torstai 3. huhtikuuta 2014

Sekavaa sompailua














Dan Gutman: Metkat matkaajat. Kahjo kouluni -sarja. Kuvittanut Jim Paillot. Suomentanut Antti Autio. 96 sivua. Sanoma Magazines 2013.





Lastenkirjahyllyssä on kannettu viime aikoina huolta siitä, että yleiskustantamot ovat vähentäneet lukutaidon alkuun tarkoitettujen helppolukuisten kotimaisten sarjojen määrää.

Uutuuksien osalta tarjonta alkaa jo olla entistä enemmän käännösten varassa.

Kustannus-Mäkelä julkaisee valtavasti käännöskirjoja: vanhojen tuttujen Banaani-sarjojen rinnalle on äskettäin perustettu myös tavutettu Kirja käteen -sarja, Hyppää kirjan kyytiin -sarja, Suuri seikkailu -sarja ja Länkkäri-Lasse -sarja. 

Näiden kirjojen suurimpana ansiona on se, että niissä nelivärikuvituksella on iso rooli, tekstiä on vähän ja sitä tehdään houkuttelevaksi välillä myös sarjakuvapuhekuplilla. Nämä kirjat ovat kuvan ja sanan kiinteässä liitossaan siirtymävaiheen kirjoja kuvakirjoista kohti tekstivetoisempaa itsenäistä lukemista. 

Rouva Huun uhkakuvana on, että jos suomalainen helppolukuinen lastenromaanien valikoima ajetaan alas, niin siinä käy hullusti.

Yhdysvaltalaisen Dan Gutmanin Kahjo kouluni -sarjan osa Pillastunut sijainen oli viime vuoden myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen listalla 15:nnellä sijalla vähän yli 7 000 nimekkeen myynnillään. 

Nappasin lähikirjaston hyllystä kirjastonhoitaja-Marken kannustamana sarjan 11:nnen, Metkat matkaajat.



Rouva Körölä on karismaattinen koulubussin kuljettaja, jonka edesottamuksiin lapset suhtautuvat välillä vähän pelonsekaisinkin tuntein.   Jim Pailotin pelkistettyä kuvitusta Dan Gutmanin lastenromaaniin Metkat matkaajat, Sanoma Magazines 2013.  


Kotimaisten lastenromaanien valttina on ehyt juoni, täyteläisen tarinan kaari alkuineen ja loppuineen ja ennen muuta samastumiskelpoiset lapsipäähenkilöt. 

Luistavan lukutaidon omaksumisen jälkeen lapsi ottaa vähin erin haltuunsa myös kaunokirjallisuuden kerrontakeinot: lapsi oppii, mikä merkitys on vetävällä juonella, joka koukuttaa ja houkuttaa kääntämään aina uuden sivun. Lapsi oppii myös erottamaan, kuinka erilaiset kielen vivahteet toimivat  ilmentäessään päähenkilöiden tunteita. 

Tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee kannustusta ja vahvistusta juuri oppimalleen taidolle, ei ole mielestäni yhdentekevää, millaisen palkinnon hän saa luetusta kirjasta. Herkälle lukuharrastuksen oraalla olevalle vaiheelle tarvitaan kylläiseksi tekeviä ja palkitsevia lukuelämyksiä, joista oman kokemukseni mukaan parhaita ovat kotimaiset lastenromaanit.

Toisaalta tietyssä lukutaidon omaksumisen vaiheessa voi puhua jopa lukemisen maanisuudesta: lapsi lukee vimmaisesti kaikkea eteensä tulevaa, ja tarkoituksena ei välttämättä edes ole muistaa vähän ajan päästä, mitä luettu kirja piti sisällään. Kahjot koulut täyttänevät juuri tämän hotkimisvaiheen kirjatarvetta ja vertautuvat ehkä niiltä osin oman lapsuuden Viisikko- ja Neiti Etsivä -sarjojen kaltaisiin kirjoihin.  

Yhdysvaltalaisen Dan Gutmanin Metkat matkaajat koostuu koohotuksesta ja alatyylisestä huumorista, jossa pojat sahailevat ihan lystin vuoksi action-man-ukkojaan ja kehuvat toisilleen, kuinka kiduttavat niitä poralla ja sulattavat niiden silmät suurennuslasilla.  

Koulubussin naiskuljettaja kuvataan hiukan vähälahjaisena – ja siten toki hyvin tyypillisenä lasenromanin aikuishahmona. 

Rouva Körölä hokee taajaan absurdeja hokemiaan riks-raks, plimpeli plom ja viipula vaapula.

Höttöinen juoni on punottu väärinymmärryksen ympärille: koulubussi saa käskyn hakea yksi alaston oppilas bussiin matkan varrelta. Näin koulun oppilaat saaat aiheen miettiä, miten nudistit viettävät elämäänsä. 

Kahjo kouluni -sarja vertautuu asetelmiltaan etsimättä Timo Parvelan Ella-sarjaan, mutta verbaaliakrobatian ja juonenkuljetuksen osalta kirjat ovatkin sitten vallan eri maata.



Tässä kuvassa Arttu välttää juonikkaasti äidin lähentely-yritykset pojan 
siirtyessä koulubussiin. Huumoriako lienee, että äiti esiintyy kuvassa tyyten ilman 
päätä? Jim Pailotin  kuvitusta Dan Gutmanin lastenromaaniin Metkat matkaajat
Sanoma Magazines 2013.  

Lopuksi kömmähdys tietysti selviää, ja kyse onkin ihan tavallisesta uudesta oppilaasta. Yhden luvun nimenä on Sekavaa sompailua, ja sanapari kieltämättä pätee hyvin koko kirjan tyylilajiin ja juonen kuljetukseenkin. 



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mäkelän uudet helppolukuiset ovat ainakin meidän kirjastossa kovasti lainattuja. Hienoa, että on saatu houkuttelevia kirjoja aivan luku-uran alkuun.

Vielä olisin toivonut, että sarjaan kuuluminen kertoisi johdonmukaisesti, onko tekstissä tavuviivat tai suuraakkoset. Hyppää kirjan kyytiin -kirjoissa on kaikissa suuraakkoset, mutta Kirja käteen -sarja jakautuu hieman hämäävästi pikkusarjoihin, joista suurimmassa osassa on pienaakkoset tavuviivoin mutta ainakin Kapteeni Kuula -kirjoissa suuraakkoset ilman tavuviivoja.

Rouva Huu kirjoitti...


Anonyymi, kiitos lainausraportista!

Olisi kiva kuulla alakoulun opettajilta, miten he suhtautuvat näihin tavutettuihin ja suuraakkosilla ladottuihin helppolukuisiin. Nähdäkseni lukemaan ei enää suinkaan opetella suuraakkosten kautta niin kuin "ennen vanhaan".

Käsitykseni mukaan suuraakkos- ja tavutettuja kirjoja kyselevät paljon lasten vanhemmat ja isovanhemmat, jotka etsivät luettavaa omin päin ennen koulun alkamista lukemaan oppineelle lapselle.

Selkeä typografia ja riittävän iso kirjasin on kyllä helppolukuisissa kaiken aa ja oo!

Heli kirjoitti...

Meidän esikoinen 10 v rakastaa näitä Kahjo Kouluni -kirjoja. Kuten myös Kapteeni Kalsareita. Iltasaduksi luen ääneen lapsille sitten vähän laadukkaampia kirjoja. Tai siis minun mielestäni laadukkaampia. Esikoinen tykkää juuri näistä kirjoista.