keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kadonneiden pilkkujen jäljillä




 Réka Király & Marika Maijala: Lunta sataa, Lupo! 21 sivua. WSOY 2012.















On hauskaa, että ulkomaisten kurkistus-, läppä- ja luukkukirjojen tulvan rinnalle saadaan myös yhä enenevässä määrin varteen otettavia kotimaisia vaihtoehtoja

Kehittyvästä kirjapainotekniikasta huolimatta tämäkin kuvakirja on tosin painettu Aasiassa. Rouva Huu ei voi olla tuntematta eettistä ristiriitaa siinä, että suuri osa pienten lasten erilaisia liikkuvia osia sisältävistä pikkukirjoista painetaan yhä halpatuontimaissa, joissa lapsityövoimaa käytetään paljon.

Tuntuukin aika ihmeelliseltä, että edelleen suomalaisessa kuvakirjahistoriassa lajissaan aivan omintakeinen, 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä Tove Janssonin Hur gick det sen? (suom. Kuinkas sitten kävikään?), painettiin aikoinaan WSOY:n Porvoon kirjapainossa. Lystikkäästi kirjan sisäkanteen on vielä kirjoitettu varmemmaksi vakuudeksi: ”Reiät leikannut WSOY”.






Reka Király on graafinen suunittelija ja kuvittaja, joka tässä kuvakirjassa tekee ensitulemisensa lastenkirjallisuuteen. Király ja ennestään hyvinkin tuttu Marika Maijala vastaavat yhdessä lopputuloksesta sekä kuvan että tekstin osalta. 

Lupo-koira ottaa ensimmäistä kertaa tuntumaa outoon taivaalta putoavaan valkoiseen aineeseen.

Se hätääntyy, kun huomaa että sen turkissa olevat mustat pilkut katoavat. Niinpä se lähtee niitä etsimään.


Lapset rakentavat lumiukkoa hiippalakit päässä...
Marika Maijalan kuvitusta Réka Királyn kuvakirjaan
Lunta sataa, Lupo! WSOY 2012.  


Marika Maijalan ja Királyn  kollaasikuvitus ei tässä kuvakirjassa aina ole sitä miltä ensi näkemältä näyttää: kuvitus leikittelee ensivaikutelmalla ja tulkinnoilla. Ja närhi ja Milka- ja Pilka-nimiset lapset hämmentävät omilla johtolangoillaan Lupoa vielä entisestään.


... mutta sitten hiippalakki muuttuukin kerrostalon torniksi!
Marika Maijalan kuvitusta Réka Királyn kuvakirjaan
Lunta sataa, Lupo! WSOY 2012 

Ja lopussa lapsi saa ratkaistavakseen lystin pulmapähkinän: jostain kumman syystä kotiin palatessa Lupon pilkut ovat jälleen entisillä paikoillaan…

Marika Maijalan kuvitusta kuvakirjaan Lunta sataa, Lupo! WSOY 2012  

Maijalan ja Királyn kuvituksessa on konstailematonta retrohenkeä. Yksityiskohdat ovat minimissään ja värimaailma on mustavalkoisen, punaisen, keltaisen ja sinisen painotuksissaan mukavan levollinen. Maijala on tehnyt aiemmissakin kuviituksissaan reippaita kuvan rajauksia jättämällä paljon myös piiloon. 

Pahvisivut ovat tanakoita ja luukkujen mekaniikka vaikuttaa riittävän lujalta pienemmänkin lukijan käsiteltäväksi.


2 kommenttia:

Réka Király kirjoitti...

Hei Rouva Huu!

Kiitos kirjan arvostelusta! :)
Marika ja minä on tehnyt kirja ilolla! Meille on ollut tarkea että kirja on painettu painossa jossa ei ole käytetty lapsityövoima ja työolosuuhteet ovat kunnossa.
Kirjan kaikki osa-alueet ovat yhteistyötä, sekä teksti että kuvitukset.

Hyvää päivänjatkoa!
Marika ja Réka

Rouva Huu kirjoitti...


Hei Marika ja Réka,

Kiitos täsmentävästä vastauksesta.

Hyvä että kirjantekijät ovat entistä tiedostavampia ja vaativat ulkomaisilta kirjapainoilta eettistä suoraselkäisyyttä!