perjantai 7. maaliskuuta 2014

Iso luuta lakaisee jo



Eilen julkistettiin kahden ison yleiskustantamon, WSOY:n ja Tammen, syksyn uutuusluettelot, jotka ovat kevään luetteloiden tapaan selailtavissa vain netissä.

STT:n uutistiedotteessa kerrotaan, että sähköiset luettelot ovat saaneet ”pääosin hyvää palautetta sekä medialta, kirjakaupoilta että tavallisilta lukijoilta”. Hmph.

Rouva Huu on ennustanut jo pitkään, että vuosituhannen taitteesta alkanut  vuotuisten lasten- ja nuortenkirjanimekkeiden  kasvu ei voi määräänsä enempää enää jatkaa nousuaan. 

Suomen Kustannusyhdistyksen viime vuoden tilastot ilmestyvät todennäköisesti lähiviikkojen aikana. Todennäköisesti laskusuhdanne ei vielä näy SKY:n tilastoissa ja vuoden 2013 lasten- ja nuortenkirjojen nimekemäärä  huitelee varmasti vielä tuon 1500 tietämillä.

Pikaisella silmäilyllä myös WSOY:n ja Tammen aikuistenkirjavalikoimassa näkyy niukentumisen merkkejä. 

Mutta Tammen ja WSOY:n syksyn tarjonnassa leikkaukset jo näkyvät, mielestäni jopa hätkähdyttävän isoinakin valikoiman niukennuksina. 

Alkeellisilla matematiikan taidoillani tein vertailuja viime syksyn WSOY:n kirjasanomien ja Tammenterhon syksyn 2013 luetteloiden perusteella ja vertasin lukuja syksyn 2014 ennakkotietoihin, jotka löytyvät siis jo verkosta.  

Laskelmissani en ottanut lukuun uusintapainoksia, yhteislaitoksia,  puuhakirjoja, legoleikkikirjoja enkä Tammen lukuisia erilaisia muumikirjoja ja mangasarjakuvaa. 

Laskuissani ovat siis mukana vain uudet lasten- ja nuortenkirjat, kotimaiset ja käännetyt, ainoana poikkeuksena Leena Laulajaisen ja Virpi Pennan Hopeasarvinen poro. Satuja Lapista -satukokoelma, jossa uuden tulemisensa saavat eri tahoilla aiemmin julkaistut Leena Laulajaisen sadut uusin kuvituksin. Tätä kirjaa pitäisin Tammen ainoana yllätyksenä lastenkirjallisuuden osalta, muutoin valikoimassa näkyy – sanoisinko suoraan – kylmäpäinen markkinatalous, jossa satsataan varmoihin myyntivaltteihin. 

WSOY:n lasten- ja nuortenkirjatarjonta vähenee puoleen entisestä: Viime syksynä julkaistiin 22 teosta, ja tulevana syksynä 11.

Tammessa vähennys ei ole aivan yhtä suuri: 26:sta kirjasta tarjonta vähenee 16:een. 

Molemmissa kustantamoissa suurin osa syksyn uutuuksista tulee olemaan  sarjojen uusia osia. Itsenäisiä teoksia – tai edes uusien sarjojen aloituksia! – ei ole juurikaan näköpiirissä. James Frey & Nils Johnson-Sheltonin Endgame: Loppupeli aloittaa uuden sarjan, joka jo nimellään kärkkyy Suzanne Collinsin Nälkäpelin lukijoiden suosiota. Ensimmäinestä osasta on jo tekeillä elokuva ja teokseen liittyy kiinteästi myös Googlen toteuttama kansainvälinen mobiilipeli, jonka pääpalkintona on kulta-aarre!


WSOY:n ainoa yllättäjä ovat Sisko Latvuksen Neuvostoliiton hajoamisen vuosiin sijoittuva nuortenromaani Kaksi sateenkaarta, jonka kansi näyttää tosin hämmentävästi kepeältä naisten viihteeltä.





WSOY julkaisee kaksi jouluaiheista lastenkirjaa, ruotsalaisen konkarin Eva Erikssonin Suuren metsän joulun sekä Topeliuksen joulun Rudolf Koivun kuvituksin. 

Tammi puolestaan julkaisee Riina Katajavuoren  kuvakirjan Joulupukki ja Korvatunturin väki. Hämmennystä herättää se, että kuvittajaa ei mainita lainkaan! 

Kirjan kerrotaan vievän "lukijansa lämpöiseen tunnelmaan. Kirjan teossa on ollut mukana 
Oy Santa Claus Licensing Ltd, joka kehittää, vahvistaa ja valvoo Joulupukki-säätiön omistaman suomalaisen Joulupukki-brändin kaikkia oikeuksia Suomessa ja maailmalla".  

Markkinakytkös löytyy myös Leningrad Cowboys Ltd:n nimissä julkaistavasta Dog´y´Dog: Hauvan maailma -kuvakirjasta: “Peleistä, kirjoista ja pian jo elokuvastakin tuttu iloinen koirasankari näyttää, miten koskaan ei tule tylsää!”




Tammen yllätyksiä on kaksin kappalein. Maria  Turtschaninoffin Maresi, punaisen luostarin kronikoita vertautuu esittelytekstissä tyttöjen omaksi Taru sormusten herrasta -tarinaksi!

Tekijän aiemman tuotannon tuntien vertaus ei kuitenkaan särähdä korvaan. Selvästi Maresista on lupa odottaa sarjaa, sillä uutuusromaanin mitta on aiempiin Turtschaninoffin nuortenkirjoihin verrattuna sangen maltilllinen, vain 180 sivua.

Markku Karpion Selviytymispeliltä odotan myös paljon, joskin sitä mainostetaan mielestäni täysin turhaan suomalainen versiona Nälkäpelistä.
Karpio nivoo ulokkeiseen tarinaansa partioharrastusta, eräretkeilyä ja pienen paikkakunnan elämän ehtoihin ulottuvaa paperikonetehtaan lakkauttamista. Jokohan yhteiskunnallisesti kantaa ottava nuortenromaani nostaa enemmän päätään?
Ulkokirjalliset houkuttimet (pelit, elokuvat, tunnetut brändit) ja kansainvälisten trendien aallonharjalla ratsastus näkyvät kahden suuren kustantamon tulevassa syksyssä. 

Uudet kuvakirjan tekijät loistavat poissaolollaan, ja kuvakirjoissa luotetaan ennen muuta entuudestaan tuttuihin sarjoihin. Tammella ja WSOY:llä on ollut pitkät perinteet suomalaisen kuvakirjallisuuden kärkikustantamoina, mutta syksyn tuleva valikoima ei anna aihetta JIPPII-huutoihin.

WSOY:n jättiyllätys – joskin aika odotettu sellainen – löytyykin asiaproosan puolelta. 
Emerita professori Leena Kirstinä on saanut Kirsi Kunnaksen sittenkin istumaan alas ja kertomaan elämästään: Kirsi Kunnas sateessa ja tuulessa on tuhti elämäkerta, joka juhlistaa Kunnaksen tulevaa 90-vuotissyntymäpäivää! 
Kunnasta moneen otteeseen haastatellessani hän on aina aika ajoin muistanut mainita, että muistelmiaan hän ei aio kirjoittaa! 

Mutta näillä eväillä orientoidutaan tulevaan syksyyn Tammessa ja WSOY:ssä. Jään odottamaan malttamattomana muiden suurten ja pienempien kustantamoiden syyssadon ennakkomaistiaisia.



8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä". Muistan lapsuudestani tämän sloganin, joka taisi olla jossain telkkarin piirretyssä tms.

Eipä siis ihme, että "ulkokirjalliset houkuttimet" näkyvät kirjamarkkinoinnissa.

Ei määrä varmaan tähän astikaan ole laatua korvannut, ja vuosittain on meillä kuitenkin aina jokunen helmikin ilmestynyt, MYÖS sarjoissa. Vanha totuus on se, että sarjoilla on iso merkitys lukuharrastuksen avaajina/ylläpitäjinä. Mutta tosi on, esim. käännössarjoja, jotka kaikki eivät ehkä ole helmiä, on tulvinut. Varaa on supistaa.

Yhteiskunnallisuus kurkistelee jo lupaavasti. Ehkä ei silti tarvitse toivoa, että aina vain mennään muotivirtausten mukaan niin, että aallon harjalle mahtuu vain yhdentyyppinen tarjonta.
Minulla on niin pitkä perspektiivi lajityyppiimme, että tiedän kyllä tuon ilmiön ällistyttävän kaikenkattavuuden.
Silti on hyvä muistaa, että "muotivirtaukset" ilmiönä on melko mystinen asia. Me kirjailijat emme kammioistamme riennä vakoilemaan ja ilmaa haistelemaan siinä mielessä, että pyrkisimme olemaan "ajan hermolla" eli mukana muodissa. Olkoon teemana sitten rakkaus, kuolema, fantasia, jännitys tai yhteiskunnallisuus.
Mutta tokihan ulkomaailma meihinkin vaikuttaa. Jostain päin kolahtaa, päässä syttyy lamppu, ja alamme porhaltaa oman ainutlaatuisen ideamme kimpussa. Kunnes valkenee, että ne viisi muuta ovat samaan aikaan "keksineet" saman.
Itse asiassa, meillä on pieneksi maaksi joka tapauksessa laadukasta ja monipuolista tarjontaa. Kaikki eivät pidä kaikesta, se ei liene yllätys. Kaikkien resurssit eivät riitä kaikenlaisen tekstin vastaanottamiseen. Sekään ei liene yllätys.
Annan mielelläni kaikkien kukkien kukkia.
Mutta kuten esim. eräänkin aamujen lehden tarjonnasta näkyy, uusia, kirjojen kanssa kilpailevia tuotteita, kuten kuudella palstalla useita kertoja viikossa "arvioitavia" pelejä tuupataan niin näyttävästi esiin, että vähenevä kirjatarjonta jää entistä enemmän pimentoon.

Tampereella poltettiin eilen performanssiluonteisesti kirjoja keskustorilla. Hmmmm... Siinäkin asia, joka tarvitsisi isompaakin barrikadeille nousua.

Kaikenlaisten kirjojen puolesta

T von L

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Minulla on aina ollut lastenosastolla kovia lukijoita, jotka eivät mielellään lue kuin sarjoja, koska heistä on jotenkin ärsyttävää, jos he löytävät hyvän kirjan ja sille ei löydykään jatkoa.

No toki se "Saisinko lyhimmän mahdollisen kirjan" asiakaskin elää ja voi hyvin. Viime kuussa viimeksi yksi poika (10v) yritti uskosta lainata aikuisten osastolta työmiehen vaimoa jne, koska ne olivat ohuita. Vasta kun vihjasin hänelle, että ei se ohuus, mutta sivumäärä, sain hänet avaamaan Ninjamangustin, jonka poika ehkä todennäköisemmin saa luettua loppuun kuin ne sinänsä mainiot vanhat klassikot.

"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" on muuten Aku Ankasta peräisin. Samassa jutussa "...ankanpojilla on laulava kissa".

Rouva Huu kirjoitti...


Hep,

Tarkoitukseni ei ollut tässä yhteydessä millään muotoa hyökätä nykymuotoista hyvin sarjavetoista lasten- ja nuortenkirjatarjontaa vastaan. Tiedän vallan hyvin sarjojen ansiot lasten keskuudessa.

Hälyttävää on tässä tilanteessa se, että uusia sarjoja ei juurikaan perusteta, eli kustantamot keskittyvät jo entuudestaan puhki-tuttujen sarjojen markkinointiin.

Ainoa syksyn ns. helppolukuinen, lukutaidon alkuun tarkoitettu lastenromaani on Tapani Baggen kolmen Kaisa-kirjan yhteisnide, jonka Hannamari Ruohonen on kuvittanut uudelleen. Kaisa-sarja on nyt irrotettu Tammen lakkauttamasta Keltanokka-sarjasta omaksi itsenäiseksi sarjakseen.

Olen todella huolissani kotimaisen helppolukuisen lastenkirjallisuuden ja sitä myötä lasten lukuharrastuksen herkän starttivaiheen puolesta.

Tätä menoa käy niin, että valinnanvara jää Kustannus-Mäkelän käännöstuotannon varaan. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta mottoni on, että yksi kotimainen lastenkirja vastaa maailmankuvaltaan ja kielen nyansseiltaan aina kymmentä käännettyä.

Unknown kirjoitti...

Ko katalogit vetivät kyllä mielen matalaksi. LaNu-kirjoja ei markkinoida, sitten niitä ei osteta tarpeeksi, sitten nimikkeitä vähennetään. Ihan hölmöläisten touhua! Suomessa on valtavan hyviä LaNu-tekijöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Huu!

Tiedän, ettet hyökännyt etkä hyökkää ylipäätään ketään vastaan.
Sarjat vain automaattisesti tunnutaan nykyisin monessa paikassa viskattavan vähempiarvoisiin. Monen sarjan sisällä on eri tasoista tavaraa, useimmiten jokaisella osalla on kuitenkin oma tärkeäkin viestinsä.

Se, että kustantajat eivät perusta uusia sarjoja, voi johtua siitäkin, että viime aikojen sarjakriittisten kommenttien vuoksi kirjailijat ovat ottamassa agendakseen ne yksittäiset teokset. Minun on ainakin tunnustettava, että kolahtanut on ja tuntuu, että on aika tehdä "muutakin" kuin sarjoja.

Ja ehdottomasti samaa mieltä, kotimaisuus kunniaan. Jo senkin takia, että kieli se vain rappeutuu totanoin ja niinku.

Helppolukuistakin on tulossa. Jäi Kainonpäivillä askarruttamaan eräät kategorisoinnit helppolukuisiin, jollaisia eräät (omatkaan) kirjani eivät välttämättä ole, vaikka lyhyitä ja hauskahkojakin ovat. En kehdannut ruveta kissanhäntää nostamaan. Mutta olisi oikeastaan hyvä esim. hyllyssä vähän avata sitä helppolukuisuuden käsitettä. Se merkitsee monelle aika eri asioita.

Edelleen hyvään kotimaiseen tasoon uskova

T von L

Rouva Huu kirjoitti...


Kyllä, helppolukuisen määritelmiä olisi varmasti syytä avata, monellakin taholla. Tiedän ainakin, että Kirjailijaliitolla on tulossa selkokirjallisuuteen keskittyvä seminaari.

Mutta lukutaitoaan aloittelevan lukijan helppolukuinen ja selkokirjallisuus eivät nykyisellään ole mitään synonyymejä keskenään, vaikka toisaalta voisivatkin olla, vaikkapa hieman aiemmin esittelemäni Tinkan tapaan.

Helppolukuisen kirjoittaminen on vaativaa: tehdä kiinnnostava juoni ja kirjoittaa ilman kielellistä kikkailua mutta silti eloisasti. Ja aina uudelleen jaksan ihmetellä sitä, että hyväkin teksti voidaan tärvätä liian tiukalla ladonnalla ja liian pienellä kirjasimella. Mutta palataan tähän kun sopiva tilaisuus tulee!

Timo Parvela kirjoitti...

Vaikka muuta voisi luulla, ei sen sarjan luominenkaan nyt ihan niin helppoa ole. Jussi Kaakisen kanssa teimme Taro-sarjaa neljä osaa. Mielestäni erinomaisia ja kunnianhimoisia kirjoja kaikki. Palaute oli positiivista, mutta ei myynyt, ja lopetamme sarjan sen neljänteen osaan. Oma päätös.
Kustantajalta sitoutuminen uuteen kirjasarjaan edellyttää vankkaa panostusta vuosien ajaksi. Ella-sarjani rupesi menestymään vasta kahdeksantena vuotenaan, kun muutimme (oma aloitteeni) konseptia. Kuinka moni kirjailija itsekään on valmis sitoutumaan hitaaseen ja epävarmaan sarjan kasvattamiseen ja lisäksi tekemään määrättömästi työtä sen eteen?
Ei se mitään sattumaa tai pelkkää kustantajan laskelmointia ole, että maamme 20:stä myydyimmästä kirjasta 16 kuuluu kirjasarjoihin. Nämä kirjailjat ovat määrätietoisesti halunneet rakentaa sarjojaan ja onnistuneet siinä.
Jos minä tai Tuula nyt kirjoittaisimme veretseisauttavan, itsenäisen nuortenkirjan, se myisi tod. näk. 678 kpl ja katoaisi. Sen sijaan ensimmäistä vuonna 1995 kirjoitettua Ella-kirjaani myydään edelleen tuon verran vuosittain. Voiko kirjailija enempää toivoa? Ja yhä minulla on täysi vapaus kirjoittaa joka vuosi aivan uusi ja erilainen kirja, jonka toivon olevan parempi kuin kaikki edelliset 60.

Rouva Huu kirjoitti...


kiitos Timolle tekijän näkökulmasta ja raadollisten realiteettien äänen sanomisesta.

Kirjamyynnin ja kirjan levitykseen liittyvät viimeaikaiset ongelmat ovat pitkän ajan muutosten tulosta. Tätä käsittelin eilen julki tulleessa blogitekstissä.

Sarjaformaatti on tosiaan monen osatekijän summa, ja siinä on kaikkien osapuolten uskottava uuteen ideaan - lähtien kirjan graafisesta ulkoasun suunnittelusta, valitusta typografiasta, kuvituksesta ja kirjailijan pitkän tähtäimen suunnittelmista.

Tuntuu karulta, että Taro-sarjakin tulee tiensä päähän: se on ollut nimenomaan seikkailunnälkäisille pojille - ja toki tytöillekin - täsmäkohdistettu kuvakirjasarja.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkijana ja kriitikkona haluaisin slti edelleen lukea myös niitä "veret seisauttavia" itsenäisiä lasten- ja nuortenromaaneja, joihin toivoisin kustantajilta panostusta - vaikka niiden hyvin myyvien sarjojen siivellä.