tiistai 4. joulukuuta 2012

4. luukku: Joka päivälle oma lyhyt joulutarina



Sylvie de Mathuisielulx & Mayana Itoiz: 24 tarinaa. Matkalla jouluun. 81 sivua. Suomentanut Tittamari Marttinen. Vaukirja 2012.










Tällaisia kirjallisia joulukalentereita ilmestyy aika ajoin. Ranskalaisessa satukuvakirjassa on 24 hyvin lyhyttä ja runsaasti kuvitettua tarinaa. Vuorotellen seurataan kahden sisaruksen, Lauran ja Jannen, sekä muun perheen jouluvalmisteluita sekä Joulupukin ja tonttujen omia joulukiireitä.

Lyhyt formaatti sopii vaikka heti herättyä aamiaispöydässä luettavaksi!

Kokoelman sadut jatkavat vanhojen joulusatujen perinteitä. Esimerkiksi tarinat "Leluhyllyllä" ja "Kaunis kuusi"" on kirjoitettu H. C. Andersenin satujen henkeen: lelut ja kuusi on elollistettu inhimillisiksi toimijoiksi. Tarinassa "Pikku varpunen" tiivistyy myös joulun aikaan heräävä halu auttaa pakkasessa sinnitteleviä eläimiä.



Joulupukin äiti tekee yllätysvierailun, mutta tontut pelastavat pukin pälkähästä. Mayana Itoizin kuvitusta kirjaan 24 tarinaa. Matkalla jouluun, Vaukirjat 2012. 
Näiden rinnalla korostuvat toki myös nykylapsen malttamattomuus, lahjalistojen laadinta ja jouluun kuuluva kiire ja stressikin. Esimerkiksi joulupukki hermoilee äitinsä vierailusta, mutta onneksi tontut järjestävät joulusiivouksen juuri ajoissa…



Ranskalaista katunäkymää lelukaupan ikkunoineen. Mayana Itoizin kuvitusta kirjaan 24 tarinaa. Matkalla jouluun, Vaukirjat 2012. 



Mayana Itoizin värikylläinen kuvitus ei suomalaiseen silmään vaikuta järin jouluiselta. Suomessa ei ole juurikaan saatu nauttia ranskalaisesta lastenkirjan kuvituksesta. Myös Ranskaan on tavattoman vaikeaa markkinoida suomalaista kuvakirjaa! Suurelta osin haaste johtuu myös siitä, että ranskalaiset lapset aloittavat koulunsa jo nelivuotiaina, joten klassinen kuvakirjaikä jää siellä hyvin lyhyeksi.

Yhdessä tarinassa kerrotaan Pyhästä Nikolausista vanhan legendan tapaan. Mayana Itoizin kuvitusta kirjaan 24 tarinaa. Matkalla jouluun, Vaukirjat 2012.

Tittamari Marttisen suomennoksessa kerrotaan myös Pyhästä Nikolausista ja vietetään Lucia-päivää. Kuvituksessa porot lentävät talvisella taivaalla rekeä vetäen. Myös joulukirjoissa eri maiden jouluperinteet yhdistyvät suvereenisti.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tätä kirjaa saa?
Yritin guugletella, mutta ei löytynyt muuta kuin linkki tänne blogiin...

Rouva Huu kirjoitti...


Hei anonyymi,

Voi ollakin vähän haasteellisempi tehtävä, sillä kirja on ilmestynyt Vaukirjat-kirjakerhon kautta.

Tiettävästi nämä kirjat eivät tule kirjakauppamyyntiin lainkaan, mikä on tietysti harmi. Ranskalaista lastenkirjallisuutta ei meillä läjäpäin ilmesty.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, jos ei ole Vaukirjan kirjakerhon jäsen, kirjaa voi tilata osoitteesta: asiakaspalvelu(at)vaukirja.fi. Se on periaatteessa saatavilla, vaikka ei ole vielä listattuna Vaukirjan kerhokaupassa. Asiakaspalvelu kertoo myös kirjan hinnan. Terv. Tittamari

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Tittamarille pikaisesta vastauksesta. Kiva, että kirjaa saa myös kirjakerhon ulkopuolelta!

Saara V. kirjoitti...

Hieno jouluajan kirjavinkki! Alan heti selvittää tuota nettimyyntiä. Kiitos Tittamarillle tosiaankin! Joskus Ranskassa käydessäni olen tutkinut kirjakauppojen kuvakirjaosastoja sillä silmällä. Miten maailmat voivatkin olla niin erilaiset; todella todella harvasta tuli sellainen tunne, että tämä "menisi" Suomessa. Lapsen roolikin on siellä jotenkin kovin erilainen. He ovat jollain lailla niin "järjestyksessä". Muistan kesäisen junamatkan Etelä-Ranskassa, kun vaunuun tupsahti luokallinen (ehkä tokaluokkalaisia) paikallisia lapsia. Uskomattomassa kurissa - mutta iloisesti - he ottivat opettajan johdolla samaan aikaan eväät esiin. Eväiden jälkeen oli - jälleen opettajan johdolla - yhteislaulun vuoro. Suloiset äänet lauloivat heleää lastenlaulua kauniisti tahdissa. Tunnelma oli jännittävä: olin vieraassa maassa, mutta lämpimällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska tuokiokuva, Saara! Ranskalainen kuvakirjatarjonta on nykyisin mielestäni monipuolista ja visuaalisesti houkuttelevaa, myös ihan pienimmille lukijoille, ja siellä on paljon herkullisia tai hauskoja kuvituksia ja pikku helmiä, joita toivoisi saatavan suomeksikin. Jonkin verran niitä on alettu jo kääntää ja julkaista täälläkin. Toisaalta tietysti kulttuurierojakin on aina näkyvillä... Mutta Pariisin kirjakaupoissa pääni menee aina pyörälle. Terv. Tittamari

Anonyymi kirjoitti...

Olempa näin vuotta myöhemmin liikentreessä ja bongasin myös tämän kirjan, mutta en sitä mistään löydä ja vau kirjasta ei vastata sähköpostiin eikä puhelimeen :( kuulosti niin hyvälle kirjalle, että olisin sen halunnut, siitä olisi ollut hyötyä niin työni ( lasten kanssa ) puolesta kun henkilökohtaisestikin, olisin lapselleni voinut tarinaa lukea