keskiviikko 18. helmikuuta 2015

pahantahtoiset peikot, muskelimummo, verenhimoiset vintiöt, ukkokirjat ja perunaihmiset…. eli kirjakutsuilta poimittuja helmiä ja risuja




Järjestyksessä jo 11:nnet Tampereen pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston järjestämät, edellisvuoden lasten- ja nuortenkirjatarjontaa luotaavat kirjakutsut osuivat tänä vuonna Kainon nimipäivälle.

Tänäkään vuonna ei silti juurikaan kainosteltu: rouva Huu tykkää edelleen siitä, että potut sanotaan pottuina, eli että oikeasti huonot tai jopa vallan luokattomat kirjat saavat kuulla kunniansa – ja vastavuoroisesti oikeasti hyvät kirjat nostetaan niille kuuluvaan arvoonsa.

Ja kuten jo monena vuonna aikaisemminkin on tullut toteen näytetyksi, niin tällaisia koko lasten- ja nuortenkirjatarjonnan tukevaan syliotteeseen ottavia tilaisuuksia tarvitaan entistä enemmän, kun muu lasten- ja nuortenkirjallisuuden julkinen kirjoittelu ja keskustelu muissa viestimissä vähentyy.

Mervi Hietanen pureutui taas tänä vuonna lasten ja nuorten tietokirjoihin. Yksi hänen suosikeistaan oli Pohjolan lasten raamattu (Kirjapaja), jossa on erilaisia lähestymistapoja Raamatun kertomuksiin.

Kiinnostavat löydöt olivat Kaija Pispan ja Noora Katon Suklaan matkassa (Reilu Kauppa) ja Luustoliiton kustantama Jenni Tuomelan ja Salla Savolaisen Elmerin löytö. Kirjastonhoitajan näkökulmasta kiinnostavista aiheista tehdyt ja mainiosti kuvitetut kirjat kuitenkin hukkuvat hyllyyn nidotun ja vaatimattoman ulkoasunsa vuoksi.

Askartelu- ja kädentaitokirjoissakin näkyy jo tuotteistus, eli ohjeet on kytketty tiettyihin oheistuotteisiin. Äärimmilleen tämä on viety jo Lego-tuotemerkin alla julkaistavissa kirjoissa, joissa on heppoisen juonen ohella listoja uusimmista legopaketeista, joita lapset tietysti haluavat hankkia.

Eläinaiheisten tietokirjojen suosikiksi Hietanen nosti Anniina Mikaman ja Carlos da Cruzin kirjan Täyttä laukkaa maailman ympäri  (Tammi), jossa on hevosiin liittyvää kulttuurihistoriaa.

Katariina Ahtiainen oli tehnyt vertailua neljän viime vuoden kuvakirjojen, satujen ja runokirjojen tarjonnan osalta, mukaan lukien sekä kotimaiset että käännökset, ja nimekemäärät ovat selvästi  vuosi vuodelta vähentyneet: kuvakirjoissa vuosi 2011 näyttäytyy hyvin runsaana 613 nimekkeellään, kun sitä vertaa viime vuoden 383 nimekkeeseen (tilastot perustuvat siis kirjastoihin hankittuihin teoksiin, mutta antavat mielestäni suuntaa myös yleisestä kehityksestä). 

Lastenlyriikan kohdalla vaihteluväli on pienempää, vuoden 2011 40 nimekkeestä on kuitenkin vähennystä viime vuoteen 11 nimekkeen verran.

Kuvakirjojen kirjo on nykyisin valtava, ja henkilökohtaiset pitämykset näkyvät ymmärrettävästi myös esiin nostoissa. 

Metson kirjakutsujen ansiona on, että myös omakustanteet pääsevät isojen kustantamoiden tarjonnan rinnalla esille. Isojen kustantamoiden tarjonta ei juurikaan Ahtiaiselta saanut kiitosta. Sitä vastoin useammallakin nostolla tulivat esille mm. Tactic-kustantamon käännöskuvakirjat ja Tuula Peren yhdennaisen kustantamon Wickwickin kuvakirjat. 

Väestöliiton Onnikujan kaverukset –kirjasarjaan (Väestöliitto) rouva Huu lupaa palata mitä pikimmiten.  Sarja nostaa monta ajankohtaista tai kiperää lapsen arkeen liittyvää teemaa esille.

Suorasukaisista mielipiteistään tunnettu Matti Karjalainen ei tänäkään vuonna tuottanut pettymystä. Hän sanoi heti alkuun, että lasten ja nuorten sarjakuvan osalta vuosi oli vaisu, ellei peräti huonoin moneen vuoteen. Kotimaista lasten sarjakuvaa ilmestyi vähän. Kotimaisista kustantajista maininnan ansaitsivat kuitenkin Kutikuti ja Kumiorava.

Kuriositeettina kiinnostava ja varmasti kohderyhmäänsä uppoava on Ilpo Koskelan Rajalinja  (Arktinen banaani) alun  perin Futari-lehdessä julkaistujen sarjakuvien kooste juniorijalkapalloililjoista.

Moraalin heppoisuudesta Karjalainen nosti varoittavana esimerkkinä mm.  jo nimellään ja kansikuvallaankin hätkähdyttävän Hina Sakurandan  Veitsi kukkasen kupeella  -mangan (Ivrea), jossa pikaisen juoniselostuksen perusteella oli TODELLAKIN melko arveluttavia henkilöasetelmia. Vampyyrit jylläävät myös mangan puolella, yhtenä suosikkinaan Karjalainen nosti esiin Ryodi Hidon Verenhimoiset vintiöt (Sangatsu manga).

Mangaa ilmestyy edelleen paljon ja kirjastonhoidollisesta näkökulmasta ongelmaksi koetaan vanhempien mangasarjakuvien seisominen hyllyssä. Nykyiset 12-14-vuotiaat mangafanit eivät lämpene vanhoille sarjoille. Kirjastojen tulisikin siivota aika-ajoin mangahyllyjään ja hankkia uutta tilalle.

Karjalainen käytti myös mangan kohdalla ilmaisua ”laarin pohjien raapimisen julkaisupolitiikka”, joka todennäköisesti oikeuttaisi kustantajia perkaamaan tarjontaa paljon nykyistä tiheämmällä kammalla. 

Katariina Ahtiainen otti toisessa osuudessaan haltuun myös satutarjontaa ja lastenromaaneja. Hän piti Timo Parvelan & Virpi Talvitien Maukan ja Väykän naamakirjaa (Tammi) nerokkaana konseptina sikäli, että tässä kirjassa paljastetaan kaikkien eläinten menneisyyttä ja luonteenpiirteiden kehittymisen taustoja niin koukuttavasti, että tekee mieli palata myös aiempiin osiin ja lukea niitä nyt uudessa valossa.  

Elisa Marttinen oli Kirjakutsuilla ensimmäistä kertaa esittelemässä helppolukuisia lastenkirjoja. Yleisökeskustelua syntyi hieman liittyen Kustannus-Mäkelän suuraakkosin ja/tai tavutettujen kirjojen runsauteen. Onko siitä haittaa vai hyötyä, kun koululaiset ottavat lukutaidon kuitenkin haltuun suoraan pienaakkosten kautta. Yhtä totuutta tähänkään pulmaan ei silti ole. 

Marttinen ei nostanut suurta haloota kotimaisen helppolukuisen vähentymisestä. Vau-kirjat -kirjakerho on näemmä laajentanut tarjontaansa myös lastenromaaneihin. Kiinnostavana uutuutena Marttinen esitteli Annie Barrowsin Isa + Bea -sarjan kahdesta ystävyksestä, joista toinen on mieltynyt taikuuteen.

Kiinnostava oli Marttisen havainto, että kotimaisissa koulumiljööseen sijoittuvissa lastenromaaneissa tytöt ja pojat ovat luontevasti ystäviä keskenään, siinä missä esim. Kahjo kouluni -sarjassa tytöt ja pojat jatkuvasti sotajalalla.

Tuija Mäki oli nuortenkirjallisuuden esittelyssä ymmärrettävästi rajautunut itsenäisiin romaaneihin tai uuden sarjan aloittajiin. Mäen havainto kiusaamisteeman säilymisestä nuortenromaanien kestoaiheena oli osuva: vaikka luulisi, että kaikkeen ”erilaiseen” olisi nykymaailmassa jo totuttu, niin nuortenkirjoissa kiusattavia ja kiusaajia riittää yhä. Mäki myös nimitti näitä kirjoja nasevasti ”pahan mielen kirjoiksi”.

John Boynen Leijuva poika (Bazar) sai Mäeltä ansiokkaan analyysin. Vilja-Tuulia Huotarisen sinänsä laadukas Kimmel sai ansaitusti moitteita liian pienestä fontista, joka voi karkoittaa monia lukijoita.

Kotimaisista sarjan avauksista Mäki nosti esiin mm. Satu Heimosen Suokaislan suloinen Cecilian (Kustannus-Mäkelä), jossa oli kissateeman lisäksi luontevaa aikuisten kuvausta. Sitä vastoin Mäki ei juurikaan lämmennyt kotimaisille hevoskirjoille, jotka antavat hänen mielestään aika arveluttavaa mainosta ratsaustusharrastukselle: järkiään kaikissa hevoskirjoissa tallilla oli skismaa ja kateutta ja kiusaamista. Uusien hevoskirjojen parhaimpiin hän nosti Lauren St Johnin Yhden dollarin hevosen (Nemo), joka kaikesta paatoksestaan huolimatta tyydyttää myös muita kuin heppatyttöjä.  

Virolaisen Silvia Rannamaan Kadrin päiväkirjan (Savukeidas) tyttökirjanostalgia sai niin ikään kiitosta ja ihmetystä siitä, ettei tätä sikäläistä klassikkoa ole aiemmin suomennettu. Mäki peräänkuulutti myös enemmän hyviä käännöskirjoja muiden maiden nykynuorten elämästä, ja ainoat esimerkit löytyivät aikuistenkirjallisuuden puoellta, mm. italialaisen Silvia Avallonen Teräs (Minerva), joka kertoo 13-vuotiaista tytöistä teollisuuskaupungissa.

Matti Karjalaisen ja Tuija Mäen yhdessä lukema fantasia piti sekin sisällään monia kiinnostavia havaintoja. Kotimaisen fantasian määrä on pitänyt kutinsa neljän vuoden seurannassa, mutta käännösten määrä on selvästi vähentymässä. Moni pidempi sarja on päättynyt, ja nyt jää nähtäväksi, tuleeko niiden sijalle uusia tekijöitä, vai vähentyykö käännösfantasia tulevaisuudessa entisestään.

Viime vuoden käännösfantasiassa oli Matti Karjalaisen havaintojen mukaan poikkeuksellisen paljon raakaa väkivaltaa.

Karjalainen nosti omana suosikkinaan Alex Scarrowin Time riders -sarjan Tuomiopäivän koodin (Buster Nordic), jonka suomentamisen kustantaja jättää tiettävästi kesken tähän kolmanteen osaan.  Yleisöstä kehotettiinkin organisoimaan joukkokirjettä kustantajalle aikeen estämiseksi.  

Kun kirjoja esitellään puolen tunnin paketeissa kymmenittäin, ei tietenkään voi paneutua yksittäisten teosten nyansseihin kovin perusteellisesti. 

Tuija Mäen ja Matti Karjalaisen yhteisanalyysissä Maria Turtschaninoffin Maresista kiinnitettiin poikkeuksellisesti huomiota teoksen upeaan kieleen: ”harva nuorille kirjoittava kirjoittaa yhtä kauniisti”   joskaan kirjaa ei suositeltu luettavaksi juuri ennen nukkumaan menoa. Matti Karjalainen oli nyreissään Maresin liian yksipuolisesta  mieskuvasta, mutta kiitteli, että ehkä juuri sen vuoksi tästä kirjasta on sukeutunut sekä kirjastotiskissä että netissä mielenkintoisia keskusteluja!


Kirjakutsujen viimeisen puheenvuoron käytti Niina Salmenkangas, jonka lastenmusiikin katsaus oli konkreettisuudessaan kiinnostava havainnollisine musiikkinäytteineen.

Rouva Huu on aina fanittanut Tohtori Orff ja herra Dalcroze -yhteyttä, ja Orffien uusin Haloo Kalevala tulee kuuntelulistalle välittömästi. Salmenkangas piti levyä erityisen otollisena yläkoululaisille Kalevala-jakson elävöittäjänä. 

Rouva Huun kirjakutsujen summauksesta jäi pois monta kiinnostavaa kirjaa, mutta näidenkin kanssa pääsee jo pitkälle. Eri alustajien esiin nostamien kirjojen kirjalista löytyy täältä.

Kiitos taas asiantuntevasta ja tuhdista kattauksesta kaikille alustajille. 




4 kommenttia:

Markku Kesti kirjoitti...

Maresista pienen makustelun jälkeen nousi minulle naiset vastaan miehet asetelman lisäksi myös kristinusko vs. muut uskonnot. Tai ainakin minulle Maresin naisluostari näyttäytyi kristillisen perinteen ideaaliluostarina (+maaginen twisti) ja väkivalta ja kunniamurhaperinne oli 'muiden tapa'. Ja nämä muut eivät tietenkään kunnioittaneet saaren luostarin arvoja.

Eli vaikka minullakin on pientä nihkeyttä Maresin joitain kohtia vastaan, niin kirjallisia ansioita teoksella on kiistattomasti. Ja kirjoista on aina mukava keskustella :)

Rouva Huu kirjoitti...


Markku, kiitos myös tästä kiinnostavasta näkökulmasta Maresiin. Lasten- ja nuortenkirjojen ylläpitämästä moraalista, etiikasta ja asenteista pitäisi keskustella paljon nykyistä enemmän. Eikä sen keskustelun tarvitse olla inttämistä ja vastakkain asettelua, vaan havaintoja ja niiden rakentavaa ääneen miettimistä.

Arja-täti kirjoitti...

Tuohon helppiskirja-asiaan voisin kommentoida sen verran, että tikkukirjaimilla kirjoitettuja ja myös tavutettuja kirjoja kysytään nykyään aika usein. Kyseessä yleensä lapsi, joka on oppinut lukemaan jo ennen kouluun menoa. Joten onneksi niitäkin kirjoja on tullut viime vuosina uusia koska vanhat Pekka Puupäät on jo niin kuluneita, liian paksuja ja liian täyteen ahdettuja.

Kaikenlaisia helppiksia siis tarvitaan vaikka koulut enemmän suosivat pienaakkoskirjoja.

Rouva Huu kirjoitti...


Arja, näinhän se on, ja tilanne taitaa olla se että yhä useampi lapsi oppii nykyisin lukemaan ennen eskaria ja ekaluokkaa, ja siksikin tarvetta näille tavu-tikkukirjainkirjoille on entistä enemmän. Annetaan siis kaikkien kirjojen "kukkia".