perjantai 21. helmikuuta 2014

”Kaksoisakseli koulun ja luistelun välillä”






















Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel. Tammi 2014. 194 sivua. Kannen ja ulkoasun suunnittelu Laura Lyytinen.




Lastenkirjallisuuteen tullaan nykyisin paljon itsetietoisemmin äänenpainoin kuin ennen vanhaan. Henna Helmi (oik. Henna Helmi Heinonen, s. 1981) debytoi vuonna 2011 Arktisen banaanin kustantamalla aikuisten romaanilla Veljen vaimo

Esikoisteoksen alkuvaiheista lähtien Helmi on pitänyt blogia, jossa hän kertoo teostensa synnyn lisäksi avoimesti myös perhe-elämästään neljän lapsen äitinä ja psykologina.

Miisan kaksoisaxelin työstämiseen liittyvissä blogimerkinnöissä Helmi puntaroi lukijakuntansa laajentumista aikuisista myös lapsiin:  
Nuorille kirjoittaminen tuntui etukäteen pelottavalta, mutta itse tekeminen oli hauskaa ja rentoa. Kirjoitusprosessin taustalla oli koko ajan ajatus siitä, että nuoret eivät ole niin turhantarkkoja. Eivät analysoi jokaista sanaa vaan jatkavat seuraavaan. Luetutin Miisan kaksoisaxelin käsikirjoituksen yhdellä lukemista harrastavalla tuttavaperheen tyttärellä (kiitos Heidi!), joka kertoi lähinnä tykänneensä tekstistä ja epäili, että siinä oli ehkä vähän liikaa kysymysmerkkejä ja huutomerkkejä. Niitä sitten vähensin ja jatkoin kässärin kanssa työskentelyä hyvin mielin. 

---- Olen poikkeuksellisen ylpeä tuosta nivaskasta, sillä nuortenkirja tuntui etukäteen todella vaikealta. Nuoret eivät halua kuulla lässytystä, mutta toisaalta he eivät kuitenkaan ole paatumattoman parantumattomia aikuisia. He ansaitsevat aurinkoisia näkymiä. Joskus aiemmin puhuinkin tästä nuorille ja lapsille kirjoittamisen vaikeudesta: Minä olen elänyt nuoruuteni toisella vuosikymmenellä, miten voin kirjoittaa tekstiä, joka on tämän päivän nuorelle uskottavaa eikä liian opastavaa?
Vielä en tiedä olenko siinä onnistunut, mutta ainakin kustantamon väki tuntuu siihen uskovan.
Mitä sitten tein? Kirjoitin vaan sellaista, mitä itse nuorena olisin halunnut lukea. Sen kun vielä muistaisi aikuisten kässärinkin kanssa.

Miisan kaksoisaxelin kansikuva on tyttömäisen hempeä hopea- ja kohopainatuksineen kaikkineen. Uutta, anglosaksisesta kirjabrändayksestä tuttua ns. julkkissuosittelijaa käytetään havaintojeni mukaan nyt ensimmäistä kertaa lastenkirjan kannessa, kun kirjailija Leena Lehtolainen, taitoluistelua pienestä pitäen aktiivisesti seuranneena, suosittelee kirjaa lämpimästi.

Seitsemäsluokkalainen Miisa on harrastanut taitoluistelua viisivuotiaasta lähtien, kuten myös hänen kaksosveljensä.  Yläkoulun alkaminen tuo aikaa vievän ja rankan harrastuksen sekä koulun yhteensovittamiseen Miisalle aivan uusia haasteita. Ja alkava murrosikä ei tee sitä yhtälöä lainkaan helpommaksi:

Taas hän äyskäisi niin kurjasti! Mutta miten hän näitä sanoja estäisikään? Bestiksenä Kata oli liian lähellä: jäi tielle, kun Miisasta lähti tulikivenkatkua. 
Miisa tallusti seuraavan luokan eteen ja rojahti lattialle istumaan. Hän ihmetteli itsekin itseään. 
Mistä nyt tuulee, äiti kysyisi. Vielä vuosi pari sitten Miisa olisi murtunut sellaisten kysymysten ja äidin lempeän äänen edessä. Hän oli antanut tulla kaikki mielipahat ja harminaiheet ryöppynä äidin niskaan. Äiti oli ottanut puolet murheista kantaakseen, ja Miisalle oli tullut parempi mieli. 
Miisa muisti sen aivan hyvin. Muisti sen puhdistuksen tunteen ja kevyemmän askeleen. Miksei se enää onnistunut?

Henna Helmi kuvaa osuvasti ja uskottavasti lasten harrastusten ehdoilla pyörivää perheen arkea, jossa vanhemmat kuskaavat lapsia harrastuksiin ja sieltä pois. Erityisen ansiokkaasti hän kuvaa lasten ja vanhempien aitoa vuorovaikutusta, joka jää aivan liian usein varhaisnuortenkirjoissa pinnalliseksi jäkättämiseksi ja huutamiseksi.  Miisan perheen tunneilmasto tulee hyvin kuvatuksi, ja sitä vasten myös tytön harrastukseen liittyvä pähkäily, dramaattisine lopetusaikeineen ja kilvoitteluineen, on jotenkin uskottavampi.

Tyyliltään letkeästi etenevän tyttökirjasarjan aloitusosassa ovat palaset kohdallaan. Lukija samastuu Miisan tunnepyrskähdyksiin ja myötäelää asiantuntevasti kuvatun luisteluharrastuksen käänteitä. 

On hienoa, että urheilua tosimielellä harrastavilla tytöillä on erilaisia samastumiskohteita kirjoissa. Urheilevista tytöistä kerrotaan myös esim. Anneli Kannon Futistyttö-sarjassa, Kirsi Pehkosen Hilla ja Noora -sarjassa ja Kirsti Kurosen nuortenromaanissa 4 x 100, jotka ovat kaikki ilmestyneet Kariston kautta. Taitoluisteluharrastus oli niin ikään keskiössä Marja-Leena Tiaisen Vihreä varis -sarjan Jääprinsessa-kirjoissa (Tammi).  

Ei kommentteja: