keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Supersankari Brune rökittää kiusanhenget











Håkon Øvreås: Brune. Kuvitus Øyvind Torseter. 135 sivua, Gyldendal 2013.





Viimeinen rouva Huun poiminta pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokaskirjoista tulee tässä.

Norjan toinen ehdokas, helppolukuinen lastenromaani Brune on kaikin puolin nappisuoritus, jonka äärellä taas kertaalleen huokailen sitä, miksi suomalaiset isot kustantamot ovat viime aikoina niin kovalla kädellä vähentäneet juuri tätä tärkeää lastenkirjallisuuden osa-aluetta, jonka varassa paljolti on se, ryhtyykö hiljattain lukutaidon omaksunut eka-tokaluokkalainen ylipäätään harrastamaan lukemista.

Aloitetaan ensivaikutelmasta.

Ensinnäkin: kooltaan kirja on sympaattinen ja käteen sopiva.

Toiseksi: kirjan nimessä yhdistyy nasevasti päähenkilö Rune ja hänen omintakeinen vastaiskunsa kiusaajiaan kohtaan. Rune nimittäin kostaa majan rikkoneille isoille pojille maalaamalla heidän pyöränsä ruskeiksi! 



Tehostevärit alleviivaavat myös tunnetiloja, kuten tässä isoisän hautajaispäivän
aamun ankeaa tunnelmaa. Runen suru on edelleen erillään vanhempien surusta, kuten
kuvakin eleettömästi korostaa. Øyvind Torseterin kuvitusta Håkon Øvreåsin
lastenromaaniin Brune, Gyldendal 2013.  
 


Kirja lähtee arkisesta tilanteesta, jossa isä ilmoittaa Runelle isoisän kuolemasta.  Vanhemmilla on paljon käytännön asioita hoidettavanaan ja Rune saa pärjätä omillaan. Kirjassa on kauttaaltaan nasevaa dialogia, ja siinä toistuu useasti aikuisten enemmän muodon ja tottumuksen vuoksi esittämä kysymys Går det bra med deg?, johon Rune vastaa aina juuri niin kuin aikuiset odottavatkin, että hyvin menee.

Runella on kuitenkin iso tarve työstää isoisän kuolemaa kaikkien kohtaamisensa ihmisten kanssa. Hän myös oivaltaa, että kaikilla hänen kavereillaan ei ole yhtä mukavia ja mieluisia muistoja omista isovanhemmistaan, ja näin isoisän menetys kasvaa Runen mielessä vielä suuremmaksi.

Rune ryhdistäytyy   ja kehittää itselleen supersankarin identiteetin. Hän pukeutuu ruskeisiin vaatteisiin ja viittaan ja kostaa isoille pojille majan tärväämisen. Yöllisillä kostoretkillään hän tapaa metsän reunassa kaikessa rauhassa istuskelevan isoisän ja vaihtaa tämän kanssa ohi kulkiessaan muutaman sanan.  


Runen ja isoisän yölliseen kohtaamiseen latautuu paljon tunnetta ja luottamusta. Øyvind Torseterin kuvitusta Håkon Øvreåsin lastenromaaniin Brune, Gyldendal 2013.    


Kirjan sokeri ja suola löytyy kuvituksesta, joka on runsasta, vivahteikasta ja ilmeikästä. Øyvind Torseter piirtää tarkkaa tussiviivaa ja tavoittaa pienin vedoin monia tunnetiloja päähenkilöiden olemukseen. Kuvitus sananmukaisesti vie tarinaa eteenpäin. 

Eloa ja iloa kuvitukseen tulee oivaltavista väripinnoista, joissa on ripaus retroa, mutta lopputulos vaikuttaa silti modernilta ja freesiltä. Poikien arkinen oleminen kiteytyy pieniin yksityiskohtiin Runen ja hänen ystäviensä kotimiljöissä.



Syyllisyys ja pelko koston oikeutuksesta kalvaa Runea yöaikaan, kun supersankarin
viitta on pudonnut harteilta. Øyvind Torseterin kuvitusta Håkon Øvreåsin
lastenromaaniin Brune, Gyldendal 2013.  
 
 

Lapsen suruprosessin kuvaus tekstissä on hienovireistä. Pienestä koostaan huolimatta lastenromaani kasvaa isoihin mittoihin.

Brune on aiemmin runoilijana tunnetun Håkon Øvreåsin (s. 1974) ensimmäinen lastenkirja. 
Øyvind Torseter (s.1972) on valmistunut kuvittajaksi Englannin Kent Institute of Art and Designista ja voittanut jo  useita palkintoja, kuten Bologna Ragazzi Awardin kuvakirjasta Avstikkere vuonna 2008.  Hän on julkaissut myös omia kuvakirjoja.

Kaikkiin ehdokaskirjoihin voi tutustua Nordiska rådetin sivujen kautta. Palkinto, suuruudeltaan noin 47 000 euroa,  jaetaan perinteiseen tapaan 29. lokakuuta Nordiska rådetin suuressa gaalassa Tukholmassa. Bolognan ensi vuoden lastenkirjamessuilla julkistetaan ensi keväänä uudet pohjoismaiset lasten- ja nuortenkirjaehdokkaat.

Suomen ehdokkaina ovat Ville & Aino Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annika Sandelinin & Karoliina Pertamon Råttan Bettan och masken Baudelaire (Schildts & Söderströms 2013).






4 kommenttia:

Elina K kirjoitti...

ja Brune kääntyisi hyvin suomeksikin: Rusko, siis pojan nimi olisi Usko :)

Rouva Huu kirjoitti...


Ihan tällä perusteella kirja kannattaisi oitis kääntää myös suomeksi!

Itse asiassa Nordiska rådetin uuden lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sääntöihin olisi pitänyt saada velvoite, että kaikki ehdokaskirjat käännätetään esim. jollain pohjoismaisella tukirahalla kaikkiin Pohjoismaihin. Vain tätä kautta tietoisuus pohjoismaisesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta ja monipuolisuudesta saataisiin kaikkien yleiseen tietoisuuteen.

Tällä erää edes koko palkinnon voittanutta teosta ei käännetä ns. automaattisesti!

Karoliina Pertamo kirjoitti...

Annika Sandelin on Råttan Bettan och masken Baudelairen kirjoittaja!
Henrikka Tavi on tehnyt kirjasta käännöksen: Baudeliero ja Mette-rotta

Terkuin Karoliina

Rouva Huu kirjoitti...


Lapsusmoka korjattu, kiitos Karoliina!