tiistai 23. lokakuuta 2012

Taidehistorian tutkimus löysi vihdoin kuvakirjan





© Maria del Mar Lozano Bartolozzi




















Ruotsissa, Norrköpingin yliopistossa, järjestettiin 26.–30. syyskuuta laaja  konferenssi CHILDREN´S LITERATURE AND EUROPEAN AVANT-GARDE, jossa lastenkirjallisuuden ja kuvituksen tutkijat luotasivat kuvakirjan suhdetta aikansa kuvataiteen kärkeen. 

Järjestäjinä olivat Bettina Kümmerling-Meibauer Tübingenin yliopistosta, Elina Druker Tukholman yliopistosta ja Maria Nikolajeva Cambridgen yliopistosta.

Eurooppalainen avant garde keskeisenä käsitteenä ei estänyt Yhdysvaltojen, Australian ja Brasilian tutkijoiden osallistumista konferenssiin. Heidän kauttaan selvisikin mielenkiintoisia vaikutteita Euroopan taiteesta näiden maiden kuvakirjoihin.

Elina Drukerin kertoman mukaan ruotsalaisten tutkijoiden määrää konferenssissa oli jopa rajoitettu, jotta mahdollisimman moni maa mahtuisi mukaan. Suomalaisista mukana oli Tove Jansson–tutkija Sirke Happonen.

Laajassa tarkastelussa  korostuivat Bauhaus-koulun ja venäläisen 1920-luvun modernin kuvakirjan vaikutus monissa maissa. 

Erinomaisena esityksenä erottui laajasta ohjelmasta Reykjavikissa työskentelevän puolalaisen Olga Holownian katsaus islantilaisen kuvakirjan kehitykseen. 

Tone Birkelandin katsaus nykynorjalaisen kuvakirjan kärkeen oli avangardistisuudessaan havahduttava: koska meillä Suomessa uskalletaan julkaista jotain tällaista, esimerkiksi ruotsalaissyntyisen, sittemmin norjalaistuneen kirjailija-kuvittaja Fam Ekmanin teosten tapaista kuvakirjaa?

Mainio, jopa itseironinen, oli Newcastlen yliopistossa toimivan Kimberley Reynoldsin esitelmä otsikolla "A very British avant garde", jossa englantilainen konservatiivisuus sai kritiikkiä osakseen.  


Bettina Kümmerling-Meibauerin katsaus  sai nimensä Tübingenin taidemuseossa olevan pop-taiteen keskeisen teoksen mukaan: ”Just what is it that makes pop art picturebooks so different, so appealing?” 

Hänen osoittamansa yhteydet pop-taiteesta kuvakirjaan avasivat silmiä. Oivalsin että meidän 1970-luvun kuvakirjat, Kaarina Helakisan ja Katriina Viljamaa-Rissasen Elli-velli-karamelli ja Camilla Mickwitzin Jason ovat pop-taidevaikutteisia, värit ja muodot ovat kuin suoraan Carnaby streetiltä!

Amerikkalainen Phil Nel puhui surrealismista kuvakirjoissa. Hän tuli Kansas State Universitystä ja lähetti palautteena osallistujille muhkean kuvakoosteen konferenssin annista. Kannattaa katsoa raportti hänen blogistaan



Konferenssiterveisin Maria Laukka





Lastenkirjahylly ottaa kernaasti vastaan konferenssi- tai näyttelyraportteja sekä muita lastenkirjallisuuteen liittyviä kirjoituksia, joita tarvittaessa retusoidaan rouva Huun toimesta blogipohjaan sopiviksi.

Lisää kuvakirja-aiheista postausta luvassa aivan lähiaikoina...








1 kommentti:

Liirumin maailma kirjoitti...

Kiitos Konferenssiterveisistä !