keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Talven kylmyydessä kaikki ovat yhtä pieniä




Esko-Pekka Tiitinen & Nikolai Tiitinen: Jätti ja jänöset. 32 sivua. Tammi 2012. Kannen suunnittelu Saara Niinikoski.


















Isän ja pojan, Esko-Pekka ja Nikolai Tiitisen,  kuvakirja Jätti ja jänöset on luettavissa sisarteoksena pari vuotta sitten ilmestyneelle Kyyhkyn kysymykselle.

Eläinten sadunomaiseen maailmaan loitonnettu tarina on vahva allegoria, jolle löytyy montakin varteen otettavaa peilauspintaa: siirtomaavaltojen herruus, sotilasdiktatuuri, kehitysyhteistyön vaikeat dilemmat sekä köyhän ja rikkaan maailman väliset ristiriidat. Yksilön tasolla siitä löytyvät myös   tulosvastuukeskeisen ja tunneihmisen erilaiset näkemykset elämän tärkeistä arvoista.



Jänisperheen idylliä ennen tunkeilijan vallan anastusta. Jänösten perheelle itsensä ilmaiseminen musiikin ja liikkeen kautta on tärkeää. Idylliä vahvistaa äärioikealla liihotteleva kyyhky. Nikolai Tiitisen kuvitusta Esko-Pekka Titisen kuvakirjaan Jätti ja Jänöset, Tammi 2012. 



Kirjan nimi ja aloitusaukeaman idylli voi ensin hämätä lukijaa.

Tämä kirja on kuitenkin aivan toista maata kuin monet avoimesti kasvattamaan pyrkivät auvoiset ja ennalta arvattavalta juoneltaan silkoiset puputarinat, joita ilmestyy tukuittain käännöskuvakirjoina!  

Aurinko heitti heleät säteensä vuoren rinteelle, ja vaikka syksyn koleus jo käpäliä kangisti, olivat Jänöset innoissaan. Ne olivat juuri saaneet korjattua pelloltaan kärryllisen porkkanoita ja perunoita. Niillä perhe pärjäisi hyvin talven ylitse!
– Oranssi on onnen väri! Hihkaisi Helinä, nosti huilun huulilleen ja sai Voltin, Läikän ja Puolukan tanssimaan porkkanapolkkaa.


Jätti ottaa Jänösten perheen viirin linnansa ja valtansa symboliksi. Hyinen viima luikertelee kuitenkin myös Jätin linnaan. Nikolai Tiitisen kuvitusta kuvakirjaan Jätti ja Jänöset, Tammi 2012



Auvoiseen eloon tulee nimittäin pian synkeä varjo. Itsetietoinen ja röyhkeästi käyttäytyvä Jätti ottaa nimittäin Jänösten perheen reviirin haltuunsa. Jänöset yrittävät ensin suhtautua tunkeilijaan ymmärtävästi. Jänö-äitikin kehottaa poikasiaan katsomaan Jättiä rohkeasti silmiin. Jänikset yrittävät ymmärtää tunkeilijan mielenoikkuja viimeiseen asti. Tätä kautta kuvakirjaan tulee vielä suvaitsevaisuuden juonne, luontainen uteliaisuus ja myönteinen asenne vierasta ja erilaista kohtaan.

Aamun valjetessa linna oli valmis. Mutta ei Jätti puista häkkisänkyä rakentanut vaan korkean aidan linnan ympärille. 
– Tässä on minun valtakuntani, Jätti sanoi.
– Nyt me tiedämme omat rajamme.
– Ketkä me? Ihmettelivät Puolukka, Voltti ja Läikkä yhteen ääneen.
– Se on vienyt meidän viirimmekin, Helinä huomasi.
Vasta silloin alkoivat äiti ja isäkin hätääntyä.
– Tuhansia vuosia me olemme laaksossa asuneet, mutta ei täällä ole ennen aitoja tarvittu, äiti sanoi huolestuneena. – Ja eihän tuollaisessa huterassa linnassa pysty kukaan asumaan. Ei Jättikään.
– Kaikilla on nälkä ja pohjoinen tuuli puhaltaa jo viimaa linnasi ympärille, isä huusi Jätille.
– Vain yhdessä me voimme selvitä!


Mutta Jätti ei järkiinny vaan ryhtyy entistä mahtipontisemmaksi ja uhoaa ottavansa auringonkin herruuden itselleen. Jänikset ovat jättiä viisaampia. Ne ymmärtävät, että Jätti ei selviä ilman heidän apuaan. 

Yhteistuumin ne asettuvat lämmittämään Jätin kylmentyvää päälakea. Ja ihme tapahtuu: Jätin kylmät ajatukset häviävät  ja se ymmärtää pahimmasta kohmelostaan toivuttuaan yhteistyön, avunannon ja ystävyyden ytimen.  Ja tämän jälkeen ei kyyhkykään arkaile istua Jätin harteille lepuuttamaan itseään.

Esko-Pekka Tiitisen levollisen, ääneen luettaessa miellyttävästi etenevässä tarinassa on vanhojen opettavaisten ja allegoristen eläinsatujen lumoa.

Nikolai Tiitisen sekatekniikalla toteutetut kuvat huokuvat toiveikkuutta, lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta  ja toisaalta valtaa, vihaa ja vierautta. 

Jätti ja Jänöset -kuvakirjassa on samaa klassikon ainesta kuin Raija Siekkisen ja Hannu Tainan kuvakirjassa Herra Kuningas. Siinäkin kuvan ja tekstin saumaton yhteispeli tuotti nautinnollisen, sekä lasta että aikuista kiinnostavan luku- ja katseluelämyksen.

Tiitisten kuvakirjan motto löytyy esilehdeltä : Kerran kyyhky pysähtyi olkapäälleni ja sanoi: ”Satu on vastaus.”

Tämä kylmä, piittaamaton, omaa etua ajava narsistinen maailma kaipaa enemmän satua ja lämpöä, viestivän tekijät kirjallaan. Ja tähän näkemykseen on rouva Huunkin helppo yhtyä.



Ei kommentteja: