tiistai 18. marraskuuta 2014

Pieni on kaunista





Ulf Stark & Linda Bondestam: Min egen lilla liten, Schildts & Söderströms 2014.

Ulf Stark & Linda Bondestam: Oma pieni pikkuruinen, suom. Liisa Ryömä, 44 sivua, Teos 2014.




Finlandia Junior -ehdokkaiden kohauttaja on tänä vuonna ruotsalaisen Ulf Starkin ja suomenruotsalaisen Linda Bondestamin yhteinen kuvakirja Min egen lilla liten, josta Teos on julkaissut samanaikaisesti Liisa Ryömän suomennoksen. 

Yhä useampi suomenruotsalaisen kustantamon lasten- ja nuortenkirja ilmestyy rinnakkaispainoksena myös suomeksi. Ja se jos mikä on kielipoliittista tasa-arvoa parhaimmillaan.

Kuvakirjan taustatekstiksi tarjoutuu helposti Reino Helismaan säveltämä ja sanoittama ja Tapio Rautavaaran tulkitsema klassikko ”Päivänsäde ja menninkäinen”. 

Vuoren uumenissa asuu valonarka Olento, joka ei voi olla päiväsaikaan lainkaan kotikolonsa ulkopuolella.



Pienin yksityiskohdin Linda Bondestam tekee Olennosta sympaattisen ja
herkän hahmon, tässä esimerkiksi kudotulla peitolla ja hymyssä unen läpi.
Linda Bondestamin kuvitusta Ulf Starkin tekstiin kuvakirjassa Min egen lilla liten;
Oma pieni pikkuruinen
, Schildts & Söderströms 2014. 

Olennosta piirtyy heti alkuunsa äärimmäisen sympaattinen vaikutelma: se ei todellakaan ole mikään Muumi-kirjojen Mörkö. 

Olento tuo mieleen myös toisen lastenkirjallisuuden klassikon, Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun, joka kaikkivoipaisuudestaan huolimatta on traaginen hahmo. Pepin tavoin Olentokin patistaa itseään välillä ryhdistäytymään.
   

– – Nukahtaakseen hän laskee 
varpaitaan ja sormiaan. 
Kun ne on laskettu 
hän työntää peukalon suuhunsa. 
Sitä on mukava imeä. 
Nukkukaa, hän mutisee 
päälleen ja ruumiilleen.
  
Joskus hän näkee unta: 
Kuusta 
ja että olisi joku jonka kanssa jutella, 
joku pikkuruinen josta pitää huolta, 
jolle laulella ja jota tuuditella. – –

Halutessaan kirjasta voi ammentaa todellisen assosiaatioiden ketjun, mikä luonnollisesti pitkäikäisen lastenkirjan hyvä takuumerkki. Yön pimeydessä Olento palvoo kuuta ja peilaa siitä kuvajaistaan:
  
  
Kerran hän ui selälle
ja kietoi käsivartensa kuun
ympärille.
– Voi pientä, hän kuiskasi.
Silloin se hajosi tuhanneksi kimalteeksi.





Valonsäteen matka luolan perukoille ja valtavat kokoerot kahden
päähenkilön välillä havainnollistuvat hauskasti. 
Linda Bondestamin
kuvitusta Ulf Starkin tekstiin kuvakirjassa Min egen lilla liten; 
Oma pieni pikkuruinen, Schildts & Söderströms 2014. 

Yhtenä aamuna Olennon luolaan singahtaa pieni valonkipinä. Se manaa huonoa onneaan: sillä on nimittäin vain yksi päivä aikaa olla hengissä. Olento on sen sijaan riemuissaan ja haltioitunut, nyt se saa vihdoinkin oman pienen pikkuruisen, josta pitää huolta!

Pikkuruinen toppuuttelee Olentoa kiintymästä liikaa. Se kertoo maailmankaikkeuden ihmeistä, väreistä ja elämän väreilystä. Kuvakirja on tavallaan itsenäinen jatko-osa saman tekijäparin kartonkiselle kuvakirjalle Allt det här, suom. Kaikki tämä (Schildts & Söderströms, Teos 2012).

Olennon ja valonkipinän tiet eroavat, mutta nyt Olento on saanut uutta sisältöä elämäänsä: valonsäde on antanut sille mielikuvituksen ja kyvyn unelmoida.


Harmaan valöörit ja aamurusko, vastusten selättäminen
ja tahtotila kilpistyvät komeasti tähän pystykuvaan. 
Linda Bondestamin kuvitusta Ulf Starkin tekstiin kuvakirjassa Min egen lilla liten; Oma pieni pikkuruinen, Schildts & Söderströms 2014. 


Linda Bondestamin kuvitus yhdistää sekatekniikkaan kollaasia melko huomaamattomasti. Mattapintainen paperi imee – todennäköisesti aivan tietoisesti – värien latausta. Harmaan eri valoorejä vasten punainen aamurusko tuntuu juuri tästä syystä niin voimakkaalta ja terapeuttiselta.

Hufvudstadsbladetin lastenkirjakriitikot Mia Österlund ja Maria Lassén-Seger kirjoittivat 12. marraskuuta HBL:ssa julkaistun kommentin Ulf Starkin FJ-ehdokkuudesta lähinnä Helsingin Sanomissa ja sittemmin Lastenkirjahyllyssä syntyneen keskustelun tiimoilta otsikolla Är finländska barnboken hallonbåtsflyktning?

Visst behöver vi en livskraftig inhemsk barnlitteratur men hur dra gränserna? Undertonen i att rya över att en riksvensk nomineras för ett  finländskt pris är både nationalistisk och protektionistisk. Man får intrycket av att det skulle finnas en ’’äkta” finländsk barnlitteratur som det dessutom är så synd om att den måste skyddas, rentav fridlysas.

Österlund ja Lassén-Seger esittävät kommentissaan oletuksen, että pohjoismainen yhteistyö tulee lisääntymään lastenkirjallisuusessa – osittain myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon kirittämänä. 

Yksi ratkaisu tähän suomalaisen tekijäpuolen kannalta hivenen kimuranttiin tilanteeseen olisi toki perustaa jälleen uusi ja tällä kertaa yli kansallisuusrajojen menevä kuvakirjapalkinto Suomeen. Palkinto antaisi vuosittain tunnustusta kuvakirjalle, joka on eniten rikastuttanut suomalaista kuvakirjakentää.  

Vuoteen 1999 asti  meillä oli vielä Suomalainen kuvakirja -palkinto, jonka rahoittajana toimi Lasten Parhaat kirjat -kerho ja jota jaettiin Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kautta.  Uusi palkinto pitäisi tietysti nimetä toisin, kenties voisi puhua vain Suuresta kuvakirjapalkinnosta.


Keskustelua aiheesta herätellään myös Koneen säätiön rahoittamassa Kirjallisuuden monikielisyys nyky-Suomessa -hankkeessa.




Em. kolmivuotisessa hankkeessa jäsennetään uudella tavalla kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin välisiä yhteyksiä. Siinä tutkitaan eri tavoin kielten välillä liikkuvia tai eri kieliä sekoittavia nykykirjailijoita ja heidän keinojaan käyttää kahta tai useampaa kieltä teoksissaan. Samalla siinä analysoidaan monikielisten käytänteiden ja yksikielisyyden ideaan nojaavan kirjallisuusinstituution välisiä jännitteitä.

Kirjallisuuden monikielisyyden näkökulmasta Finlandia junior –ehdokasasettelu onkin herkullinen esimerkki. Blogiin kirjoittanut Ralf Kauranen tosin tulkitsee lähtökohtani sikäli väärin, että en arvota lastenkirjallisuuden kuvitusta yhtään vähäisemmäksi kuin tekstiä tässä kuvakirjassa tai kuvakirjallisuudessa ylipäätään. Ne ovat tismalleen tasa-arvoiset. Ja  rouva Huu on pitänyt viime aikoina erityisesti kuvituksen puolta lastenkirjakentällä ylimalkaan, eli en todellakaan millään muotoa väheksy kuvituksen merkitystä kuvakirjassa. Eikä minulla niin muodoin ole liioin suomenruotsalaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöitä, kuvittaja ja kirjailijoita, kohtaan mitään vastustusta. Sanottakoon se nyt vielä kertaalleen tässä ääneen.

Sattuman oikusta Finlandia Junior -kohaus osuu tekijäkentän näkökulmasta herkkään aikaan: luovan työn tekijöiden työskentelyoloja on kavennettu monella taholla, ja sen vuoksi ruotsalaisen kirjailijan nosto palkintoehdokkaaksi kirpaisee. Tämä on rouva Huun esittämän kritiikin ensisijainen lähtökohta.   


Rouva Huu ei ole jumittava luonne, mutta mikäli Kirjasäätiön mielestä on ok, että myös muunmaalaiset kirjailijat ja kuvittajat voivat tasapäisinä kisata Suomen suurimmasta lastenkirjapalkinnosta, niin siinä tapauksessa on SUURI VÄÄRYYS, että ehdolle ei tänä vuonna asetettu japanilaisen Hiroko Motain ja Marika Maijalan kuvakirjaa Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts & Söderströms). Tämä anarkistinen joulukirja esitellään Lastenkirjahyllyn perinteisessä joulukirjakalenterissa ensi kuussa. Marika Maijala on tässä kirjassa uudistanut tyyliään ja kuvitusteknistä repertuaariaan huimasti. 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun Österlund ja Lassén-Seger antavat moitteita "nationalistisuudesta" ja "protektionismista" niin moitteen voi kyllä kääntää myös heitä kohti. Kielipolitiikasta ja ruotsinkielisen kirjallisuuden protektionismista lienee tässä kritiikin kritiikissä kyse.
Joka tapauksessa kansainvälistyvä maailma pakottaa ratkaisemaan uudelleen "kotimaisuuden" tai "suomalaisuuden" rajoja. Esimerkiksi on jo kirjailijoita, joita ei voida hyväksyä Kirjailijaliittoon (sääntöjen vuoksi), koska he joko eivät ole Suomen kansalaisia tai kirjoittavat muulla kielellä kuin suomeksi, vaikka täällä asuvatkin. Tämä on epäkohta.
Sen sijaan en puolusta Ulf Starkin FJ-ehdokkuutta, niin kauan kuin FJ-säännöt ovat nykyiset.
Anneli

Rouva Huu kirjoitti...


Annelilta hyvää analyysiä. Kenen joukoissa seisoo, siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse.