torstai 13. kesäkuuta 2013

Vedeeran taru kietoi Varkaudessa tytöt pauloihinsa



    

















Varkautelaisten lasten lahjomaton raati teki sen taas: yllätti fiksulla ja markkinavoimista vapaalla valinnallaan ja äänesti Jarkko Tontin  lasten ja varhaisnuorten fantasiaromaanin Vedeeran taru (Otava 2012) vuoden 2013 LukuVarkaus-palkinnon saajaksi.

Raatilaiset kehuivat Vedeeran tarjua monipuoliseksi kirjaksi, koska "siinä oli mukana iloa, surua, rakkautta, rohkeutta ja toimintaa". 

Myös kirjan jännitystä ja huumoria kiiteltiin. Yksi raatilaisista totesi, että "tätä kirjaa oli pakko lukea koko ajan". 

Toinen raatilaisista kiitti, että "kirjaa lukiessa tuntui kuin olisi ollut yksi päähenkilöistä". Kolmas raatilainen totesi, että "kirja oli paras ikinä". Neljäs raatilaisista suorastaan rakastui kirjaan ja toivoi, että mahdollisimman moni lukisi kirjan, koska se on ”ihana toiminnan täyteinen seikkailu”.  

Raati koostui tänä vuonna kuudesta 10–12-vuotiaasta tytöstä. 

Mikäli raati olisi ollut poikavaltaisempi, niin kenties Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät -esikoisellakin (WSOY) olisi ollut saumaa voittajaksi asti?  
Joka tapauksessa on kiinnostavaa, että Jarkko Tontti on onnistunut kirjoittamaan tyttölukijoita kiinnostavasti. Vedeeran tarun juonitasollahan kyse on samasta pähkäilyn dilemmasta, kielletystä rakkaudesta, kuin kansainvälisessä pararomanttisessa fantasiassakin. Mukana kulkee myös luontevasti suvaitsevaisuuden teema. 
Vedeeran tarulle on tulossa vielä jatkoa.


Palkinto julkistettiin eilen valtakunnallisen Vekara-Varkaus –nimisen lasten festivaaliviikon yhteydessä. Stora Enso Oyj:n ja Varkauden kaupunki perustivat vuonna 2001 Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinnon. Palkinnon arvo on 3500 euroa.

Muut palkintoehdokkaat olivat Kirsti Ellilän Majavakevät (Karisto), Magdalena Hain Kerjäläisprinsessa (Karisto), Roope Lipastin Vilhelmiina ja vanha röyhyttelijä (WSOY), Hellevi Salmisen Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira (Otava)ja  Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät (WSOY).


Ei kommentteja: