torstai 31. tammikuuta 2013

Ilonkipinöitä ja innostusta




Yksityiskohta Jan Ormerodin kuvakirjan
Isän kulta lukee -kansikuvasta, WSOY 1985














Eiliseen tapahtumantäyteiseen lumipyrypäivään mahtui parikin ison ilon aihetta.
Aluehallintoviraston ja ELY-keskusten järjestämä Lukuintoilua 1 -koulutuspäivä Tampereella oli antoisa ja omaa lasten lukemiskasvatukseen liittyvää tietokirjahankettani mukavasti stimuloiva tilaisuus. 
Koulutus ei liittynyt Opetus- ja kulttuuriministeriön Lukuinto-hankkeeseen samankaltaisesta nimestään huolimatta. 
Oli hienoa aistia eri toimijoiden – tutkijoiden, järjestöjen, kirjastonhoitajien, opettajien, kirjavinkkareiden ja muiden alan entusiastien – jakama huoli lasten ja nuorten lukuharrastuksesta. 

Mainituilla tahoilla  ei ole aikomusta jäädä yksin saati yhdessä lamaantuneina surkuttelemaan tilannetta: paljon tapahtuu jo nyt eri tahoilla ja yhteen hiileen puhaltamisen tuntu on kova. Opetusministeriön Lukuinto-hankkeen pilottihankkeet on nekin vast ikään julkistettu.
Eilen Metsossa kuultiin yliopistonlehtori Sari Sulkusen hengästyttävällä vauhdilla mutta selkeästi esittelemiä viimeisten PISA-tutkimusten ja Pirls-tutkimusten tuloksia. 
Tarvetta näyttäisi olevan erityiselle poikapedagogiikalle, jotta pojatkin saataisiin innostumaan lukemisesta. Sulkunen korosti myös roolimallien ja sukupuolistereotypioiden purkamisen tarpeellisuutta. Hyvän lukutaidon ja lukuinnostuksen yhdistelmällä saavutetaan parhaat tulokset.
Sulkunen esitti myös kirjankustantajille toivomuksen monipuolistaa  lasten ja nuorten kirjavalikoimaa: erityisesti pojat kaipaavat helppolukuista, isotekstistä ja kuvitettua lukemista.
Tässä yhteydessä rouva Huu yllytti kommenttipuheenvuorossaan kaikkia aikuisia yhteiseen agitaatioon: suoraan kentältä tulisi välittää kokemuksia, arkisia havaintoja ja täsmätilauksia nykyistä herkemmin – ja rohkeammin – suoraan kustantajille … ja tietysti myös kirjailjoille ja kuvittajille.
Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Anu Laitila esitteli Lukukeskuksen lukemisen edistämisen keinoja ja erikoiskirjastonhoitaja Ulla Pötsönen Joensuun seutukirjastosta tarttui haasteeseen ja selvitti, mitä keinoja lukuharrastuksen sytyttämiseen on tilanteessa, jossa pitäisi innostaa lapsia ja nuoria lukemaan, vaikka aihe ei yhtää kiinnosta. Pötsönen esitteli monia hankkeita, jotka ovat onnistuneet puhkaisemaan "lapsen kiinnostuksen kilven". Hän myös kannusti keksimään uusia, räväköitä yhteistyömenetelmiä erilaisten toimijoiden kesken. 
Nuorisotutkimusverkoston tutkija Sami Myllyniemi esitteli uusimpia tutkimustuloksia lasten ja nuorten elinoloihin ja harrastuksiin liittyvistä tutkimushankkeista, mm. Nuorisobarometrin pohjalta.
Eilen julkistettiin myös Taiteen edistämiskeskuksen uuden taideneuvoston jäsenet. 

Lastenkirjallisuus ja -kulttuuri sai terhakan puolestapuhujan taideneuvostoon, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen taideneuvostoon nimeämien yhdeksän jäsenen joukossa on myös Tammen lasten ja nuorten osaston kustannuspäällikkö Saara Tiuraniemi. Hän on työskennellyt ennen Tammeen siirtymistä pitkään Hämeen taidetoimikunnassa.

Taideneuvosto päättää valtion taidetoimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä sekä nimeää valtion ja alueellisten taidetoimikuntien jäsenet kaksivuotiskausittain. 
Neuvosto tekee myös Taiteen edistämiskeskukselle esityksen taiteen määrärahojen jakaantumisesta sekä tekee esityksen taiteen akateemikon arvonimestä. Lisäksi se toimii opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä taidepoliittisissa linjauksissa. 

tiistai 29. tammikuuta 2013

Tampereella ja Turussa keskitytään keväällä lasten- ja nuortenkirjoihin




Onpa taas lystiä, että sattuu asumaan  nimenomaan Tampereella, sillä nyt kevättalvella on montakin mahdollisuutta päivittää lasten- ja nuortenkirjatietämystään. 

Seminaareja, sadunluentaa, keskustelutilaisuuksia ja kirjailijaesittelyitä on lähes ruuhkaksi asti! 

Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus järjestää Lukuintoilua 1-2 –koulutuspäivät, joista ensimmäinen järjestetään huomenna ja toinen koulutus 21.2.2013, ja siellä rouva Huukin on mukana kahdella alustuksella. Koulutus järjestetään samansisältöisenä myös Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisätietoa löytyy täältä.

Satukirjallisuus on yhtäkkiä tullut moniaalla trendikkääksi:  Jarmo Kokkonen lukee satuja aikuisille ääneen keskiviikkoisin 30.1.–27.2.2013  klo 19 Tampereen Sampolan kirjastossa. (Ensimmäinen sadunluenta on siis jo huomenna keskiviikkona!)

Ja vielä kotvan aikaa on mahdollisuus nähdä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafisen suunnittelun oppilaiden kuvituksia klassisiin satuihin pääkirjasto Metsossa. Olipa kerran – entäs nyt -näyttely on avoinna 2. helmikuuta asti.  

Pirkanmaan maakuntakirjaston Metson perinteiset lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjakutsut osuvat tänä vuonna Eijan nimipäivälle, eli 19. helmikuuta.

Lastenkirjainstituutin vuotuisen 22. maaliskuuta järjestettävän Kirjakori-seminaarin ohjelma on vast ikään julkistettu, ja pitkästä aikaa rouva Huutakin on pyydetty sinne puhumaan; tällä kertaa lastenromaaneista ja niiden kielestä.

7. maaliskuuta klo 17.30 Metson lastenkirjastonhoitaja Katariina Ahtiainen alustaa aiheesta "Lapset keskellämme – kontrollia vai kunnioitusta?"
 Tampereen Lentävänniemen kirjastossa. Sama esitys kirjavinkkeineen kuullaan myös  11. maaliskuuta klo 18 Hervannan kirjastossa.


Otsikolla "Naissankaruuden monet kasvot" 
kuusi lasten- ja nuortenkirjailijaa keskustelee fantasiakirjallisuuden sankarillisista tytöistä ja naisista 9. maaliskuuta klo 14.15 Sampolan kirjaston neuvotteluhuoneessa. 

Mukana ovat  Magdalena Hai, Anneli Kanto, Anne Leinonen, J. S.Meresmaa, Terhi Rannela ja Salla Simukka. Tilaisuus järjestetään  yhteistyössä Pirkkalaiskirjailijat ry:n ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n kanssa.

Anneli Kanto on kirjailijavieraana 9. huhtikuuta Hervannan elokuvateatterissa klo 12 kertomassa työstään ja teoksistaan.

Mutta lystiä olisi singahtaa Turkuunkin, sillä siellä järjestetään kirjaston 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pääkirjastossa varsinais-suomalaisten kirjailijoiden studia generalia –luentosarja.  Vuorovaikutteisissa kirjailijan ja yleisön kohtaamisissa painotetaan tarinoinnin merkitystä. Keskustelun aiheet kietoutuvat muutosten ja ajan kulumisen, menneen ja tulevan ympärille. Järjestäjinä ovat  Turun kaupunginkirjasto, Kirjan talo - Bokens hus ry, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaine.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta sivuavat seuraavat luennot, joista ensimmäinen järjestettiin jo eilen:

Otsikolla "Kirja nuoren käteen!" 
keskustelivat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Seita Vuorela.

14. maaliskuuta otsikolla "Kirja lapsen käteen! Ajatuksia lapsille kirjoittamisesta" keskustelevat lasten- ja nuortenkirjailijat Anneli Kanto ja Tuula Sandström.


Terveisiä Lappeenrannasta ja Venäjältä ! Osa 1.


















Koko eilinen päivä hujahti Lappeenrannassa suomalais-venäläisessä lastenkirjallisuusseminaarissa, joka oli osa EU-rahoitteista maiden välistä kulttuuri- ja tieto-taitovaihtoa.

Lappeenrannan kaupunginkirjastossa järjestetyssä seminaarissa oli osanottajia reilut 20 Lappeenrannan alueelta ja Venäjältä: kirjastonhoitajia, opettajia ja kulttuurialan osaajia.

Oli hauska tavata aina yhtä iloisen-energistä venäläisen lastenkirjallisuuden agitaattoria ja lähettilästä, suomalaista lasten- ja aikuistenkirjallisuutta viime vuosina paljon venäjäksi kääntänyttä Anna Sidorovaa, joka kertoi venäläisen lastenkirjallisuuden historiasta ja nykyhetkestä.

Anna Sidorova on koordinoi parhaillaan viime syksynä alkanutta yksivuotista Matroskin-hanketta, joka kehittää venäjänkielisiä palveluita lapsille ja perheille koko pääkaupunkiseudun HelMet-verkon kirjastoissa. 

Hankkeen puitteissa järjestetään koulutusta venäläisestä lastenkirjallisuudesta, kirjavinkkausta kouluissa ja päiväkodeissa, satutunteja kirjastoissa sekä kirjailijavierailuita. 

Suomen- ja venäjänkielisillä Matroskin-sivuilta löytyy menovinkkejä – esimerkiksi tiedot pääkaupunkiseudulla järjestettävistä venäjänkielisistä satutunneista ja kirjailijavierailusta. 

Sivuilta selviää sekin, että Alexander Reichsteinin Mutatis Mutandis - näyttely jatkaa Annantalon jälkeen Espoossa Sellon kirjastossa 8. helmikuuta lähtien. 

Matroskin-sivustoilla esitellään myös uusinta venäläistä lastenkirjallisuutta, venäjäksi ilmestynyttä käännöskirjallisuutta sekä venäjäksi käännettyjä suomalaisia lastenkirjoja. Kaikki esitellyt kirjat ovat myös lainattavissa HelMet-kirjastoista! 

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa näihin sivuihin. Sivuston nimi tulee tietysti Eduard Uspenskin lastenkirjoista tutusta Matroskin-kissasta! Ja yllä olevan logon ovat suunnitelleet lastenkirjakuvittajat Salla Savolainen ja Christel Rönns.

Rouva Huu lupaa palata venäläisen lastenkirjallisuuden isähahmoon,  Kornei Tsukovskiin (1882–1969), Lastenkirjahyllyssä mitä pikimmin! Tsukovskilla on yhteyksiä myös Suomeen: hän asui Karjalan Kannaksella, Kuokkalassa ja hänen ensimmäinen lastenkirjansa Krokodil (1916/1917) syntyi tiettävästi junamatkalla Helsingistä Pietariin, kun kirjailija yritti hauskuttaa sairastunutta poikaansa pitkän matkan aikana.

Myös toinen keskeinen lastenkirjaklassikko, lastenrunoilija Samuil Marsak (1887–1964), on lepuuttanut esikoistyttären traagisen kuoleman jälkeen hermojaan vuonna 1915 Edvard Lybeckin perustamassa Elämänmäen hermotauti- ja luonnonparantolassa Vilppulassa.   


Pitkälti Anna Sidorovan aktiivisuuden ansiosta suomalaista lastenkirjallisuutta on viime vuosina saatu paljon venäjäksi. 

Toissa vuonna ovat ilmestyneet hänen käännöksensä Stella Parlandin ja Linda Bondestamin runokuvakirjasta Katastrofer och strofer om slummer och stoj, Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen kuvatietokirjasta Tikkumäen talli, Hannele Huovin ja Jukka Lemmetyn Urpo ja Turpo -kirjoista sekä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu supersankareina -kirjasta. 

Tänä vuonna julkaistaan Sidorovan käännökset Hannele Huovin & Kristiina Louhen kuvakirjasta Jättityttö ja Pirhonen, Mauri Kunnaksen Robin Hoodista ja Koirien Kalevalasta, Siri Kolun Me Rosvoloista ja Yrjö Kokon Pessistä ja Illusiasta!

Rouva Huu palaa venäläisen lastenkirjallisuuden nykytrendeihin vielä toisessa postaksessa. Kiitos eilisen seminaarin järjestäjille ja aktiivisille osanottajille! 


torstai 24. tammikuuta 2013

Aikaansa edellä ollut kierrätyskirja puhuttelee yhä















Leena Rantanen: Hyvää jokapäivää!! Lasten Oma Kirjakerho. Kuukauden kirja 30. 44 sivua. Sanomaosakeyhtiö 1977.



Nyttemmin Ranskassa vakituisesti asuva kosmopoliitti Leena Rantanen (s. 1948) on lapsille suunnatun  taidekasvatuskirjallisuuden uranuurtaja Suomessa.   

Muiden muassa Seitsensorminen omakuva: taiteen taikamaailma (Gummerus 1979), Tuulet (Weilin+Göös 1986) ja Löytöretkellä (Tammi 1991) ovat yhä lukukelpoisia ja inspiroivasti lapsia ja nuoria taiteeseen johdattelevia teoksia. Rantasen kuvaelämäkerta Unessa ja valveilla Henri Rousseausta on esitelty Lastenkirjahyllyssä.

Hyvää jokapäivää!! on ilmestymisaikaansa nähden kokeellinen kuvakirja – tai ainakin nykypäivän näkökulmasta se tuntuu olleen aikaansa rutkasti edellä.  Kierrätys ja leppoistava, kiireetön elämäntapa eivät olleet  vielä 1970-luvulla mikään nykyisenkaltainen trendiaate!

Kirja on ohikiitävään hetkeen tarttuva tuumailukirja, ja sellaisenaan sukua Rantasen viime vuosina aikuisille kirjoittamille pohdiskeleville miniatyyrikirje-romaaneille.

Leena Rantasen kuvitus on hellyttävän lapsilähtöistä, sanalla sanoen naivistista. Rantasen kuvitusta kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.

Kirjassa annetaan arvoa risalle lapaselle ja pesussa kuluneille, sisarukselta toiselle periytyville vaatteille ja erilaisia kädentaitoja vaativille käyttöesineille:

Jos ostaa usein uusia vaatteita, ei ehdi kulua yhdessä vanhojen kanssa. Ei ehdi tehdä yhdessä reissuja ja työtä. Ei ehdi tutustua vaatteeseen; miten se haalistuu, mistä se kuluu, miten se pehmenee, mikä nappi lähtee ensin.
– –   Parasta on jos  ei tarvitse ostaa uusia kovia kenkiä, vaan saa siskon tai veljen tai jonkun vanhat.
Nehän osaavat jo kävellä. Ja ajattele, miten paljon kiviä ja hiekkaa ja muurahaisia ne ovat jo nähneet.


Omiin hiukan linttaan astuneisiin kenkiinkin suhtautuu Leena Rantasen kuvituksen jälkeen vähän heltyneemmin. Kuvitusta Rantasen kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.

Kirja kannustaa ihmettelemään monia arkisia asioita, kuten pyykinpesua, leipomista tai pyörällä ajoa – ja nauttimaan niistä tietoisesti. Tästähän leppoistamisessa ja hitaasti kiiruhtamisessakin on pohjimiltaan kyse.

Kirja on ajateltu lapsen itse lukemaksi: siksi se on ladottu kauttaaltaan tikkukirjaimin.

Rantasen lapsenomainen sakura-  ja puuvärikuvitus vetoaa sekin lapseen ja houkuttaa tätä kautta myös omien arkisten havaintojen visuaalisiin taltiointeihin.



Kirjan sisäkannet puhuvat hauskasti kädentaitojen ja arkisten askareiden puolesta. Leena Rantasen kuvitusta kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.


Parasta tässä vanhassa kuvakirjassa on sen vaivihkainen joutilaisuuden tunteeseen ja haaveilemiseen viekoittelu:

Eikä aina tarvitse edes ajatella. Vaan joskus istua tai maata, sulkea silmänsä.
Mieli saa mennä minne ikinä haluaa.
Lentää tullessa kuin voikukan siemen.
Kukaan ei voi ottaa sinun mieltäsi pois. Se on sinun aarteesi. Sieltä voit kaivaa hassuja ajatuksia, keksiä mitä vain ja löytää apua
Mielessä, muistissa, säilyy paljon asioita. Sitten vanhana voit muistaa millaista oli olla lapsi. Kun mieli on aarrearkku, voi ymmärtää toista ihmistä, silloinkin kun toinen ihminen on surullinen tai vihainen. Silloinkin voi häntä ymmärtää. Silloin voi surulliselle antaa omasta arkustaan, vaikka sanoa sellaista mikä ilahduttaa.

Lasten Oma Kirjakerho on nyttemmin Sanoma Magazines -kustannusyhtiön hallinnassa oleva, vuonna 1975 toimintansa aloittanut vanhin suomalainen lasten kirjakerho.

Kirjakerho järjesti 1970–80-luvuilla peräti neljä kirjoituskilpailua hankkiakseen Wat Disney -tuotannon rinnalle myös kotimaista tuotantoa. Lasten Oman Kirjakerhon kotimainen tarjonta olikin merkittävä lisä tuolloin vielä yleiskustantajien vähäiseen kotimaiseen kuvakirjatarjontaan.

Vuonna 1976 järjestettiin ensimmäinen kilpailu kotimaisille tekijöille. Lasten Oman Kirjakerhon kautta on debytoinut Leena Rantasen lisäksi Kirsti Manninen ja hiukan mutkan kautta myös Tuula Kallioniemi, jonka käsikirjoitus ei menestynyt varsinaisessa kilpailussa, mutta palkintoraatiin kuulunut  lastenkirjallisuuden monitoimija Kerttu Manninen poimi tekstin esiin ja siitä sukeutui ajan oloon Kallioniemen lastenkirjadebyytti Karkulaiset (Otava 1978). Myöhemmin, vuonna 1984,  Kallioniemeltä on kirjakerhossa ilmestynyt satukuvakirja Kuinka Sepontyttö vapautti taivaanvalot, Ulla Vaajakallion kuvittamana sekä Aasi ja Morso (1989) Riikka Juvosen kuvittamana.  

Myös muutamille lastenkirjakuvittajille Lasten Oma Kirjakerho oli 1970–1980-luvulla kannustin: Seija Juva, Outi Markkanen, Jaana Aalto, Pirkko Vainio ja jopa Kaarina Kaila ovat aloittaneet kuvitusuransa LOK:n kautta!

Nykyisin  Lasten Oma Kirjakerho keskittyy ainoastaan Walt Disney -kirjojen julkaisuun.

Kierrätysaihe on ollut aiemminkin esillä Lastenkirjahyllyssä

Kierrätys on keskiössä eri näkökulmista myös näissä kirjoissa:

Riikka Juvonen: Roope roska-auto. Tammi 2012.

Tatu Kokko: Roskasakki ja kadonnut kulkunen. Kuvittanut Timo Filpus. Icasos 2012.

Alex Frith & Peter Allen: Roskat pois! Kurkista ja kierrätä. Suomentanut  Sari Kumpulainen. Karisto 2011.  

Satu Laatikainen & Riitta Malinen-Tyynelä: Papiljottilehmä ja haalarihai. Helppoja leluja kotitarpeista. Karisto 2009.

Emma Hardy: Ekoaskartelua lapsille. 35 innostavaa ohjetta kierrätysmateriaalien hyötykäyttöön. Mäkelä 2009.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kohtaamisia












Hannele Huovi: Suurkontio Tahmapää ja julkea jänis. Kuvittanut Mika Launis. 120 sivua. Tammi 2012.




Jatketaan viime vuoden kotimaisten helppolukuisten lastenromaanien parissa.

Hannele Huovilla on pitkä ura lastenkirjailijana. Hänen polkunsa lastenkirjallisuuteen lähti radiotoimittajan työstä. Lastenkirjailija Kaija Pakkanen tunnisti Huovin kertojan lahjat ja kehotti häntä kirjoittamaan lapsille. 

Kielellistä kurinalaisuuttaan Huovi on hionut sittemmin toimimalla ns. vapaan kirjailijan työnsä ohessa myös lukuisissa oppikirjatyöryhmissä.  Iloisen aapisen Onni ja Enni -karhut ja Urpo ja Turpo ovat luotsanneet monia lapsia lukemisen saloihin.

Suurkontio Tahmapää -sarjassa Huovi uusintaa kansansaduista tutun suomalaisen metsän faunaa lähemmäs nykypäivän eläinten ja ihmisten luontosuhdetta. Kahdesta aiemmasta sarjan osasta tutut Suurkontio Tahmapää, Iiro-hirvi, Tamppi-orava ja Veikko-siili tutustuvat Julkeaan Jänikseen, joka nimensä mukaisesti ei kunnioita perinteisiä käytöstapoja.

Tosin eivät ensin mainitut metsän asukit itsekään käyttäydy aivan lajilleen ominaiseen tapaan: ne eivät siekaile hengailla kioskin kulmilla kesäisin eivätkä liioin kavahda ihmisten asumuksia.

Jänis höynäyttää Iiro-hirven jopa kävelemään kouluun syömään viherkasvia!


Mika Launiksen kuvituksessa hirvi ja ihminen haastavat toisensa ainakin kuvan tasolla oitis kaksintaisteluun: tanassa olevat jalat, silmien ilme sekä karttakepin ja sarvien asento viestivät paljon. Launiksen kuvitusta Hannele Huovin lastenromaaniin Suurkontio Tahmapää ja Julkea Jänis, Tammi 2012.
Julkean Jäniksen häikäilemättömyys, korskeus ja täysin kontrolloimaton riskien otto koettelevat pian koko eläinyhdyskunnan välejä:

Tamppi pysähtyi ja istahti keskelle polkua. Se tuijotti jänistä hämmästyneenä.
– Sinä et ole ihan viisas, Tamppi sanoi.
– Vai en! kimmastui Julkea Jänis ja heristi käpälää. – Minä vasta viisas olenkin!
– Riita poikki! Murahti Tahmapää.
Orava ja jänis vaikenivat, mutta mulkoilivat äkäisesti toisiaan.
– Me olemme kaikki erilaisia, sanoi Tahmapää sovittelevaan sävyyn. – Jänis on niin jänis on. Hirvi on hirvi. Karhu on karhu. Ja orava on orava.
Tahmapään mielestä rauhallinen elämä oli mukavampaa kuin ki-naa-minen ja riitely. Tahmapää halusi katkaista riidan heti alkuunsa. Se mietti, oliko jäniksellä oikeasti avain tähän taloon.

Suurkontio Tahmapää ja Julkea Jänis -kirjassa on kyse erilaisista kohtaamisista, joihin kaikkiin liittyy suuria tunteita. Olipa kyse sitten makealle persojen eläinten hillopurkkien ryöstöyrityksestä, erilaisten luonteiden törmäyskurssista tai romaanin onnelliseksi lopuksi kiertyvästä lovestorystä Iiro-hirven ja Hilkka-hirven välillä.

Huovi kiteyttää ihmisen ja luonnon etääntymisen aivan oikeutetusti vanhoissa kansansaduissa itseoikeutetun metsän kuninkaan, Suurkontion, filosofointiin:

Illalla, kun Suurkontio Tahmapää oli köl-läh-tä-nyt jo unilleen, karhu alkoi miettiä kummallista asiaa. Se katseli kesätaivaan haaleita tähtiä ja asia vaivasi kovasti sen mieltä. – Minkä takia ihmiset haluavat elää luonnon keskellä, kun he eivät kuitenkaan halua nähdä eläimiä lähellään? Minkä takia he rakensivat aidan?

Julkea Jänis päättää lähteä metsästyskauden alussa kaupunkiin turvaan. Se on viime aikoina mieltynyt hyppimään metsämaaston sijaan asvaltilla!

Mika Launiksen reippaasti karrikoidut – ja juuri siksi niin sympaattiset ja samastumiseen houkuttelevat! – eläinhahmot  kannattelevat sopivasti äkkikäänteistä kerrontaa.


Äiti yllättää Tamppi-oravan lintulaudalta ahnehtimasta siemeniä. Kummankin tahon säikähdys on yhtä iso, mutta pakoon juoksemisen sijasta orava turvautuu liian täyden vatsansa vuoksi pakoon juoksemisen sijasta ensin pelotteluun. Mika Launiksen kuvitusta Hannele Huovin lastenromaaniin Suurkontio Tahmapää ja Julkea Jänis, Tammi 2012



Suurkontio Tahmapää ja Julkea Jänis kuuluu Tammen helppolukuiseen Keltanokka-sarjaan, jonka ulkoasua uudistettiin viime vuonna. Etu- ja takakannessa kirjaa suositellaan 5–8-vuotiaille. 

Suomalaiset lapset ottavat lukutaidon nykyisin haltuun hyvin eritahtisesti: erilaiset oppimis- ja keskittymisvaikeudet, suomen kielen verkkainen haltuunotto esim. maahanmuuton kautta tai muut neuro-psykologiset ongelmat venyttävät myös osaltaan lastenkirjallisuuden ikärajoja. Siksi kustantajat tekevät varsinaisen karhunpalveluksen aloitteleville lukijoille näiden ikäsuositusten vuoksi. 

tiistai 22. tammikuuta 2013

"Ihminen ei voi peuhata koko ikäänsä pihalumessa"















Katri Tapola: Väinämö sisäkentillä. Kuvittanut Marika Maijala. 151 sivua. Tammi 2012.



On hyvä, että vielä julkaistaan lastenkirjoja onnellisista ydinperheistä, vaikka välillä – totta puhuakseni – minustakin tuntuu, että ei kenenkään lapsiperheen arki voi oikeasti olla ihan niin idyllistä kuin Väinämön steiner-henkisessä luomuperheessä!

Väinämön äiti tekee mieluummin "pihatöitä alipalkalla kuin ylitöitä mistään hinnasta".  Väinämön perheessä otetaan lunkisti ja nautitaan pienistä asioista.

Väinämö on jo kolmannella luokalla eikä poika aina osaa suhtautua vanhempiensa hellyyden osoituksiin yhtä luontevasti kuin ennen. Siitä huolimatta "Isän sylissä on venähtäneen helppo hengähtää" ja äidin hellittelytkin tuntuvat vielä hyviltä, vaikka vähän poskia kuumottaakin. 

Kavereiden nähden hellittelyä on kuitenkin syytä vähän suitsia:

Ovikello soi kohta aritmetiikan ja rytmiikan jälkeen kun Tarmo ja Onni tulivat kertomaan omat kurlausuutisensa. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, äiti kaappasi molemmat pojat syliinsä. Äiti halasi Tarmoa ja Onnia yhtä aikaa ja kaksin käsin aivan kuin pojat olisivat olleet tosi pieniä.
– Irti! Minä komensin äitiä. – Halailun aika on ohi.
     Äidin silmissä jotenkin läikähti. Se näytti vähän samalta kuin tumman metsälammen pinta silloin, kun tulee tuulenvire. Äiti räpäytti silmiään ja irrotti kanaemon tulisen siipiotteen. Sitten äiti hymyili aika lempeästi ja taputti minua olalle.
 – Ottakaa mokkapalat, äiti sanoi. – Mutta vain kulmista. Parhaat palat säästetään puhvettiin!

Väinämö on kasvanut lyhyessä ajassa rutkasti lisää pituutta ja tätä venähtämistä eivät naapuritkaan voi olla huomaamatta. Äidin mielestä nyt on juuri otollinen aika hankkia pojalle joku harrastus, joka laajentaa elämänpiiriä. Väinämön äidin omaperäisen puheenparren mukaan kysymys on kehittymisestä ulkokäytöstä kohti sisäkäyttöä.


Marika Maijala rakastaa yllättäviä kuvakulmia, kuten tässä ei niin tyypilisessä koripallo-ottelun tuokiokuvassa. Maijalan kuvitusta Katri Tapolan lastenromaaniin Väinämö sisäkentillä, Tammi 2012.  

Väinämö liittyy MiniKaneihin, koripallojoukkueeseen, ja oppii näin enemmän elämästä ja ihmissuhteista. Väinämö on vähän hämmentynyt siitä, että pelikavereiden kanssa tulee sanaharkkaa ja perustelemattomia syytöksiä tämän tästä. Aikuiset puuttuvat onneksi  pahimpiin kriiseihin. Esimerkiksi Vilin taitamattomuus toimia joukkueessa johtuu Vilin äidin liian vapaasta kasvatuksesta, jonka takia Vili on saanut tehdä mitä itse tahtoo. Väinämön äiti kutsuu tätä karhunpalvelukseksi.


Marika Maijala käyttää kuvituksissaan kollaasia huomaamattomasti ja on uskollinen tyylilleen: pitkäraajaisia  lapsihahmoja ei näissäkään lumilinnaleikeissä ole verhottu paksuihin toppahaalereihin! Maijalan kuvitusta Katri Tapolan lastenromaaniin Väinämö sisäkentillä, Tammi 2012.  
Onneksi Väinämön elämään mahtuu paljon muutakin kuin uusi koripalloharrastus: kosolti lumilinnaleikkejä parhaiden kavereiden kanssa, kujemielisiä pillikokeita, … ja lopulta yksi pieni kissanpentukin.

Katri Tapola kirjoittaa lämpimästi myötäeläen pienen koululaisen mielenliikkeistä. Yhteisöllisyys lyö turvallisen leimansa Väinämön kasvuympäristöön ja erilaisuuttakin ymmärretään ilman erikoistehosteita.

Lastenromaanissa voi vaivihkaa antaa myös vinkkejä leipomiseen, kuten tässä Marika Maijalan pullapitkon letittämiseen ohjeistavassa kuvituskuvassa Katri Tapolan lastenromaaniin Väinämö sisäkentillä, Tammi 2012. 

Aiempien sarjan kirjojen tapaan tämäkin kirja kannustaa kokkailemaan. Kirjasta löytyy mokkapalojen resepti ja isän ohjeiden mukaan poika valmistaa vanhemmilleen paistettua munaa ja keittää kahvia mutteripannulla. Marika Maijalan kuvitus näyttää luontevasti tortillan taittelun ja pullapitkon letityksen. 



Maijalan koikkasääriset ihmishahmot piirtyvät kuvituksesta selkeinä, mutta välillä kuvitus menee harmaan eri sävyistä ja pikkupiirteisistä esineistä lähes tukkoon. 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kevättä rinnassa, osa 2: Nuoruuden vimmaa, vetävän seikkailun päivittelyä ja sadunomaista kauhua




Vaikka olen viime aikoina vikissyt perinteisen nuortenromaanin hiipumisesta, niin kevättä kohti näyttää taas senkin suhteen valoisammalta. 

Yksi kevään yllättäjistä on Hellevi Salmisen nuortenromaani Hello, I love you (Otava), joka kertoo kahden pojan ja tytön kolmiodraamasta. 

Salminen uudisti 1960-luvulla merkittävästi kotimaista, ajassa kiinni olevaa modernia nuortenromaania. On hauskaa, että hän on pitkän tauon jälkeen palannut tämän lajityypin ääreen. 

Kirsti Kurosen yleisurheilun ja viestijuoksun maailmaan sijoittuva nuortenromaani 4 x 100 (Karisto) zuumaa neljän erilaisen tytön tunteita ja keskinäistä kilvoittelua oletettavasti myös juoksuradan ulkopuolella.

Odotuksia herättää myös Jussi Siirilän nuortenromaani Barrikadikesä (Gummerus). 13-vuotiaan Mayan vanhemmat ilmoittavat perheen tositv-kisaan. Kustantaja mainostaa romaania tähän tapaan: ”hillitön nuortenromaanista rahasta, rakkaudesta ja julkisuudesta”.  

Siiri Enoranta ja Laura Lähteenmäki ovat juuri nyt tuotteliaita ja kiinnostavia kirjailijoita. Enorannan kirjat eivät koskaan toista itseään, ja Nokkosvallankumouskin (WSOY) enteilee taas jotain uutta Enorannan tuotantoon. 

Rouva Huu on valtavan iloinen, että Laura Lähtenmäki ei ole tyyten hylännyt realistista nuortenkirjallisuuttakaan. Iskelmiä –romaanin päähenkilönä on 16-vuotias Aino, joka ajautuu ensimmäiseen mutta kipeää tekevään seurustelusuhteeseen.

Nuortenromaaneista Tuija Lehtisen Rebekka-, Antti Halmeen Metalliveljet- ja Aleksi Delikouraksen Nörtti saavat jatkoa Otavalla.

Ilmiönä kiinnostava on sekin, että Ilkka Remeksen varhaisista nuorten toimintajännäreistä, Piraatit- ja Pimeän pyöveli (WSOY 2003 ja 2005), ilmestyy päivitetyt versiot. 

Tällainen päivittäminen on maailmalla ollut viime aikoina yleistä lähinnä klassisten lasten- tai nuortenromaanien kohdalla, kun on haluttu karsia rasistista tai muuten epäkorrektia ilmaisua. Remeksen tapauksessa kyse on varmasti myös hänen kunnianhimostaan ja detaljintarkkuudesta kirjoittaa uskottavaa ja ajankohtaista vetävää kerrontaa nuorille.

Salla Simukan uuden Lumikki-trilogian avaus Punainen kuin veri (Tammi) herättää myös isoja odotuksia. Simukka myötäilee yhdysvaltalaista 2010-luvulla alkanutta buumia, jossa ammennetaan vanhoista kansansaduista (vrt. elokuvat Red Riding Hood, Lumikki ja metsästäjä, Kerro, kerro kuvastin ja parhaillaan Nelosella pyörivät Olipa Kerran ja Grimm-tv-sarjat ).

Kannattaa pistää merkille, kuinka samankaltaiset kansikuvat löytyvät Simukan ja Lähteenmäen kirjoista! Onneksi yhdysvaltalaisessa pararomanttisessa nuortenkirjallisuudessa yleistynyt valokuvakansi on saanut Suomessa myös vähän taiteellisempia variaatioita. 

Sari Peltoniemen Haltijan poika (Tammi) on jatkoa Kuulen kutsun metsänpeittoon –romaanille, jossa jatketaan seikkailua koltansaamelaisten perinteen ja nykyajan ristivalotuksessa.

Tammen lasten- ja aikuistenkirjojen uutuusluettelot hämmentävät tottumatonta: luetteloiden alkuosa muistuttaa aikakauslehteä pikku uutisineen, haastatteluineen ja poimintoineen. Vasta tämän osuuden jälkeen alkavat varsinaiset uutuuskirjojen esittelyt.

Tytär hihkaisi nostalgisesti huomatessaan, että pitkän tauon jälkeen Otava julkaisee hänen varhaisnuoruutensa suosikkia, Jacqueline Wilsonia,  suomeksi. 

Salainen siskoni kertoo kahdesta erilaisesta tytöstä, jotka ystävystyvät erilaisista taustoistaan huolimatta. Myös Kahden kodin välillä -kirjasta otetaan uusi painos.  

Olenkin ihmetellyt, miksi Wilsonin suomentaminen on ollut jäissä, sillä hänen kepeän-realistisilla varhaisnuorten- ja nuortenkirjoillaan on totta tosiaan ollut lukijoita, ja kotimaisista kirjailijoistakaan ei ole ilmaantunut Wilsonin veroista jäljittelijää paikkaamaan tätä aukkoa.