tiistai 1. tammikuuta 2013

"Talvisodan ja Koijärven hengessä"




Ella ja kaverit. Ohjaus Taneli Mustonen. Käsikirjoitus Timo Parvela ja Aleksi Hyvärinen. Tuotanto Juha  Wuolijoki ja Snapper Films. Ensi-ilta 28.12.2012. Kesto 1,20 h.

Timo Parvela: Ella ja Äf Yksi. 176 sivua. Tammi 2012. 16 sivun kuvaliite elokuvasta.








Jokainen uusi kotimainen lasten elokuva on tapaus ja ansaitsee mediahypetyksen. Sitä Ella ja kaverit onkin saanut osakseen parahultaisesti.

Joulun pyhien jälkeen ensi-iltaan tullut Ella ja kaverit perustuu Timo Parvelan Ella ja Äf Yksi -lastenromaaniin, joka on ilmestynyt vuonna 2008.  Tammi on ottanut elokuvan kunniaksi kirjasta uuden painoksen, jonka kansikuva ja kuvitus on peräisin elokuvasta.
           
Elokuva noudattaa tunnollisesti alkuperäisen romaanin juonta. Keskiöön nousevat ahnaat aikuiset, jotka ajavat omaa etuaan lasten ja kokonaisuuden kustannuksella. Pahiksina esintyvät ison alakoulun vaikutuksille altis rehtori (Ville Myllyrinne), joka myy sielunsa ja moraalinsa Isä Ykköselle (Kari Ketonen). Isä Ykkönen treenaa poikaansa formularadalla ja valjastaa rehtorin tuhoamaan Ellan ja kaverien idyllisen kyläkoulun.

Mutta Ella ja luokkakaverit puhaltavat tohelon opettajansa (Eero Milonoff) kanssa yhteen hiileen, ja elokuvasta onkin vahvana aistittavissa - opettajan omia sanoja siteeratakseni - "Talvisodan ja Koijärven henki". Kaveria ei jätetä ja Paten Martti-lemmikin paljastuminen uhanalaiseksi lajiksi pelastaa lopulta kyläkoulun suojelluksi rakennukseksi.

Lapsinäyttelijät ovat voimakkaasti karrikoituja, mutta niin ovat myös alkuperäisen romaanin lapsisankarit. Timo Parvela on ollut mukana tekemässä elokuvan käsikirjoitusta, ja tästä syystä Ella-kirjojen fanittajat saavat automaattisesti tietyn laatutakuun siitä, että kirjojen henki on säilytetty. 

Elokuvan aikuisroolien tähditys on tarkkaan tehtyä castingiä: Putous-tv-sarjasta ja lähivuosien suosituista elokuvista poimittu näyttelijäkaarti tekee  keskinkertaista työtä ja jättää oikeutetusti tilaa lasten luontaiselle glamourille. 

Freya Teijonsalo  Ellana on eloisa ja sympaattinen roolissaan, ja samaa voi tietysti sanoa muistakin, usein ryhmänä esillä olevista lapsinäyttelijöistä: Aki Laihosta (Samppa), Artturi Auvisesta (Tuukka), Eetu Julinista (Pukari), Aura Mikkosesta (Tiina) ja Emilia Paasosesta (Hanna).

Elokuvan tyylilaji on lähinnä farssia. Väärinkäsitykset ja koomiset tilanteet seuraavat toinen toistaan. Ohjaus ottaa vaikutteita mykkäelokuvien nopeutetusta kuvasta ja ees-taas-säntäilystä.

Nähtäväksi jää, onko kohkaukseen ja remeltämiseen keskittyvässä elokuvassa ainesta pidempikestoiseksi suosikiksi samaan tapaan kuin vaikkapa Leena Krohnin saturomaanin pohjalta tehdyssä Liisa Helmisen ohjaamassa Pelikaanimiehessä (2004), joka lanseerasi jo vuonna 1976 alunperin ilmestyneen lastenkirjan aivan uudelle lapsisukupolvelle.



Ei kommentteja: