maanantai 4. helmikuuta 2013

Lastenkirjan ydinmehua ei saa laimentaa


















Aamulehden eilisessä Sunnuntai-liitteessä toimittaja Simopekka Virkkula kirjoittaa Maailman kirjat -palstalla kuinka ”Nössöys ahdistaa ruotsalaisia lastenkirjailijoita”.

Kyse on eri tahoilla viime aikoina virinneestä uusmoralismista.

Nykylasten vanhemmat ovat vetäneet herneen jos toisenkin nenäänsä monien uusien tai vanhojen lastenkirjojen epäsovinnaisesta kielestä tai maailmankuvasta,  joka varsinkin lastenkirjaklassikoissa usein kilpistyy rasistisiin – tai sellaiseksi tulkittuihin – ilmauksiin. Tästä on ollutkin aiemmin puhetta Lastenkirjahyllyssä viime vuoden lokakuussa.

Simopekka Virkkula on ansiokkaasti haravoinut ruotsalaista ja hiukan saksalaistakin keskustelua. Ruotsissa nimittäin on jo tohdittu lähteä vastarintaan näitä uusmoralisteja vastaan.

Lastenkirjailija Ulf Stark on ViLäser -lehdessä nurissut, kuinka nykyisin on täysin mahdotonta piirtää lastenkirjaan hyljettä, jolla ei ole pelastusliivejä!

Myös ruotsalaisessa Barnens Bokklubb -lastenkirjakerhossa on havaittu, että vanhojen lastenkirjojen perussankarit, köyhät, orvot tai yksinäiset lapset, eivät enää miellytä nykylasten vanhempia. 

Lastenkirjailija ja kuvittaja Gunna Grähs arvelee, että vanhempien asenne juontuu heidän omasta stressistään: vanhemmat toivoisivat iltasatuhetkeltä harmittomuutta ja silkoisuutta – ja lapselle tietysti mahdollisimman nopeaa unentuloa!

Virkkula viittaa myös Saksassa virinneeseen lastenkirjaklassikoiden sensurointikeskusteluun. Thienemann Verlag -kustantamo aikoo päivittää Ottfried Preusslerin (s. 1923) Die Kleine Hexe -lastenromaanin kieltä (1957, suom. Pikkunoita, WSOY 1978) lähemmäs nykyaikaa ja siivota alkuteoksessa vilisevät ”pikku neekerit” tekstistä. 

Saksan perheministeri Kristina Schröder on myös Die Zeit -lehdessä paljastanut, kuinka sensuroi lukiessaan Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossua ääneen lapselleen neekerikuningas-sanan tekstistä, koska ”en halua, että lapseni poimii tuollaisia ilmaisuja puheeseensa”.

Itse muistan, kuinka alakoulun laulutunnilla otin jossakin käsittämättömässä siveyden puuskassani tavakseni Aleksis Kiven Seitsemän miehen voima –laulua ääneen laulettaessa hymistä Simeonin kohdalla siveästi ”syntinen … hmph… kurja”, jotta en olisi livauttanut tuota paheellista saatana-sanaa huuliltani.

Sattumalta tai vasiten samassa Aamulehden Sunnuntai-liitteessä myös kolumisti Jyrki Lehtola kirjoittaa "Järkyttävät varpusparvet" -otsikolla pahennusta aiheuttaneen ripulilääkemainoksen kupeessa myös siitä, kuinka Turun Sanomissa on uutisoitu seuraavaa: vanhemmat järkyttyivät nähtyään Pikku Kakkosessa piirretyn, jossa metsästäjä uhkaa kettua haulikolla. Syy närkästykseen johtui siitä, että vanhempien mielestä oikeat metsästäjät eivät uhkaa kettua haulikolla.

Lehtola toteaa tähän:

                Sellaistahan se on. Pienten lasten vanhemmat ovat joskus ylisuojelevia lapsiaan kohtaan.
                Ikävää on, että me olemme muuttuneet ylisuojeleviksi myös itseämme kohtaan.

Ja vielä toisaalla samassa lehdessä Gitta Helin kirjoittaa Kaivopuiston rouva -kolumnissa otsikolla "Lasten suojelua" siitä, kuinka nykyvanhemmat ovat latistaneet jo lastensa syntymäpäiväjuhlinnankin: ei epäterveellisiä herkkuja, kovaäänistä musiikkia tai liian jännittäviä videoita, jotta kukaa ei pääsisi huomauttelemaan vanhempien lipsuvasta moraalista.

”Ehkä tuosta syntyy turvallinen lapsuus, ja hyvä niin. Samalla on kuitenkin vaara, että siitä syntyy tylsä, ennalta-arvattava ja kaikesta jännittävästä riisuttu lapsuus, eikä kukaan ole vielä kunnolla tutkinut, millaisia seurauksia siitä voi olla”, päättää Helin kolumninsa.

Summa summarum: mistä tämä kaikki kertoo?

Rouva Huu hätkähti äskettäin selaillessaan Kaks plus -lehden nettikeskustelupalstaa. 4-, 6- ja 8-vuotiaiden lasten äiti kyseli palstalla, mitkä lastenkirjat kuuluvat ns. yleissivistykseen. Hän sai lukuisia vastauksia, joissa samassa elämäntilanteessa olevat äidit suosittelevat oman lapsuutensa rakkaita kirjoja, ja pienellä varauksella myös Grimmin satuja... 

