tiistai 26. marraskuuta 2013

Meidän aikamme Tirlittan-tarina vei voiton Finlandia Junior -kisassa



















Tämänvuotisen Finlandia Junior –palkinnon puolesta on helppo liputtaa. Kreetta Onkelin Poika joka menetti muistinsa (Otava) on ehdottomasti kuluneen vuoden omaperäisin ja ravistelevin lastenromaani.

Lopullisen valinnan kuuden ehdokaskirjan kattauksesta tehnyt TV-kasvo, Duudsoneista tuttu Jarno ”Jarppi” Leppälä, antoi palkintopuheessaan tunnustusta esiraadin hyvälle  pohjatyölle ja arvosti  monista ehdokaskirjoista löytyvää yhteiskunnallista kantaaottavuutta.

 
Ohessa suoraa lainausta Jarpin puheesta: 

 
Siitä pidin erityisesti paljon, että mukana oli monta yhteiskunnallisiin seikkoihin kantaaottavaa kirjaa sellaiseen muotoon kirjoitettuna, että hyvin nuorikin ymmärtää. 
Kuitenkin voi olla vain yksi voittaja. Olen itse aika pitkälti ns. fiiliksellä eläjä ja samalla asenteella lähestyin myös tätä kunniatehtävää. Loppupeleissä siis mikä voiton ratkaisi, oli se fiilis ja tunne, mikä minulle tuli kirjoja lukiessa.
 
Poika joka menetti muistinsa kirjassa käsitellään ovelasti ihmisten välisiä ennakkoluuloja Arton muistinmenetyksen kautta. Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot ja -käsitykset muita kohtaan ja hän suhtautuu ihmisiin ihmisinä avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle. Luulen, että juuri tämä seikka on suuressa roolissa Arton selviytymisessä elämänsä suurimmasta haasteesta löytää takaisin kotiin.
 
Niin kuin oikeassa elämässä on hyvin valitettavaa, että moni ihminen muodostaa käsityksensä muista ihmisistä pelkkien ulkonäöstä tai ihmisen taustasta johtuvien ennakkoluulojen perusteella. 
Poika joka menetti muistinsa on mielestäni hyvin kirjoitettu kertomus siitä, kuinka nuoret laitetaan yhteiskunnassa samalle viivalle ja heidän odotetaan suoriutuvan kaikissa tilanteissa yhtä hyvin. Monesti piittaamatta siitä, että lähtökohdat, mistä nuoret ponnistavat ovat usein hyvin erilaiset ja täysin nuoresta itsestään riippumattomat.
 
Vaikka kirjassa puhutaan vakavista aiheista Poika joka menetti muistinsa kertoo valoisalla tavalla tarinaa nuorten kyvystä ja luovuudesta sopeutua yhteiskunnan asettamiin haasteisiin. Siitä, kuinka tapa toimia ja selvitä yksilönä ja ryhmässä adoptoidaan kaveriporukoista jos roolimallia ei kotoa löydy. 
Vaikka Poika joka menetti muistinsa on nuorille suunnattu kirja uppouduin siihen täysin. Se herätti paljon ajatuksia siitä, millaisen nuoruuden itse on saanut elää ja miten nykyään toimii ja suhtautuu nuoriin. Oli sitten kyseessä oma lapsi tai kadulla vastaan tuleva jonkun toisen lapsi.


Lastenkirjahyllyyn elokuussa kirjoittamassani arviossa vertasin Onkelin lastenromaania Oiva Paloheimon Tirlittaniin, joka ilmestyi 60 vuotta sitten, vuonna 1953. 

Muualta tulleena Arto näkee Tirlittanin tavoin uusien ystäviensä sisimpään ja onnistuu oman avoimuutensa takia voittamaan heidän luottamuksensa. Paloheimon Tirlittan menetti pommituksissa kotinsa ja perheensä, kun taas Onkelin Arton elämä nyrjähtää sijoiltaan muistinmenetyksen takia. 

Kiivassykkeisessä nykymenossa moni lapsi ja aikuinen haluaisi varmasti välillä pyyhkiä lähi- ja kaukomuististaan pois paljonkin turhina pitämiään kuormittavia asioita ja keskittyä vain olennaiseen.

Tämän vuoden ehdokasasettelussa herätti lasten- ja nuortenkirjakentän toimijoissa hämmennystä se, että ehdolle asetetuista kirjoista kaksi ei edes ole ensisijaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta (Heli Laaksosen ja Elina Warstan Aapine ja Marja Björkin Poika).

Finlandia Junior -palkinnon jako-ohjeiden ensimmäisenä pykälänä todetaan, että ”Finlandia Junior -palkinto voidaan myöntää ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle”.

Suomen Kirjasäätiön asiamiehen Sakari Laihon mukaan – häneltä asiaa tiedustellessani – Finlandia junior -palkinnon sääntöihin ei ole sisään kirjoitettu vaatimusta ehdokkaiden kirjastoluokasta eli kirjan ensisijaisesta kohderyhmästä. Laiho muistuttaa, että säännöt sallivat myös lasten- ja nuortenkirjojen osallistumisen Finlandia ja Tieto-Finlandia -kilpailuun, eli peli on sikäli reilu ja avoin.

En jaksa uskoa, että tämän vuoden ennakkotapauksenkaan jälkeen kustantajat lähettäisivät runsain määrin alun perin aikuisille suunnattuja vaikuttavia lapsuuden tai nuoruuden kuvauksia  kisaamaan Finlandia Junior -palkinnosta, mutta kyseenalaistan silti tällaisen periaatteellisen porsaanreiän, joka on ristiriidassa palkinnon alkuperäisen ajatuksen kanssa antaa huomiota nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuudelle.   

Kuluvan vuoden aikana kustantamot ovat yrittäneet houkutella kotimaiselle nuortenromaanille enemmän lukijoita myös varttuneemmista aikuisista. Salla Simukan Lumikki-trilogiaa sekä Seita Vuorelan & Jani Ikosen Karikkoa on markkinoitu myös aikuiseen makuun sopiviksi lukuelämyksiksi eli keinotekoiset kohderyhmiä tarkkailevat rajat ylittäväksi cross over -kirjallisuudeksi. Niin ikään ehdolla Finlandia Junior -palkinnolle ollut Aino & Ville Tietäväisen Vain pahaa unta -sarjakuva on saanut takakanteensa kaksoisluokituksen: lapsille ja aikuisille.

Kohottavaksi lopuksi voi vielä todeta, että että Poika joka menetti muistinsa vastustaa suvaitsevaisuuden teemansa kautta kaikenlaista kategorisointia. 

Arto ei tee eroa sukupuolen, taloudellisen aseman saati  kansalaisuuden perusteella. Onkelin lastenromaanin soisi päätyvän suomalaisten poliitikkojen lukemaksi: lapsen ja aikuisen kokemusmaailmat ristiinvalottuvat oivaltavalla tavalla romaanin lehdillä.




  

Ei kommentteja: