maanantai 12. tammikuuta 2015

Sherlock Holmesin hengessä nyky-Lontoossa
















Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Scherlock Holmesin jalanjäljet. 186 sivua. Kuvittanut Jari Paananen. Karisto 2014.




Kalle Veirto on monipuolinen varhaisnuorten- ja nuortenkirjailija, joka on viime aikoina ilahduttavasti laajentanut repertuaariaan. Säbätalvi (Karisto 2014) kuvasi kiinnostavasti  aikuistuvien nuorten arkea, johon urheilu ja salibandy kuuluvat olennaisena osana. Tänä vuonna Veirto aloittaa myös uuden sarjan, Sählymestarit,  joka on ahmimisikäisille pojille täsmätuotettu urheilusarja. 

Henkka ja Kivimutka -sarjassa on ilmestynyt jo 11 osaa, ja Kivimutkaa varten on perustettu myös oma sarjansa. 11-vuotiaiden kaverusten yhdessä ja erikseen ratkomat mysteerit ovat paljon velkaa vanhalle etsiväperinteelle.

Henkka lähtee Lontooseen isänsä kanssa, ja tarkoitus on käydä myös Arthur Conan Doylen luoman Sherlock Holmesin synnyinsijoilla, osoitteessa Baker Street 221B. Sattuma puuttuu kuitenkin peliin ja heittää Henkan eteen nuhruisessa hotellissa kiperän mysteerin.

Enid Blytonin aikaan lasten etsiväkirjoissa muualta tulleet olivat järkiään pahiksia, mutta moderneissa lasten dekkareissa asetelma kiepautetaan välillä onneksi myös nurinpäin. 

Henkka on inhimillinen sankari, joka tunnustaa heikkoutensa myös lukijalle:

Mä pelkäsin kaikkea, mitä mielikuvitus puhaltaa 11-vuotiaan päähän yksinäisessä hotellihuoneessa vieraassa kaupungissa. 
Kotona Pumpputiellä mä pystyin käsittelemään konsolipelin ääressä yhdellä kertaa 2. maailmansodan konekivääriryhmän, Xboxin peikot, Salpausselän harjun sisällä asustelevan Dargaargghis-hirviön, kahvipöydästä kuulumisia kyselevän Espanjan-mummon ja vieressä karkkia maiskuttavan Jiikoo Kivimutkan. 
         Se mihin mä pystyin Pumpputiellä, ei auttanut Lontoossa. 
Mä käskin itseni rauhoittua ja siirtyä toimintaan. Mä laskin 12 ja puoleen ja harppasin ovelle. Potkaisin alaosaa niin, että itsekin säikähdin. Jatkoksi mä sieppasin kirjeen lattialta ja pakenin kulman taakse odottamaan ja kuuntelemaan.
Oven takana oli hiljaista. Kämänen kokolattiamatto kuiski miljoonan bakteerin äänellä, mutta sitä mä en kuullut. Se, mitä mä kuulin avoimesta ikkunasta kadulta, kävi yli kaiken. SE oli suurkaupunki. 
Mä siirsin katseeni kuoreen ja avasin sen. Sisältä löytyi taitettu valkoinen paperi. Siihen oli kirjoitettu kolme sanaa harakanvarpain, kuin Kivimutkan kynästä:
Help! Under! 
Boy.
 
Henkalla on nopeat hoksottimet ja terävä havaintokyky ja lisäksi roima annos luovaa päättelykykyä. Niinpä Lontoon poliisikin pistää merkille suomalaisen etsiväpojan ylivertaiset kyvyt. 

Veirto koukuttaa lukijat juonen imuun. Lukujen lopussa on cliffhangerin kaltaisesti lähes säännönmukaisesti aina vihje seuraavasta kiperästä tilanteesta tai suunnanmuutoksesta. 

Henkan isä kuvataan perin inhimillisenä, muodoltaan rehevänä ja olueen mieltyneenä ja lomamatkan aikana perin nautinnonhaluisena isänä, jolla on mutkattomat välit poikaansa. Kotiväkeä rauhoitellaan seikkailun äkkikäänteissä tekstiviesteillä ja totuutta hieman mukailevilla puheluilla.

Kirjassa on Jari Paanasen karikatyyrinen ja tapahtumien vauhdikkuutta hyvin havainnollistava mustavalkokuvitus, mutta sitä on harmillisen kitsaasti siihen nähden, että lukutaidon alkuvaiheeseen kohdennetuissa kirjoissa kuvituksen rooli on todella tärkeä. 

Benecidt Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämä neljänteen tuotantokauteen pian yltävä Uusi Sherlock -tv-sarja on lisännyt kiinnostusta myös alkuperäisen Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kirjoihin, joita pidetään nykyisin kiitettävästi eri laitoksina ja suomennoksina saatavilla. 

Myös nuorelle lukijakunnalle on tarjolla erilaisia variantteja, mm. Sherlock Holmes & Baker Streetin iskuryhmä -sarjan Tracy Mackin ja Michael Citrinin Nuorallatanssijoiden tapaus ja  Noidutun miehen tapaus (Gummerus 2007 ja 2010). Helppolukuisessa Lukukaveri-sarjassa on ilmestynyt Sherlock Mr Crocin seikkailuista kertova Frank Rodgersin Herra Kroko etsivänä (Kustannus-Mäkelä 2011).


Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet on Arvid Lydecken -palkinnon ehdokkaana.


Ei kommentteja: