tiistai 31. tammikuuta 2012

Pikku Papu valloittaa jälleen


Liisa Kallio: Pikku Papu ja kukka. 31 sivua. Tammi 2011.
















Ensimmäinen Liisa Kallion Pikku Papusta kertova kuvakirja ilmestyi vuonna 2010 ja se valloitti Rouva Huun täysin, eikä tämä sarjan toinen osakaan petä odotuksia.

Pienille lapsille suunnatun kuvakirjan tekeminen on taitolaji.

Kun lapsi opettelee äidinkieltään, hänelle luetaan ensin nimeämiseen houkuttavia katselukirjoja. Siirtymä varsinaisiin juonellisiin kuvakirjoihin onkin aikuiselle haastava tehtävä: mistä löytää kirjoja, joissa on sopivasti tekstiä ja houkuttelevat kuvat? Eläväinen lapsi on nimittäin sananmukaisesti saatava kirjan lumouksen valtaan, jotta hän malttaa istua paikallaan aikuisen sylissä ja vastaanottaa koko tarinan.

Pieni juonellinen tarina ei saa äityä liian monipolviseksi ja kuvailmaisunkin pitäisi pysyä lestissään.

Tällainen yksinkertainen kuvatarina löytyy kirjasta Pikku Papu ja kukka.




Kaikki alkaa siitä, kun mato äkämystyy sen käytävän tukkivasta siemenestä.

Kilpikonna Papu istuttaa siemenen maahan. Odottaminen ottaa voimille, mutta vähitellen siemenen verso pilkottaa mullasta.

Papun ystävät auttavat sitä hoitamaan siementä kukin parhaan taitonsa mukaan. Kun kirvat tekevät joukkohyökkäyksen kasvin kimppuun, saadaan tarinaan jo jännitystäkin. Mutta onneksi leppäkerttu Hannu pelottelee ahnaat kirvat tiehensä.




Kasvista tekeytyy komea auringonkukka.

Syksyn tullen punarinnat nokkivat sen siemenet kupuihinsa ja lopulta syystuulet vievät sen terälehdetkin.

Papu tulee surulliseksi, mutta onneksi yksi siemen on jäänyt talteen tulevaa kevättä varten. Ja auringonkukan varresta ja kukinnosta voi rakentaa hauskan majan!




Liisa Kallio havainnollistaa elämän kiertoa ja luonnon järjestystä selkeästi. Pikku papu ja kukka –kuvakirjan ideassa on paljon samaa yksinkertaista neroutta kuin Eric Carlen jo klassikoituneessa Pikku toukka paksulaisessa.

Sekatekniikalla toteutettu kuvitus hehkuu raikkaita ja iloisia värejä. Tällaisia hehkuvan energisiä värejä huomaa suorastaan ahmivansa näin sydäntalven aikaan! Kuvitustyyli tuo mieleen kollaasitekniikan, mutta Kallion muototaju on vankka ja kuviin syntyy kolmiulotteinen vaikutelma.

Pääkaupunkiseudulla asuvilla on nyt mahdollisuus nähdä Pikku Papu ja kukka –kirjan kuvitusoriginaaleja Kahvila ja Puoti Lillanissa Lauttasaaressa 29. helmikuuta saakka (os. Katajaharjuntie 11, Helsinki)

Ja Pikku Papusta tehtyjä lauluja voi kuunnella Musiikkitalon lastenmusiikkikonsertissa 19.3. ja 20.3.2012.

Konserteissa tutustutaan iloiseen pieneen kilpikonnaan, hyrisevään hyttyseen, ahmivaan matoon ja tanssivaan leppäkerttuun. Laulut esitetään Sibelius-Akatemian musiikkikasvattajien Eeva-Leena Pokelan ja Soili Perkiön johdolla.

Ei kommentteja: