maanantai 13. heinäkuuta 2015

”Helvettiin tämä maa vielä menee näiden nutipäiden käsissä”













Henry Aho: Arvet. Romaani kiusatuista, 302 sivua, kansi Jukka Veistola, Reuna kustantamo 2015.



Henry Aho (s. 1979) on tehnyt lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjoja useammallekin pienkustantamolle.  

Aho on sijoittanut uusimman nuortenromaaninsa tapahtumat omalle kotipaikkakunnalleen Teuvalle, mutta vakuuttaa jälkisanoissa, että yhteyksiä tosielämään ei ole. Hän on käyttänyt taustamateriaalina paikallisen  lukion oppilaiden kirjoituksia koulukiusaamisesta.

”Kirja kertoo tarinan siitä, miten pienillä ja harmittomiltakin näyttäville teoilla voi olla hyvin vakavat ja peruuttamattomat seuraukset. Pidetään yhdessä huoli siitä, että kaikilla on hyvä olla”, kirjoittaa Aho.

Aho on vuolas kertoja, mikä näkyi jo edellisessä Minivampyyrien joulu -lastenkirjassa, joka ilmestyi viime vuonna Paasilinnan kautta. 300-sivuisessa nuortenromaanissakin olisi ollut varaa karsia, vaikka kerronnan rakentuminen neljän keskushenkilön näkökulman varaan toimiikin yllättävän jouhevasti.

Lailan perhe muuttaa Vaasasta Teuvalle. Lailan äiti on japanilainen, isä suomalainen, ja uudessa koulussa tytön ulkonäkö herättää liiaksi huomiota: ”hän oli ainoa ulkomaalaisen näköinen koulussa ja keräsi muiden huomion kuin magneetti rautaa”.

Aho ei siloittele Lailan ikätovereiden keskuudessa kohtaamaa rasismia:

Lailan ei annettu unohtaa. Hänen nimensä ei ollut oppilaiden keskuudessa Laila. Se oli ählämi, värivammainen, venepakolainen tai neekeri. Laila antoi sanojen kulkea päänsä läpi ja yritti olla välinpitämätön. Vaikka  sanat satuttivatkin, hän ei näyttänyt sitä muille. Hän itki vasta iltaisin mennessään nukkumaan.  

Kiusaaminen yltyy ja saa yhä brutaalimpia muotoja. Suojattua elämää vanhempiensa silmäteränä viettänyt Laila murtuu ja joutuu hoitoon. Hoitojaksolla hänellä on vahva mielialalääkitys, josta eroon pääseminen ei käy käden käänteessä. 

Toinen näkökulmahenkilö, Jarkko,  on ruumiinrakenteeltaan tanakka poika, jonka veli on kuollut 10-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Veljen kuolema on lamauttanut vanhemmat ja Jarkko yrittää löytää lohtua runoja kirjoittamalla. Koulussa häntä on kiusattu paitsi ulkonäön niin myös kirjallisten harrastuksten takia. 

Jarkon pakopaikkana on mummola, jossa hän saa olla myös mitään ymmärtämättömiltä vanhemmiltaan rauhassa.

Tomi on Lailan tavoin perheensä ainokainen. Tomin biologinen äiti on kuollut huumeisiin ja isä istuu pitkään vankilatuomiota ellei ole jo kuollut –  Tomia asia ei tunnu edes kiinnostavan. Kasvattivanhemmat ovat rapajuoppoja, jotka eivät selvää päivää näe ja Tomi joutuu huolehtimaan huushollin pyörityksestä ja ajautuu sitä kautta myös itse laittomuuksiin. 

Tomi tekee omaan ja isänsä käyttöön kotiviiniä, joka tekeytyy kiljuksi asti. Tomista on sukeutunut hyvä ompelija, sillä rahaa uusiin vaatteisiin ei koulun alkamisen takia kotoa heru ja niinpä vanhoja vaatteita pitää paikata.

Tomi on perinyt kasvatti-isältään machomaisen ja sovinistisen naiskuvan. Viikonloppuna hän tapaa humalaspäissään Kauhajoella tytön, joka ei ”ollut siitä kauneimmasta päästä”, mutta poika muistelee isänsä sanoneen että ”vittu se on vammaisellakin”.

Tomi iskee silmänsä Lailaan. Hän luonnehtii tyttöä ”harvinaisen pantavan näköiseksi votakoksi”, joka muistuttaa aasialaisen pornoelokuvan esiintyjää. 

Näin mustavalkoinen, siekailematon suhtautuminen tytön ruumiiseen objektina tuskin olisi ns. läpäissyt yleiskustantajan kustannustoimittajan seulaa. 

Tomi alkoi katsella vinosilmää yhä enemmän ja enemmän. Tyttö oli aivan erinäköinen kuin kaikki muut ja se kiihotti jumalattomasti. Hänellä oli myös paljon isommat tissit kuin muilla. Isot tissit tietysti toimivat aina. Vanhat pornolehdet kävivät virattomiksi, kun hän mietti runkatessaan salaperäistä itämaista isorintaa. --- 

Milla on varttunut uskovaisten vanhempiensa tarkassa valvonnassa. Hänestä piirtyy hieman heikkolahjaisen ja naiivin, mutta sydämellisen tytön muotokuva. Millan ajatukset välittyvät hänen pitämänsä Milla Magian päiväkirjan kautta.   

Millan eno asuu yksinään maalla ilman mitään mukavuuksia. Eno on tutustuttanut tytön kirjoihin ja lukemisesta tuleekin Millalle yksi pakopaikka. Enon kuoleman jälkeen Milla vaatii vanhempiaan säilyttämään enon kodin ja aikuistuttuaan hän muuttaa sinne asumaan.

Ahon nuortenromaani on varmasti varsinaista kohderyhmäänsä  ravistelevampi  lukukokemus aikuisille ja eritoten opettajille. Yläkoulun opettajat sekä koulupsykologi kuvataan luokanvalvojaa lukuun ottamatta täysin kädettömiksi ja passiivisiksi dramaattisiin mittoihin paisuvan koulukiusaamisen edessä.

Hiukan epäuskottavalta tuntuu, että Tomin kotiolot jatkuvat myös poliisien vierailun jälkeen ilman, että sosiaaliviranomaiset puuttuvat asiaan. Tomin ja Titan hetken mielijohteesta syntyneet tempaukset ja toisaalta systemaattinen vähättely ja henkinen terrori lyövät leimansa Lailaan, Millaan ja Jarkkoon.

Neljästä nuoresta Lailalla on kuitenkin toimeen tarttuvat vanhemmat. Kun Laila masentuu yhä rankemmaksi menevän koulukiusaamisen jälkeen ja ajautuu ahdistuneena viiltelemään itseään, he tarttuvat toimeen ja nostavat vaietun asian rehtorin työpöydälle:

Rehtorin lisäksi huoneessa oli koulupsykologi ja luokanvalvoja. Häpeillen ja pää painuksissa Laila kertoi tilanteestaan. Kaikki kuuntelivat hiljaa tarinan loppuun.  
– Niin tuota, etköhän sinä nyt vähän liioittele tätä juttua, rehtori sanoi yskien nyrkkiinsä.  
– Kuinka te voitte epäillä tyttäreni puheita! Lailan isä kimmastui ja nousi ylös tuolista.  
–  No rauhoitutaanpas nyt. On aivan normaalia, että Lailan ikäiset nuoret kiusoittelevat toisiaan. Sitä on tapahtunut aina. Se ei ole pahasta, sillä se kasvattaa luonnetta ja opettaa selviytymään, rehtori jatkoi.  
– Ei jumalauta, Laila kuuli luokanvalvojansa sihahtavan taustalla.
 


Opettajahuoneen yleinen tunnelma ei ole yhtään parempi: ”Helvettiin tämä maa vielä menee näiden nutipäiden käsissä. Ei mitään kuria tai arvostusta vanhempia ihmisiä kohtaan, iäkäs matematiikanopettaja sanoi omalta paikaltaan”.

Kahdeksasluokkalaisia nuoria seurataan viimeisissä luvuissa aina varhaisaikuisuuteen asti. Kaksi heistä selviää rankasta koulukiusaamisesta, vaikka kantaakin arpia yhä mukanaan, yksi jää tuuliajolle ja yksi päätyy 
äärimmäiseen vaihtoehtoon vapautuakseen kiusaajiensa kynsistä. 

Ahon kielikuvat ovat välillä hiukan keinotekoisia, kuten ”aika mateli eteenpäin kuin etana liimasiirapissa” tai ”suunnitelmat pyyhkäistiin sivuun yhtä helposti kuin pöly televisioruudulta”,  mutta parhaimmillaan hän kuvaa varsin koskettavasti neljän nuoren sisäisiä mielenliikkeitä.



Rusutjärvellä Tuusulassa  toimiva Reuna kustantamo, josta en ole aiemmin kuullut lainkaan. Vuonna 2013 perustetulla Reunalla on kuitenkin jo varsin mittava nuortenkirjatuotanto, mukana mm. Asta Ikonen, jonka nuortenkirjoja on aiemmin julkaistu Kariston kautta.

Perin kummallista, että kustantaja ei ole hoksannut hyödyntää Henry Ahon kotisivuilta löytyvää metallimiehen raflaavaa kirjailijakuvaa teoksen takakannessa!  


3 kommenttia:

Stazzy kirjoitti...

Puutun nyt sivuseikkoihin, mutta käsittääkseni neulomista käytetään joissakin murteissa tarkoittamaan ompelemista.

Johanna kirjoitti...

Juuri näin, Teuvalla neulomisella voidaan tarkoittaa sekä kutomista että ompelemista.

Rouva Huu kirjoitti...



Kiitos murretarkennuksista, Stazzy ja Johanna.