Eemeli on jo ehättänyt miehen ikään!

Astrid Lindgren & Björn Berg: Eemelin verstashuoneessa -pahvisalkku: sis. kirjat Eemeli ja keittokulho; Eemelin sadas puu-ukko; Eemeli ja Liinan poskihammas; Se Eemeli, se Eemeli.  Suomentaneet Kerttu Piskonen ja Aila Meriluoto. 30 s. WSOY 2013.

Uskottava se on:  Astrid Lindgrenin pellavatukkainen pojannassikkakin täyttää tänä vuonna jo 50 vuotta! 

Ensimmäinen Eemelistä kertova kirja Emil i Lönneberga ilmestyi Ruotsissa vuonna 1963.

WSOY juhlistaa Eemelin tasavuosia julkaisemalla kantokahvalla varustetun pahvisalkun tai oikeammin sanottuna verstashuonelaatikon, joka toimittaa samalla pienen kirjahyllyn ja nukkekodin virkaa. 

Reippaasta pienentämisestä huolimatta Björn Bergin vesivärikuvitukset toimivat hyvin. Kuvasarjoista syntyy sarjakuvallinen tunnelma. Björn Bergin kuvitusta Astrid Lindgrenin kirjaan Se Eemeli, se Eemeli (WSOY 2013).

Juhlasalkun parasta antia ovat Björn Bergin neliväriset kuvitukset. Teksti on ladottu pienen-pieneksi, mutta toisaalta lapsi rakastaa juuri tällaisia hyvin käteen sopivia kirjoja. 

Hiukan kummalliselta tuntuu tosin se, että Eemelin ja keittokulhon kohtaaminen tulee nyt kuvatuksi kahdessa kirjassa: Se Eemeli, se Eemeli- ja Eemeli ja keittokulho -kirjoissa. 

Neljän nelivärikuvitetun pikkukirjan lisäksi pakettiin kuuluvat pahviset, jalustalla seisovat  leikkifiguurit Eemelistä, Iidasta, Possu-ressusta, Nilkku-Lotta -kanasta ja kissasta.

Jos 2000-luvulla julkaistaisiin vastaava kirja kolttosia ja kepposia tekevästä eläväisestä pikkupojasta, niin hän saisi oitis otsaansa ADHD-leiman. Myös Eemelin lievästi sanottuna aggressiivinen ja fyysistäkin kuritusta kaihtamaton Anton-isä  joutuisi varmasti lastensuojelun silmätikuksi.

Paras lastenkirjallisuus näyttää usein syntyvän kirjoittajan omista lapsuusmuistoista. Astrid Lindgrenillä oli taito siirtää Smoolannin Vimmerbyssä Näsin tilalla viettämänsä onnellisen lapsuuden aistivoimaiset kokemukset kirjoihinsa ilman pinnistelyn ja kirjallisen keimailun tuntua. 

Lapset ovat lukijoina erityisen herkkävaistoisia: he oivaltavat nopeasti tällaisen kirjailijan vilpittömyyden ja ottavat hänen tarinansa omikseen. Näin on käynyt myös Eemelille. 

Lindgren on kertonut nauttineensa eniten juuri Eemeli-kirjojen kirjoittamisesta. Hän on kirjannut niihin suoraan isältään kuulemiaan tarinoita tämän omasta lapsuudesta.

Lindgrenin isä oli maanviljelijä. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista Astrid oli toiseksi vanhin.

Lindgren on Margareta Strömstedtin elämäkerrassa nimennyt  lapsuudestaan kaksi tärkeää asiaa: turvallisuuden ja vapauden. Oli turvallista elää vanhempien kanssa, jotka välittivät toisistaan: he esimerkiksi halasivat toisiaan lastensa nähden, mikä oli 1900-luvun alussa vielä melko harvinaista. Vanhemmat olivat myös tarpeen tullen käytettävissä mutta antoivat muutoin lastensa viilettää vapaasti ympäri tilaa:

Omassa leikkielämässämme olimme ihanan vapaita, eikä meitä vahdittu koskaan. Ja me leikimme leikkimästä päästyämme – onkin suoranainen ihme ettemme leikkineet itseämme hengiltä. Kiipeilimme kuin apinat puissa ja katoilla, hypimme alas lautatapulien ja heinäkasojen päältä niin että sisukset  tärähtelivät, ryömimme hengenvaarallisissa tunneleissa sahanpurukasoissa, uimme joessa kauan ennen kuin opimme uimaan ja unohdimme autuaasti äidin kiellon mennä syvemmälle kuin napaan asti. Mutta me kaikki neljä selvisimme hengissä.