tiistai 24. syyskuuta 2013

Vartti päivässä, tunti parhaassa






Vuonna 2008 Yhdysvalloissa perustettu Read Aloud 15 minutes  on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on parantaa lasten valmiuksia koulun aloittamiseen kampanjalla, jossa aikuiset sitoutuvat lukemaan lapsilleen joka päivä 15 minuutin ajan.  

Idea vartin ihmeitä tekevästä vaikutuksesta lapsen lukuharrastuksen sytyttämiseksi ei ole sinällään uusi. Vastaavia varttikampanjoita on toki ollut muitakin.

Amerikkalaiseen tendenssiin kuuluu hävittää samalla kuilua huono- ja hyväosaisten lasten väliltä. Köyhien perheiden lapsista noin puolet jää viimeaikaisten tutkimusten mukaan kokonaan vaille vanhempiensa ääneen lukua varhaislapsuudessaan.

Hieman silti arveluttaa se, että kampanja on saanut erityisen paljon tukea Disney Publishing Groupilta.



Tämä havainnekuva kiteyttää paljon infoa perheen 
yhteisten lukuhetkien puolesta. Esimerkiksi 
viidessä vuodessa 15 minuutin päivittäisistä 
lukurupeamista kertyy yhteensä 23 375 minuuttia 
yhteistä lukunautintoa!   


Aihe on rouva Huullekin erityisen ajanohtainen lasten vanhemmille suunnattavan, tekeillä olevan opaskirjan tiimoilta. 

Myös Suomessa lapsille ääneen kotona lukeminen on päiväkotien ja alakoulujen opettajien havaintojen mukaan vähentynyt.

Amerikkalainen kampanja ulottuu varhaislapsuudesta lapsen kahdeksanteen ikävuoteen. 

Toinen kriittinen ikävaihe odottaa kuitenkin jo seuraavan nurkan takana: 10–12-vuotiaiden, jo sujuvan lukutaidon saavuttaneiden alakoululaisten  kiinnostus kirjallisuuteen herpaantuu usein muiden aikaa vievien harrastusten ja kiireiden takia. 

Ja jos minulta kysytään, niin viisitoista minuuttia päivässä on tosi lyhyt aika käyttää yhteiseen hyvään koko perheen hyvinvointia ajatellen…








3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä a r v e l u t t a v a a on siinä, että kampanja on saanut tukea Disney Publishing Groupilta? Esim. Aku Ankka on toiminut halki vuosikymmenten suomalaistenkin lukutaidon isänä.

Anneli kirjoitti...

15 minuuttia on vähän. Kerran laskin huvikseni, että olen tehnyt yhden vuoden työpäivät ääneen lukemalla. Palkkaa ei kyllä maksettu. Paitsi että siitä sai henkistä hyvinvointia ja ehkä muutakin hyvää.

Rouva Huu kirjoitti...


Anonyymille:

Totta on, että Aku Ankka on pitänyt - ja pitää myös vastaisuudessa - monet lapset lukuharrastuksen äärellä ainakin kerran viikossa.

Mutta jos ajatellaan Sanoma Magazinesin Walt Disney -kirjatarjontaa Suomessa, niin ei siinä aina kovinkaan paljon oteta varteen lapsen intressejä ja mietitä sopivaa formaattia, sisältöä, tekstin määrää yms.

Ajattelin yksituumaisesti, että jos Disney Publishing Group rahoittaa hanketta, niin myös kampanjan oheislukemistona on paljon em. julkaisuja.

Mutta eihän se aina pidä paikkaansa, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat...