torstai 26. huhtikuuta 2012

Kulttuurisidonnaiset lastenkirjat





















Tiistain Hufvudstadsbladetissa oli Julia Wiræusin artikkeli "Finlandssvenska barnböckers väg till Indien", joka todentaa hyvin esimerkein tätä jo muutaman vuoden ajan jatkunutta suomalaisen kuvakirjallisuuden vientiä maailmalle.

Esimerkkeinä mainitaan Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea –kirjat, jotka ovat herättäneet kiinnostusta Intiasssa.

Vesta-Linnea och gosnosen on ilmestynyt Pakistanissa urdun kielellä ja Sov nu, Vesta-Linnea bengalin kielellä Bangladeshissa.

Sarjan osia on käännetty myös suomen lisäksi kiinaksi, tanskaksi, englanniksi (Intiassa), viroksi, saksaksi, norjaksi, puolaksi, romaniaksi ja venäjäksi.

Tässä Vesta-Linnea –kirjojen Intian valloituksen tapauksessa, kuten usein lasten- ja nuortenkirjallisuuden viennissä on tapana, hanke henkilöityy yhteen entusiastiin: kustantaja Arundhati Deosthale haluaa intohimoisesti levittää tietoisuutta pohjoismaisista lastenkirjoista ja samalla vaikuttaa myös sukupuoliroolien väljentymiseen vähin erin Intiassa.

Vesta-Linnea on tähän tarkoitukseen hyvä agitaattori – siitäkin huolimatta että Tove Appelgrenin uusperheen nyansseja on jonkin verran muokattu intialaiseen kulttuuriin paremmin sopiviksi. Vesta-Linnean isäpuoli Viktor on esimerkiksi muutettu tytön isäksi, sillä avoliitto on Intiassa yhä tabu.

Pohjoismaiset lastenkirjat ovat kilpailukykyisiä amerikkalaisten ja brittiläisten rinnalla nimenomaan niiden luovuuden ja huumorin vuoksi. Piakkoin käännetään myös Sinikka & Tiina Nopolan ja Linda Bondestamin kuvakirja Simo ja Sonia eli kadonnut Kerala, jossa suomalaisen ja intialaisen lapsen arjet kohtaavat yllättävällä tavalla.

Ensi kesänä ilmestyy Maria Vuorion ja Marjo Nygårdin kuvakirja Satu meni saunaan, joka on aiheensa puolesta todellinen uranuurtaja.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka kuvittaja Marjo Nygård ratkaisee häveliäisyyttä edelleen – tai jopa aiempaa enemmän – aiheuttavan alastomuuden probleeman saunomisen kuvauksessa. Nähtäväksi jää, kiinnostaako sauna-aiheinen kuvakirja myös ulkomailla.

Kun Kristiina Louhen kuvakirja Aino ja pakkasen poika ilmestyi Iso-Britanniassa, kirjan kansikuva piti tehdä uudelleen, sillä pippeli paljaana potkiva pikkuvauva oli briteille liikaa.



Ei kommentteja: