perjantai 27. syyskuuta 2013

Eilen oli taas lasten- ja nuortenkirjallisuuden karkkipäivä




Eilen oli epätavallisen täysi työpäivä: ensin aamupäivä työhuoneella, iltapäivällä pikainen kahvilatapaaminen Pienen Karhun Leena Reimanin kanssa, sitten kokoustamista Lastenkirjainstituutissa ja sen jälkeen vielä Mika Launiksen ja Katri Kirkkopellon kuvittajapuheenvuorot Studia generalia -luentosarjassa Tampereen yliopistolla.

Ja kun pyöräilin syyssateessa kotiin ja avasin koneen vielä iltamyöhällä, niin sieltä kiiri uutinen valtion kirjallisuustoimikunnan julkistamista taiteilija-apurahoista. Kirjailija Esko-Pekka Tiitinen ja runoilija Peter Mickwitz ovat ensi vuoden alusta nimetyt uudet taiteilijaprofessorit. 
Erityisarvonimi voidaan myöntää erittäin ansioituneelle taiteilijalle ja apurahan saaja saa käyttää viisivuotisen apurahakautensa ajan taiteilijaprofessorin nimikettä.
Taiteilijaprofessori tekee oman alansa luovaa taiteellista työtä. Hän voi myös luennoida korkeakouluissa ja antaa opetusta taiteilijoille. Taiteilijaprofessorin ansiotulo on perinteistä vuosiapurahaa suurempi, reilut 3 000 euroa.

Uusi toimikautensa keväällä aloittanut valtion kirjallisuustoimikunta teki heti selkeän linjauksen ja puhuu siekailematta lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta. Kirjailija Riitta Jalonen sai vastaavan professoriarvonimen viisivuotisen apurahansa kupeeseen viime vuonna, mutta tuolloin julkistuksen yhteydessä ei niinkään profiloitu häntä lastenkirjailijana.

Taiteen edistämiskeskuksen virallisessa tiedotteessa sanotaan seuraavaa:

Toimikunta haluaa nostaa esille erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkitystä. Outokumpulaisen Esko-Pekka Tiitisen kirjoissa on lämpöä ja huumoria, jotka puhuttelevat nuoria lukijoita. Esimerkiksi hänen Finlandia Juniorilla palkitussa Villapäät-romaanissa (2008) teinit ujostelevat ja nolostuvat kuin tosielämässä. 
Suomalaisnuoret lukevat edelleen paljon. Tytöistä neljä viidesosaa lukee vapaa-ajalla omaksi ilokseen, pojista noin puolet. Jotta innostus lukemiseen säilyy, tarjolla on oltava – paitsi klassikoita ja käännöskirjallisuutta – myös ajankohtaista ja kiinnostavaa kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

On kiinnostavaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden virallinen status on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen mittaan noussut jatkuvasti mm. monien valtion jakamien merkittävien tunnustusten ja noteerausten kautta, ja silti samaan aikaan lasten- ja nuortenkirjailijoiden arkiset työolot ovat ankeutuneet monin tavoin: kustantajat seulovat entistä ankarammin kotimaista tarjontaa myyntilukuihin vedoten, moni konkarikirjailija tai –kuvittajakin on saanut viime vuosina tottua saamaan hylsyjä ja joutuu kierrättämään hankkeitaan useammalla kustantajalla. Myös myydyimpien kirjojen kärki kapenee jatkuvasti, asiantunteva lastenkirjakeskustelu vähenee eri medioissa ja koulumaailmasta kantautuu jatkuvasti viestejä lukuharrastuksen ja -taidon rapautumisesta.  

Tässä tilanteessa tällaiset viralliset nostot ovat kullanarvoisia koko lasten- ja nuortenkirjakentälle: ei anneta periksi, sinnitellään, pidetään toisistamme meteliä, ollaan ylpeitä tehdystä työstä ja luotetaan tulevaan. Mantrana eri tahoilla hoettava huolipuhe vaimenee ainakin hetkeksi, ja kollegat tuntevat yhteenkuuluvaisuutta ja yhteen hiileen puhaltamisen tahtoa. 

Esko-Pekka Tiitinen on lasten- ja nuortenkirjailijana poikkeuksellisen tinkimätön. Hänen kirjoistaan löytyy aina jokin kantava eetos, joka ottaa selkeästi kantaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Tiitinen antaa usein äänen niille, joilla ei välttämättä ole puhtia pitää itse meteliä itsestään: hän puhuu yhtä antaumuksellisesti niin ilmastonmuutoksen alla pyristelevästä ekosysteemistä, lapsista ja vanhuksista kuin syrjäytymisuhan alla olevista nuoristakin. Tiitisellä on laaja tunnerepertuaari – sekä ihmisenä että kirjailijana.

Lämpimät onnittelut Tiitiselle myös rouva Huulta!

Vuosiapurahoja saivat myös nämä aikuisten tuotantonsa ohessa lasten- ja nuortenkirjailijoina meritoituneet tekijät: Päivi Alasalmi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Seita Vuorela, Tapani BaggeTuuve Aro, Katri TapolaLaura Honkasalo, Anneli Kanto, Eppu Nuotio,  Henriikka Tavi ja Leena Parkkinen.

Tänään on julkistettu myös media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunnan taiteilija-apurahat, ja niiden joukossa on sarjakuvataiteen puolella myös lasten tietokirjakuvituksistaan tunnetut Christer Nuutinen ja kuvitustaiteen apurahan saajina Sari Airola ja Anne Vasko



3 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Hei Rouva Huu,
En tiedä otatko vastaan toiveita, mutta pidin viime viikolla lasten runoviikon, jossa esittelin oman kirjahyllymme runokirjoja ja eilen tilastoja katsoessani havaitsin mielenkiintoisen (ja surullisen) seikan, että runous karkoitti puolet päivän keskimääräisestä kävijämäärästä (200/pvä laski 100/pvä, blogini on pieni lukijakannaltaan mutta tilastollisestihan tämä jo alkoi olla merkittävää, kun tilanne oli selvästi jatkuva, eikä enää mielestäni voitu selittää muilla satunnaistekijöillä).

Tästä nousi halu saada ihmisille päivitettyä tietoa vaikka näin blogiteitsekin miksi lasten runojen lukeminen on hyvä asia? Jo senkin lisäksi, että niiden luku vaan sattuu olemaan viihdyttävää, kun nykykirjo on laaja ja kuvitus tukee lukukokemuksia monen ikäisten kanssa.
Kommentteja blogini puolella lukiessani huomasin,että kynnys runojen lukuun on monella moninaisista syistä hieman korkealla ja sen huomasin aiemmin myös itselläni. Runo tuppaavat jäädä nykyarjen jalkoihin!

Siispä kysyisin ystävällisesti, haluaisitko tehdä postauksen, jossa kertoisi miksi lapsille loruttelu, riimittely on hyvä asia? Lisäksi olisin kysynyt mitä mieltä olet, onko lasten runouden lukeminen miten yleistä nykyään, millaisia suuntauksia tässä on ollut (ennenhän loruttelu oli arkipäiväistä lasten viihdyttelyä työn teon lomassa, polvella hyppyyttelyt ja ruutuhypyt ja niin edelleen). Ja toki olisin iloinen jos haluaisit tehdä vaikka pienen listan helpoista "aloittelurunokirjoista" meille lukijoillesi! Kiitos!

(blogini on www.sininenkeskitie.blogspot.fi)

Rouva Huu kirjoitti...


Tartuitpa Bleue tärkeään asiaan.

Olen juuri kirjoittamassa opaskirjaa lasten kirjallisuuskasvatuksesta lasten vanhemmille ja muille läheisille, ja siinä kyllä lastenlyriikka on keskeisessä osassa.

Lastenlyriikkahan on lastenkirjallisuuden kylläiseksi tekevää ruisleipää, joka taipuu moneen arkiseen tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen!

Lupaan puhua lastenkirjahyllyssä lastenrunojen puolesta.

Lastenlyriikkaa on julkaistu Suomessa alkaneen 2000-luvun aikana enemmän kuin aikoihin, ja uskon kyllä että lastenhuoneissakin lastenrunot ovat jokapäiväistä käyttölyriikkaa.

bleue kirjoitti...

Kiitos paljon vastauksestasi ja helpottavasta tiedosta, että lastenlyriikan lukeminen ei ole kirjanjulkaisun (ja myynnin?) perusteella ollut laskusuunnassa. Ihana kuulla!
Mahtavalta kuulostaa myös opaskirjasesi, toivottavasti vinkkaat sen valmistuessa siitä meillekin, sillä haluan ehdottomasti omani!