maanantai 7. lokakuuta 2013

Ja taas tuli tunnustusta lastenkirjakentän työmyyrille!



Turun kirjamessuilla alan toimijat kohdensivat taas roppakaupalla huomiota lastenkirjallisuudelle. Tosin tämän kirjallisuuden alueen konkreettinen näkyvyys jäi – runsaasta ohjelmatarjonnasta huolimatta – ainakin muutamien facebook-päivitysten ja muiden rouva Huun korviin kantautuneiden jupinoiden perusteella messuilla perin vähäiseksi, mm. lasten- ja nuortenkirjallisuuden Vinski-lavan katveisen sijainnin takia.

Näinhän sitä on Suomessa tapana: toisella kädellä näyttävästi annetaan ja toisella otetaan, jotta ei liikaa ylpistyisi. 
Torstaina jaetun Lastenkirjapöllö-palkinnon lisäksi lastenkirjailija Tuula Kallioniemi pokkasi vielä sunnuntaina Suomen Kirjailijaliiton vuotuisesti jakaman, 5 000 euron suuruisen Tirlittan-palkinnon. 
Tuula Kallioniemeä luonnehditaan palkintoperusteluissa tinkimättömäksi ja annetaan tunnustusta hänen omaperäiselle tyylilleen ja vankkumattomalle ahkeruudelle, mikä on Kirjailijaliiton mukaan taannut hänelle aseman yhtenä Suomen merkittävimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Kallioniemi on julkaissut liki sata kirjaa lapsille ja nuorille. 
Viime vuonna Kallioniemi sai myös valtion kirjallisuuspalkinnon. Suomen kokoisessa pienessä maassa keskeisten toimijoiden huomioinneilla on tapana kasaantua ns. Matteus-efektin mukaisesti. Tirlittan-palkinto on myös yksi Suomen kirjailijaliiton tapa muodostaa lastenkirjallisuuden kaanonia.
Suomen nuorisokirjailijat ry jakoi perjantaina Pääskynen-tunnustuspalkinnon kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelälle. Yhdistys jakaa kahden–kolmen vuoden välein palkintoa lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimuksen edistämisestä ja tämän kirjallisuuden alueen tunnetuksi tekemisestä.

Tarkempia palkitsemisen perusteluja ei löydy yhdistyksen sivuilta, mutta kaikki lastenkirjallisuuden parissa tavalla tai toisella työskentelevät tuntevat toki kirjastonhoitaja Marja-Leena Mäkelän. Hän on lanseerannut Suomeen Ruotsin kautta kirjavinkkauksen, ja tekee yhä eläköitymisensä jälkeenkin paljon vinkkauksia ympäri maata. 

Mäkelä on hiljattain myös perustanut oman blogin, blogin, jossa hän kirjoittaa kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä.

Mäkelä puhuu lastenkirjoista aina suurella sydämellä, tulenpalavasti ja heittäytyen.

Rouva Huu lähettää lämpimät onnittelut palkituille.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ja palkittu kiittää rouva Huuta onnitteluista!

T von L