Nykyvanhemmat rakastavat erilaisia suosituslistoja, auktoriteettien koostamia kasvatusohjeita  tai kuluttajatestien parhaiksi todettuja kodinkoneita ja lastentarvikkeita. Aikaa omakohtaiseen vertailuun, omien johtopäätösten tai assosiativiisten päättelyketjujen tekemiseen ei enää juurikaan näytä olevan.

Niinpä myös lastenkirjallisuuden  odotetaan olevan valmiiksi pureskeltua, näkökulmiltaan rajattua, harmittomaksi testattua ja ympäripyöreän silkoista. Ja samalla menetetään lastenkirjallisuuden ydinmehu, joka auttaa lasta oivaltamaan maailman ja elämän monisäikeisyys ja sitä myötä myös niiden pohjimmainen rikkaus.




Rouva Huu on saanut myös edellä esillä ollutta teemaa täydentävän anekdootin Fredrikstadista Norjasta.

Ruotsalainen teatteriohjaaja Sofia Jupither kävi poikansa kanssa Norjan kansallisteatterissa katsomassa Thorbjörn Egnerin lastennäytelmän Kolme iloista rosvoa. Näytelmä herätti hänessä siinä määrin tunteita, että Jupither kirjoitti mielipidekirjoituksen Norjan suurimpaan sanomalehteen Aftenposteniin. Näytelmän stereotyyppiset sukupuoliroolit ja itsekkyys närkästyttivät häntä.  Jupither vertaa näiden hahmojen yksinkertaista elämänfilosofiaa äärioikeiston ideologiaan, jonka mukaisesti  kaikki pitävät vain huolen itsestään ja toisten tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät heille kuulu. Jupither päättää kronikkansa kysymykseen:  olisiko jo aika haudata Thorbjorn Egnerin lastenkirjat aikansa eläneinä.   

Jupitherin kirjoitus synnytti Norjassa laajoja keskusteluja ”arroganteista ruotsalaisista ja heidän poliittisista uskomuksistaan”, mutta Egnerin klassikkoasemaa lastenkirjailijana ei tällaisetkaan tuiverrukset – onneksi – horjuta. 

4 kommenttia:

bleue kirjoitti...

En itse usko (ja tämä lienee tutkittu asiakin), että sadut, kummallisetkaan, vahingoittavat lapsia siinä määrin kuin suora syöte televisiosta. Satujen lukemien on usein vuorovaikutteisempaa ja siinä on aikuinen yleensä vahvasti läsnä ja turvana. Lapsi ottaa satuja mielestäni rennommin kuin me aikuiset ajattelemme. Eikä sanoihin yms. kuulu niitä historian konnotaatiota kuin aikuisella. Siksi en ymmärrä satujen silottelua tai sensurointia.

Mutta olin yksi niistä, jotka antoivat palautetta Kuunallesta, jonka Pikku Kakkonen sanoo olevan myös pienille katsojille sopiva. En sen yhden jakson vuoksi (jossa oli mm kuva, jossa metsästäjä osoittaa suoraan Katsojaan) vaan yleisesti ohjelmasta, joka tuntuu kuvituksensa ja tarinan kautta olevan hyvin voimakas tunnekokemus juuri jännittävyydellään ja pelottavuudellaan. Metsästys kuuluu minunkin mielestäni yhtenä luonnollisena asiana elämään mutta se kuitenkin aiheuttaa ristiriitaa meissä aikuisissakin. Joskus niitäkin asioita on lapsen kohdattava- satu onkin hyvin turvallinen tapa mielestäni tähän.

Mutta niin, halusin tuoda esille tämän kokemukseni ja mielipiteeni, etteivät aina ole kyseessä hysteeriset ylisuolevat äidit, vaan joskus myös aikuiset ammattilaiset voivat tehdä virheitä ja tällöin meidän vanhempien, kuluttajien on hyvä osata myös kyseenalaistaa (tai kysyä ystävällisesti) asioita- vaikka kyseessä olisikin laadustaan ja turvallisuudestaan tuttu Pikku Kakkonen!

Oikein hyvä, että otit tämän lastenkirjojen "sensurointiasian" blogissasi esille!

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Bleue.

Media aina kärjistää ja yksioikoistaa uutisissa asioita ja näin voi syntyä ylihysteerinen vaikutelma.

Usein on juuri kyse siitä, että aikuinen ei luota lapsen omaan päättelykykyyn ja ymmärrykseen, eli sanalla sanoen aliarvioi roimasti lasta.

Flora kirjoitti...

Luen paraikaa Ronja ryövärintytärtä lapsille iltasaduksi. Poikani huomautti aika nopeasti, että kirjassa kiroillaan paljon, mutta toisaalta rosvojahan ne henkilöt ovat ja oikeatkin rosvot varmaan kiroilevat. - Mitä jäisi jäljelle Matias-ryöväristä, jos siloteltaisiin hemmetit ja paskapäät puheesta pois?

Markku Kesti kirjoitti...

Minulta asiakas on vaatinut, että poistan kirjastosta kirjan Mainio herra Iloinen ( http://varikaspaiva.blogspot.fi/2012/04/mainio-herra-iloinen.html )
Perusteluna oli, että yhdessä kuvassa sänkileukainen mies poltti tupakkaa ja tämä ei kuulemma ollut sopivaa lastenkirjaan.

Sanoin asiakkaalle aloittavani mielelläni tupakointikuvauksia koskevien kirjojen poiston, jos hänelle sopii, että aloitan sen pistämällä kaikki muumi-kirjat ensimmäisenä ö-mappiin. Ei poistettu sitten mitään.

Eniten poistoehdotuksia keränneet kirjat lienevät Rabelais'in Pyllynpyyhin ja Miinalan Veikon nyrkkeilykoulu.