lauantai 19. marraskuuta 2011

Antaessaan saa aina jotain myös itselleen, oppii Viivi Villava


Knister & Eve Tharlet: Viivi Villava. Suomentanut Maisa Savolainen. 27 sivua. Lasten Keskus 2011.














Tässäpä mainio kuvakirja, joka inspiroi moneen suuntaan.

Yhdellä tasolla saksalaisen Knisterin teksti on tyypillinen eläinten maailmaan sijoittuva opetustarina siitä, kuinka itsekkyys tai ylpeys kostautuu ennen pitkää. Ja toisella tasollaan mitä ajankohtaisin ja trendikkäin kuvakirja kädentaidoista!

Viivi on lammas, joka odottaa jo malttamattomasti että senkin villa kerittäisiin ja se pääsisi vanhempien lajitoveriensa tavoin hyödylliseen tehtävään. Viivin emo kuitenkin kehottaa sitä malttamaan vielä mielensä, että villa kasvaa kyllin pitkäksi.



Viivi lähtee kävelylle ja tapaa matkallaan monia eläimiä, jotka valittavat viluaan ja anelevat vähän Viiviltä villoja. Mitä pidemmälle kotoa Viivin matka etenee, sitä ylpeämmksi se tulee villoistaan. Se lupaa auttaa eläimiä vasta ensi vuonna.

Viivi päätyy veden ääreen ja katsoo kuvajaistaan veden pinnasta. Tehokkaan vähäeleisesti Eve Tharletin kuvitus osoittaa klassisella kuva-aihelmalla Viivin omahyväisyyden hipovan jo narsismin rajoja. Viivi taivaltaa yhä kauemmas kotoaan, villa kasvaa ja alkaa jo haitata sen kulkua.




Lopulta Viivin villa on niin pitkää, että silmien lisäksi myös sen sydän on peittynyt umpeen. Viivi on vallan unohtanut muut eläimet ajatellessaan vain omaa turkkiaan.



Pöllö, metsän ikuisesti viisas eläin, palauttaa Viivin takaisin maan pinnalle. Se vakuuttaa, että

"Turkkisi on todella kaunis, mutta siitä saa aikaan vielä kauniimpaa", pöllö lupaa, "Rohkeasti vain kokeilemaan!"


Ja niin Viivi antaa kerityttää villansa ja sen olo muuttuu kädenkäänteessä – sekä ulkoisesti että sisäisesti – aiempaa paremmaksi!




Kirjan sisäkansissa on havainnollinen kuvasarja villan valmistuksen eri vaiheista.

Rouva Huu palkitsi itsensä eilen syksyn ankaran työrupeaman jälkeen käynnillä Kädentaitomessuilla . Jo ensimmäisenä messupäivänä Pirkkahallissa oli väentungosta ihan riittämiin.

Mukaan tarttui jostain kumman syystä paljon villaa eri muodoissa.

Ei kommentteja: