keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Matkasaarnaamisen merkitys kasvaa




Rouva Huu oli eilisen kuuntelemassa kirjallisuuskriitikko Kaisa Neimalaa Tampereen kaupunginkirjastossa. Neimala oli otsikoinut esityksensä "Arjen mystiikkaa – uusia kirjoja 2012". Kuulijakunta koostui pääosin kirjastonhoitajista. 

Neimala on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja Imatran Vuoksenniskalta. Hän kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä Parnassoon ja Suomen Kuvalehteen.  

Neimala on kiertänyt jo 15 vuoden ajan ympäri Suomea esittelemässä vuoden kirjatarjontaa.  Suvereenisti hän ottaa haltuunsa sekä kotimaisen proosan että lyriikan, aikuisten käännöskirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat ja tietokirjallisuuden.

Neimala kyseenalaistaa nykyisin itsekin toimintansa mielekkyyttä ja toteaa, että "tässä Kuusamosta Helsinkiin ulottuvassa kirjarundissa ei sinällään ole mitään järkeä, mutta hauskaa se on!"

Kaisa Neimalan suosio perustuu hänen laajaan lukeneisuuteensa ja rohkeuteensa lausua kirjoista räväköitä mielipiteitä sekä toisaalta siekailemattomuuteen pudotella esityksensä lomaan myös esimerkkejä löytämistään kielikukkasista. Neimala käyttää värikästä kieltä, osin ironisestikin.

Esityksensä lomassa Neimala antoi myös perustellusti sapiskaa entistä ylimalkaisemmaksi käyneelle kustannustoimittamiselle. Hänen mielestään kustantamoiden kannattaisi palkata ”äkäisiä mummoja” korjaamaan käsikirjoitusten ilmeisiä asiavirheitä ja kielellisiä lipsahduksia! 

Riemastuttava esimerkki löytyy esimerkiksi Heidi Köngäksen romaanista Dora Dora (Otava 2012), jossa miehen ”käsi työntyy napinlävestä”.  

Neimala suomi myös kirjojen kansia sekä takakansi- ja lievetekstejä, jotka lupailevat liikaa tai paljastavat juonesta olennaisen.

Lounaskeskustelussa Neimala totesi, että Suomen Kuvalehti on sekin viime vuoden lopusta lähtien merkittävästi vähentänyt avustajien kirja-arviotilauksia.

Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta Neimala nosti esiin omia suosikkejaan, joita hän on esitellyt myös Parnassossa, mm. Susanna Alakosken Päivän Harrin ja Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen kuvakirjan Aatos ja Sofian sokeriletit

Jukka Itkosen lastenlyriikan hän on löytänyt vasta viimeisimmän Sanamaa-kokoelman (Kirjapaja 2012) kautta, ja lupaa vast´edes pitää Itkosta silmällä!

Päivi Alasalmen Neimala oli valmis nimeämään tämän päivän uudeksi Zachris Topeliukseksi kahden satukokoelman, Turhamainen aasi ja Sinnikäs meripoika, ansioista.

Ulf Nilssonin ja Eva Erikssonin Ypöyksin näyttämöllä -kuvakirjan (Kustannus-Mäkelä 2012) hän nimesi "liikutuskirjaksi". 

Neimalan havaintojen mukaan lapset ovat ottaneet Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu- ja Risto Räppääjä -kirjojen uudet kuvitukset penseästi vastaan. "Lapset vastustavat muutosta", totesi Neimala. 

Rajoittuneisuutensa Neimala – ja suuri osa kuulijoistakin – tunnusti Rabelais´n Pyllypyyhin-kuvakirjan kohdalla (Pieni Karhu 2011).

Neimalan jälkeen rouva Huu piipahti vielä Lastenkirjainstituutissa ja sai kuulla, että Finlandia-palkintojen esivalintaraadit ja ns. diktaattorit oli juuri julkistettu.

Kuluva vuosi on Finlandia-palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi. Kirjasäätiön tiedotteessa kerrotaan, että "palkinnonjako on nykyisin merkittävä vuosittainen kulttuuritapahtuma ja onnistuu aina herättämään innostuneen kirjallisen keskustelun". 

Kirjasäätiö näyttää laskelmoivan nyt entistä enemmän varman päälle, jotta lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsisi valokeilaan.  Finlandia Junior –palkinnosta päättää nimittäin Duudsonit-tv-ohjelmasta tuttu  Jarno “Jarppi” Leppälä.

Ehdokaskirjat valitsevan raadin puheenjohtajana on arkkitehtuurikasvattaja Mervi Eskelinen ja jäseninä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Penjami Lehto ja toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaari.

Rouva Huu pidättäytyy vielä tässä vaiheessa sanomasta mitään sellaista, mikä voisi myöhemmin kaduttaa. 

Aiheesta yritettiin viimeksi herättää keskustelua Satakunnan kansan pääkirjoituksessa joulukuussa 2012. 

Ilmeistä on kuitenkin se, että sattumanvaraisuus ja yllätyksellisyys – sekä hyvässä että pahassa – on tullut lasten- ja nuortenkirjallisuuden mediahuomion keskeiseksi tunnusmerkiksi. 

Ja juuri tästä syystä Neimalan ja muiden hänen kaltaistensa tulisielujen matkasaarnaamistilaisuudet (mukaan lukien kirjavinkkarit, kirjailijat, kuvittajat ja muut asiantuntijat) erilaisille vaikuttajaryhmille ovat entistä tärkeämpiä ja kauaskantoisia. 


5 kommenttia:

Maija kirjoitti...

"Rouva Huu pidättäytyy vielä tässä vaiheessa sanomasta mitään sellaista, mikä voisi myöhemmin kaduttaa." Ehkä hyvä niin. Voi olla että tämä Duudsoni on hyvinkin perehtynyt lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että jokaisen lukijan mielipide on arvokas, ja siksi kukin tuomareista omalla vuorollaan tärkeä, mutta raatilaisille voi tulla yllätyksenä edessä oleva lukemisen määrä. Se on rankka urakka ammattilukijallekin. Huhhuh!

Anna J/ Matkalla Mikä-Mikä-Maahan kirjoitti...

Varsin yllättävä tuo kunniakas titteli, jonka Neimala antaa Päivi Alasalmelle. Omasta hyllystä löytyvät molemmat mainituista satukokoelmista. En ole vielä kunnolla läpi lukenut, muutamia satuja sieltä täältä. Eivät ne kuitenkaan mielestäni Topeliuksen kanssa samassa sarjassa kilpaile, vaikka mainoita ovatkin! :)

Rouva Huu kirjoitti...


Hei Anna,

Nähdäkseni Kaisa Neimala tarkoitti vertauksella Topeliukseen sitä, että kukin aika tekee omat satunsa, omilla ehdoillaan.

Aika jännästi - ja vähän julkeastikin - Päivi Alasalmi mielestäni hyödyntää sadun vanhaa muotoa ja agiteeraa siinä samalla nykymaailman ilmiöitä. Sadunkertojat osaavat aina kirjoittaa ajan hermolla.

Kaisa Neimala kirjoitti...

Hyvä Mikä-Mikä-Maan-Anna

En tarkoittanut sijoittaa Alasalmea enkä Topeliusta mihinkään sarjaan - nopea yltiöpäinen luonnehdintani halusi vain havainnollistaa sitä seikkaa, että Alasalmen sadut ovat topeliuksenaikaisesti satusatuja: niissä on seikkailuja ja juonia, hoviväkeä ja ihmeitä ja sitä paitsi mukava irvailematon satumainen kuvitus.

Siis yritin erottaa ne moderneista taidesaduista, jotka - ihastuttavimmillaan - ovat pikku esseitä tai henkeviä novelleja.

Eivät Topeliuksenkaan sadut kaikki tietenkään ole "satumaisia". Taisin tarkoittaa ennen kaikkea Topeliuksen satunäytelmiä, kun riehannuin vertaamaan Alasalmen tekstejä Suureen Edelläkäyneeseen.