tiistai 24. joulukuuta 2013

24. luukku: Joulukin voi olla ihan pikkuruinen














Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. Kuvittanut Maija Karma. WSOY 2003.




Onnelin ja Annelin talvi –nimisessä lastenromaanissa (WSOY 1968) Vaaksanheimon perheessä vietetään pikkujouluaattoa. Kaikki on pikkuruista ja sievää, sillä Vaaksanheimot asuvat Onnelin ja Annelin nukkekodissa.

Lapset ovat kautta aikain viehättyneet ison ja pienen vastakohtaisuuksista. Siksi monet lelu- ja leikkiaiheiset lastenkirjat ovat tulleet lastenkamarien klassikoiksi, muiden muassa myös Marjatta Kurenniemen lastenromaanit Onnelista ja Annelista. 

Nämä kirjat ovat jälleen ajankohtaisia sekä näyttämöllä että valkokankaalla. Helsingin kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan keväällä Onneli ja Anneli -näytelmä, jonka käsikirjoittivat lastenkirjailijat Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen. Ja ensi vuoden puolella tulee ensi-iltaan Saara Cantellin ohjaama elokuva.

Onnelin ja Annelin kahden lapsen huusholliin ja seikkailuihin tulee selvästi uutta säpinää, kun he tutustuvat sarjan toisessa osassa Vaaksanheimojen lilliputtiperheeseen.

Luvussa Pikku pikku joulu poliisimestari Ulpukka vaimoineen, omalaatuiset sisarukset Tingelstiina ja Tangelstiina ja Onneli ja Anneli on kutsuttu viettämään pikkujoulua Vaaksanheimoille.  




Punaisten taikakaramellien avulla kutsuvieraat muuttuvat pienen-pieniksi. Maija Karman kuvitusta Marjatta Kureniemen lastenromaaniin Onnelin ja Annelin talvi, sis. kokoelmaan Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, WSOY 2003.


Tangelstiinan yllätyskanan munima muna on taikamuna. Sen sisältä kimmahtaa esiin kaksitoista pyöreää karamellia, kuusi punaista ja kuusi vihreää ja punaisten avulla he muuttuvat  kaikki pieniksi ja pääsevät näin astumaan sisälle Vaaksanheimojen kotiin.

Ja sekös on kaikista lystiä.


Vaaksanheimojen perheen äitikin on hartaasti odotettujen jouluvieraiden muodonmuutoksesta huojentunut: nyt kaikki jouluherkutkin riittävät kaikille vieraille!


Vaaksanheimoille ei tulekaan Joulupukkia, vaan joulupikku:

Ja äkkiä ikkunasta kasvoi huoneeseen hopeankimalteinen tie ja sitä pitkin juoksi sorkat kopsaen pieni valkoinen poro vetäen perässää, jossa istui ilmielävä punahiiippainen ja valkopartaine joulupukki – ei: joulupikku. 

Joulupikku tuo tullessaan lumouksen ja taianomainen tunnelma valtaa koko Vaaksanheimojen kodin. 




Näin lokoisasti Vaaksanheimojen nukkekodissa vietetään pikkuruista joulua. Maija Karman kuvitusta Marjatta Kureniemen lastenromaaniin Onnelin ja Annelin talvi, sis. kokoelmaan Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, WSOY 2003.  



Sitä samaa joulun lumousta ja yhdessä olon juhlaa rouva Huu toivottaa kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.


Ei kommentteja: