torstai 7. marraskuuta 2013

Kuvaa ja kantaaottavuutta arvostettiin Finlandia Junior -palkinnon ehdokasasettelussa



Hetki sitten on Helsingissä Bulevardilla julkistettu Suomen Kirjasäätiön Finlandia junior -palkintoehdokkaat. 

Kuusikko näyttää tällaiselta, ohessa raadin perustelut:


Marja Björk: Poika, Like

Makke on kokenut koko ikänsä olevansa väärässä sukupuolessa. Suorapuheinen kertomus siitä, miten vaikeaa transsukupuolisen on elää vahvasti sukupuolitetussa maailmassa, on yhtä aikaa niin pojan kuin hänen äitinsäkin kasvutarina.

Moni nuori kokee olevansa jotakin täysin muuta kuin mitä hänen oletetaan olevan. Makken tarina keskittyy useissa nuortenkirjoissa sivuttuun tärkeään aiheeseen. Tällä kertaa perinteisistä poikatyttö-asetelmista edetään paljon syvemmälle. Tiivis lause tulee konkreettisuudessaan lukijaa lähelle: Makken tuskan voi tuntea. Lukukokemus on voimakas ja lisää ymmärrystä sellaista toiseutta kohtaan, jota ulkopuolisen on lähes mahdotonta tajuta.


Ville Hytönen &  Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi, apinahiisi, Tammi

Aasi on keuhkorikkoinen rillipää ja apina kömpelö laahustaja. Kahden hellyttävän hahmon matka toistensa luo on lämminhenkinen satu niin muiden kuin omankin erilaisuuden hyväksymisestä.

Vaikka tarinassa ollaan haikeissa tunnelmissa, kauniin värikäs kuvitus luo maailman, johon haluaisi mennä. Jokainen aukeama on pieni taideteoksensa, jota ei ole rikottu liialla tekstillä. Kieli on ilmaisuvoimaista, ääneen luettuna valloittavaa. Pienillä vivahteilla piirtyy koskettava tunnelma. Kiusaamista on käsitelty hyvällä tavalla: vaikka matka metsän halki on pitkä ja monet ikävät sanat satuttavat, loppu on lohdullinen. Mikä voima onkaan sillä, kun tajuaa, että joku toinenkin on yksin ja etsii ystävää! Joku, jolle voisi itse olla se ystävä.

Jukka Laajarinne &  Timo Mänttäri: Isä vaihtaa vapaalle, WSOY

Sarjakuvamainen kuvakirja tarttuu työkiireisten vanhempien ongelmaan: lapsille ei ole riittävästi aikaa. Yhteisten hetkien löytäminen on erityisen vaikeaa, jos isä on salainen agentti. Puolukan isä päättääkin irtisanoa itsensä.

Hauskasti toteutettu teos on kuvan ja sanan iloittelua. Kerrontaan on rakennettu taitavasti kaksoisnäkökulma: kuva kertoo tarinaa siitä, että isä on agentti, mutta tekstin voi lukea pelkkänä hyvin arkisen tapahtumaketjun kuvauksena. Ehkä kaikki onkin vain lapsen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Isommat voivat nauttia aukeamien humoristisista salaiseen palveluun viittaavista yksityiskohdista: hyllyssä on kirja vastavakoilusta saunassa ja keittiössä purkillinen poloniumia. Vuoropuhelu kuvan ja tekstin välillä on onnistunut hyvin myös taitossa, ja välillä kerronta heittäytyy rohkeasti pelkän visuaalisuuden varaan.


Heli Laaksonen & Elina Warsta: Aapine , Otava

Ääneen luettuna lounaismurteella kirjoitetut runot ovat hauskoja niin murretta puhuville kuin sitä osaamattomillekin: joku taatusti nauraa, joko lukija itse tai yleisö. Tai sitten molemmat. Mutta ei Aapine ole kuitenkaan mikään vitsikirja: lukukokemuksen myötä kasvaa ymmärrys siitä, että eri murteissa kirjaimilla on erilaisia rooleja.

Yhtenäiset, aukeaman kokoiset tilannekuvat ja niihin upotetut tekstilaatikot ovat tasapainossa keskenään. Sanasto ja kuvasto on runsasta ja murrepiirteet huomioivaa: D:n kohdalla löytää autiomaasta mm. dyynejä, divaanin ja disco-pallon - mutta runon sanoista d tietenkin puuttuu. Hahmot ovat ilmeikkäitä, ja esitetyissä tilanteissa on sekä lämmintä huumoria että elämän haikeitakin sävyjä. Kuvitus tavoittaa hyvin teoksen aapisrunojen maailmaa hieman vinosti katsovan näkökulman. Kokonaisuuden kruunaa lopun sanasto, jonka avulla heikomminkin murretta taitava ymmärtää, mistä runoissa on kyse.

