkukirjaset, joita myydään esimerkiksi tavaratalojen kassojen tuntumassa 2,50 euron myyntihintaan.




Kun sarja alunperin luotiin Yhdysvalloissa, sen mottona oli ”Books for the Masses, not for the Classes”. Vuonna 1942 sarjan kirjat maksoivat 25 centiä. Kirjan hinta saatiin niin alhaiseksi isojen painosmäärien ja uudenlaisen, paperia säästävän sidosasun ansiosta.

Tämä alkuperäinen kaunis ajatus toteutuu hauskasti TKK:n Pixi-kirjoissa: lastenkirjan voi ostaa pikkurahalla, vaikka sen tikkarin tai suklaapatukan sijasta. Pieni kokoformaatti sopii yllättävän hyvin Kultaisiin kirjoihin, ei vähiten sen vuoksi, että kuvitus on kirjoissa aina pääosassa ja tekstiä on melko niukasti.

Rouva Huusta on tullut viime aikoina todellinen Little Golden books–bongari.

On totinen tosi, että kun on intohimoisesti kiinnostunut tietystä asiasta, sitä alkaa havaita ympärillään joka taholla!

Lastenkirjahyllyn alkuvaiheissa tein havainnon Zaida Bergrothin Skavabölen pojat -elokuvan Tammen kultaiset kirjat -viittauksesta: elokuvan alussa perheen pojat salpaavat lastenhuoneen oven pinkalla Tammen kultaisia kirjoja. Yritän parasta aikaa jäljittää elokuvan lavastajaa Kaisa Mäkistä ja kysyä häneltä suoraan noiden kirjojen symboliarvosta ja viestistä, joka niihin on mielestäni varta vasten elokuvassa haluttu sisällyttää.

Raportoin aiheesta jos tai kun saan häneltä vastauksen.

Viime viikolla ensi-iltaan tulleessa Tate Taylorin Piiat-elokuvassa tummaihoinen palvelija Aibileen lukee perheen tyttärelle Kana Karoliinaa, ja tästäkin Rouva Huu on löytävinään selvää allegoriaa.

Kana Karoliina on toisinto tutusta kansansadusta, jossa kana löytää vehnänjyvän ja päättää kylvää sen maahan. Kana pyytää apua muilta eläinystäviltään sen kastelussa ja myöhemmin myös sadonkorjuussa, viljan jauhamisessa myllyssä jauhoksi ja lopuksi leivän leivonnassa. Eläinystävät ovat kuitenkin liian laiskoja antamaan apuaan. Mutta kun Kana Karoliina kysyy kuka haluaisi syödä valmiin leivän niin kaikki aiemmin apunsa evänneet toverit ovat halukkaita auttamaan sitä. Mutta Kana Karoliinapas syö leipänsä ihan itse, ilman muiden apua!

Yhdellä tasolla Piiat-elokuvakin kertoo Kana Karoliinan kaltaisesta nurkumatta tehdystä elämäntyöstä, jota kukaan ei ole kunnioittanut, kunnes palvelusväki ottaa heille kuuluvat oikeudet ja penää työlleen enemmän arvostusta.

Viime perjantaina TV 1:ssä esitetyssä Kennedyt-epookkisarjan jaksossa presidenttiperheen lastenhoitaja ilmoittaa Jacqueline-äidille lukeneensa perheen esikoistyttärelle iltasaduksi Margery Williamsin tekstiin perustuvaa Samettipupu-kirjaa (alk. The Velveteen Rabbit).

Suomeksi kirja on ilmestynyt TKK-sarjassa viimeksi vuonna 2009 otettuna uusintapainoksena, mutta Judith Suttonin kuvitus on haaleasta väritystyylistä päätellen todennäköisesti 1980-luvulta. Todennäköisesti Kennedyn perheessä onkin siis luettu alkuperäistä Samettipupua, joka ei vielä 1960-luvulla kuulunut Little Golden books –sarjaan.

Rouva Huu palaa kuitenkin tähän yhdysvaltalaiseen lastenkirjaklassikkoon vielä myöhemmin Lastenkirjahyllyssä!





Kennedyn perhe oli itse asiassa laajemminkin markkinoimassa Little Golden books –sarjaa.


Leonard S. Marcusin komeassa ja tiedontäyteisessä sarjan 65-vuotisjuhlakirjassa Golden Legacy. How Golden Books Won Children´s Hearts, Changed Publishing Forever, And Became an American Icon Along the Way kerrotaan, kuinka I Can Fly –kirjan kirjoittanut Mary Blair oli lähettänyt kirjan tervehdyksenä vasta valitun presidentin tyttärelle Carolinelle loppuvuodesta 1960.



Seuraavana vuonna kirja esiintyi näyttävästi Parade-lehdessä äidin ja tyttären potrettikuvassa… ja teki näin hyvää myynninedistystyötä koko sarjan eteen!

Samainen kirja on vasta äskettäin ilmestynyt TKK-sarjassa Ritva Toivolan suomentamana nimellä Minä lennän.

Ruth Kraussin kuvitus on raikasta ja Mary Blairin runomittainen, vain säeparin aukeamalle levittävä kerronta on sekin tuulen-keveää ja sen matkassa tempautuu hauskasti tytön mielikuvitusleikkeihin. Tyttö tutustuu lähiympäristöönsä yhdessä eläinten kanssa tai niihin muuten samaistuen.




Rouva Huu peräänkuulutti pari vuotta sitten Lastenkirjahyllyn lukijoita lähettämään lapsuuden lukumuistoja Tammen kultaisista kirjoista.

Uudet lukijat ja totta kai vanhatkin – lähestyvän juhlavuoden herkistämät – Lastenkirjahyllyn lukijat voivat nyt avata sanallisen muistoarkkunsa ja kertoa rakkaimmista TKK-kirjoistaan!

Koskettavimman lukumuiston tai hauskimman anekdootin lähettäneelle Rouva Huu lupaa postittaa Pikku äiti -kirjan uusintapainoksen vuodelta 2010.





Ohessa Rouva Huun lapsuuden kirjahyllyn ehdoton kärkikolmikko: Mattilan isännän karjatarha, Atte-ankka ja hänen ystävänsä ja Pikku äiti.

Kaksi ensimmäistä ovat Richard Scarryn kuvittamia ja viimeisin Sharon Kanen.

Scarry aloitti uransa Little Golden books -sarjan kuvittajana. Atte-ankka on hauska tarina ystävyyden, yhteistyön ja keskinäisen huolenpidon voimasta. Haaveilin aina pienenä saavani vielä joskus kokea samanlaisen hauskan eväsretken kuin Atte-ankka ystävineen!




Äskettäin sain kolmivuotiaan kummipoikani Kuutin taholta kokea odottamatonta arvostusta. Matkustimme yhdessä junalla ja hänen äidillään oli mukana matkan hauskutuslukemisena Pikku äiti -kirja. Aloin lopottamaan pojalle ulkomuistista ääneen lähes sanatarkasti jokaisen aukeaman tekstin aina pari sekuntia ennen hänen äitinsä ääneen lukua.

Kultaisissa kirjoissa onkin usein kyse lapsuuden rakkaille kirjoille tyypillisestä ns. eideettisestä, aistivoimaisesta muistista. Tutun kuvan näkeminen aktivoi muistia ja siinä samassa koko kirjan teksti ja kuvat muistuvat mieleen vaivatta.

1 kommentti:

Rouva Huu kirjoitti...

Rouva Huun uusin Tammen kultaisten kirjojen bongaus on löytynyt Johanna Venhon romaanista Syntysanat (WSOY 2011).

Kolmen lapsen äiti, leskeksi jäänyt Mesi, käy identiteettikamppailua ja muistelee lapsena ”halulla lukemaansa” kirjaa:

"Kirjan tyttö leikki äitiä, hän jäi kotiin pyyhkimään ovenkahvoja ja laittamaan ruokaa lapsille ja miehelle, joka aamulla pyyhälsi autolla töihin. Hän oli rakastanut sitä kirjaa, suloisia nukkeja, joilla tyttö sai leikkiä, Annukkaa, Mollaa ja Tupukkaa. Leikkiä aamusta iltaan. Posliinikuppeja pihan kahvikutsuilla. Kahvittelevien rouvien silkkimekkoja. Mutta ennen kaikkea vauvoja, niitä nukkevauvoja joita äiti kylvetti ja pyyhki froteisella pesulapulla, joitten pieniä punaruudullisia vaatteita hän pyykkäsi pesualtaassa ja ripusti kuivumaan."

Kyse on tietysti Sharon Kanen kuvakirjasta Pikku äiti.


Mikäli TKK-kyselyyn ei kuluvan marraskuunkaan aikana tule yhtään (!!!!) vastausta, rouva Huu postittaa Pikku äiti -kirjan Johanna Venholle.