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa, Otava

On pelottavaa herätä yksin puistossa ja huomata, ettei muista mitään. Tässä tarinassa se on kuitenkin myös lahja: alkaa seikkailu, joka johdattaa yksinäisen pojan löytämään lämpöä ja ystävyyttä helsinkiläisestä lähiöstä. Lopulta muistinsa menettänyt poika löytää myös itsensä, monellakin tapaa.

Arkisesta kaupungista voi nähdä aivan uuden puolen, jos vain uskaltautuu olemaan avoin ja utelias. Lapsen näkökulmasta tehdyt havainnot ihmisistä ja vahvasti kuvatut tunnetilat tekevät muistinsa menettäneen pojan seikkailusta elämyksellistä luettavaa. Kohdattuja vaikeita tilanteita ja asioita on käsitelty lempeän ymmärtäväisesti: maailmaan mahtuu monenlaisia kohtaloita, ja jokaisella perheellä on oma tarinansa. Kirjan luettuaan alkaa itsekin tarkastella ympäristöään uusin silmin.


Ville Tietäväinen & Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta, WSOY

Korkokengissä kulkevat jättiläispuput, päättymättömät portaat ja myrkkykäärmeet ovat unissa pelottavia, mutta niistä puhuminen helpottaa. Isän ja tyttären yhteisessä projektissa pahat unet piirretään paperille. Syntyy kiehtova hybridi, jossa on sarjakuvia, lapsen painajaisistaan tekemiä piirroksia, kuvituskuvia ja tietokirjan elementtejä.

Aukeamiin tuo lisäsyvyyttä kuvien takana taustaan häviävät tekstikatkelmat unioppaista ja mytologisten hahmojen selityksistä. Synkästä maailmasta on tehty kunnianhimoinen ja rohkea teos, joka jättää lukijalle tilaa pohtia omia unikuviaan. Aikuisen ja lapsen yhdessä luettava kirja ei poista painajaisia, mutta auttaa niiden kohtaamisessa. Tummia sävyjä keventää lämmin huumori.  Perheen pienimmille teos saattaa olla liian jännittävä, mutta yläikärajaa painajaiskirjalla ei ole.



Marja Björkin romaani Poika on ehdokkaiden musta hevonen. Heli Laaksosen lounaismurteilla kirjoittama Aapine on sekin tulkittava kuriositeetiksi lastenkirjallisuuden valtavirrassa. 

Tämänvuotisessa FJ-esivalintaraadissa olivat mukana arkkitehtuurikasvattaja Mervi Eskelinen puheenjohtajana ja muina jäseninä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Penjami Lehto sekä toimittaja , juontaja Jenni Pääskysaari. Lopullisen valinnan tekee Jarno Leppälä, joka tunnetaan parhaiten Duudson-tv-ohjelmasta. 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meidän kirjastossa jäi lastenosaston Finlandia-kirjanäyttely aika vajaan näköiseksi, kun puolet ehdokkaista olikin aikuistenosastolta! Kirjastotätiä vähän kismittää. Eikö aikuisten kirjallisuudelle ole kylliksi palkintoja muutenkin.

Rouva Huu kirjoitti...


Totta tämä, sama tilanne oli Järvenpään kirjastossa, missä vierailin tänään illalla puhumassa perin harvalukuiselle mutta sitäkin innostunemmalle yleisölle koko perheen yhteisen lukuharrastuksen iloista. Laaksosen Aapine, Tietäväisten Vain pahaa unta ja Björkin poika oli sielläkin hyllytetty yksinomaan aikuisten puolelle.

Björkin kirjaa en ole vielä lukenut enkä oikein usko sen olevan mitenkään ensisijaisesti edes nuortenromaani. Laaksonenkaan ei tehnyt aapisrunojaan mitenkään itsestäänselvästi lapsiyleisöä ajatellen.

bleue kirjoitti...

Hyvä, että toitte nämä mielipiteet esille, sillä olin itsekseni vähän pettynyt ehdokkaista. Olisin kyllä toivonut edes yhtä "perinteisempää" lasten kuvakirjaa joukkoon, varmasti ehdokkaita olisi löytynyt.
Kävin itse kuuntelemassa Aapisen esittelyn Hgin messuilla ja minusta kirja on kyllä enemmän (kuvituksesta huolimatta) aikuisten kirja, kuten yleisöstäkin saattoi päätellä.

Anneli kirjoitti...

Björkin Pojan olen lukenut ja mielestäni se on myös nuorten tai "nuorten aikuisten" kirja. Kertojaääni on alle parikymppisen nuoren, ja hänen kasvutarinastaan on kyse.
Vertaisin esim. Sieppariin tai miksei myös Häräntappoaseeseen, jotka molemmat voidaan lukea sekä nuorten että aikuisten romaanina.
Tietäväistä tai Aapista en ole lukenut.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Annelille lukukokemuksen välittämisestä.

Varasin eilen Pojan kirjastosta. Ensimmäinen painos on loppunut ja uusi ilmestyy vasta reilun viikon päästä.