tiistai 18. elokuuta 2015

Joka ilta kun lapsi sammuu...















Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kaninen som så gärna ville somna. En annorlunda godnattsaga, 32 sivua, Ehrlin förlag 2011. 






Rouva Huu huomaa lukevansa uutisia nykyisin erityisen valppaana ja jo valmiiksi vähäsen ärhäköityneenä painittuaan pari vuotta 0-12-vuotiaiden lasten kirjallisuuskasvatuksen parissa.


Hesarin digilehdessä ja alun perin The Telegraphissa julkaistussa uutisessa kerrottiin  ruotsalaisen psykologin, johtajuuskouluttajan ja kielitieteilijän Carl-Johan Forssén Ehrlinin (s. 1978) omakustanteena vuonna 2011 julkaisemasta lastenkirjasta. Keväällä 2014 kirja käännettiin englanniksi ja nyt The Rabbit Who Falls Asleep -kirja on yltänyt verkkokauppa Amazonin myydyimmäksi kirjaksi sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa, jopa ylittäen Harper Leen uutuuden Go Set a Watchman.

Roger-jänis  on väsynyt, mutta ei saa unen päästä kiinni. Roger lähtee emonsa kanssa vierailemaan Setä Haukotuksen (engl. Uncle Yawn) luokse. Matkalla ne tapaavat unisen etanan ja viisaan raskasluomisen pöllön, jotka kumpikin antavat jänikselle neuvoja nukahtamiseen. Lopuksi Setä Haukotus ripottelee unihiekkaa Rogerin päälle... ennalta arvattavin seurauksin.

Tekijä kertoo käyttäneensä lapsipsykologiaa: tarinassa annetaan lapsen alitajunnalle nukahtamiseen kannustavia vihjeitä. Kirjassa käytetään toistuvaa lauserakennetta ja unettaviksi tulkittavia sanavalintoja.  Vanhempia ohjeistetaan myös  kirjaa lukiessa haukottelemaan tasaisin väliajoin, korostamaan tiettyjä sanoja sekä lukemaan kursiivilla kirjoitetut sanat hitaalla ja rauhallisella äänellä. Kirjassa on toki myös kuvitusta, mutta lapsia kannustetaan keskittymään vain kuunteluun. Kirjan voi kuunnella Youtube-videona.  Videosta käy ilmi, että kirjan idea todellakin jäljittelee hypnoosia.

Kirjan voi tilata myös ilmaisena e-kirjana.

Ehrlin sai idean automatkalla. Hän herätti nukkuvan äitinsä ja kertoi innoissaan ideastaan. Idean kypsyttely – tai julkaisukanavien kartoitus? – kirjaksi kesti kuitenkin lähes kolme vuotta. Hän päätyi kustantamaan kirjan itse, sillä hänen havaintojensa mukaan Ruotsissa on selvä trendi saavuttaa paras menestys omakustanteena.

Tekijän kotisivuilta löytyy ylistäviä arvioita teoksesta: "Aiemmin lapsen nukutus kesti kahdesta kolmeen tuntiin, ja nyt sama tapahtuu 12 minuutissa! Mikä helpotus." 

Youtube-videossa kirjan lukeminen verkkaisella, unettavalla äänellä kestää peräti 35 minuuttia, joten lapsi jää osattomaksi isosta osasta tarinaa! 

Kirja on tekijän mukaan levinnyt kulovalkean tavoin lapsiperheiden keskuudessa. “Tämä on jotain uutta, uudentyyppinen iltasatu, jossa psykologia, iltasatu ja hyvät tarkoitukset kohtaavat toisensa. Toivon sydämeni pohjasta että iltasatuni auttaa lapsia rentoutumaan ilta-aikaan ja että perheet löytävät tasapainon elämäänsä”.

Kirjasta  on ilmestynyt englannin lisäksi käännökset myös ranskaksi, saksaksi, portugaliksi, espanjaksi ja italiaksi, ja lisää käännöskieliä on vireillä. Kustantajat eivät ole onnistuneet liehittelyistään huolimatta puhumaan Ehlrininä puolelleen: onhan hän luonut menestyvän konseptin, johon ei kustantajia tarvita!

Ilmiö on kiinnostava ja kertoo paljon tästä ajasta ja sen oikuista. Sosiaalisella medialla on tällaisen megamenestyksen luomisessa iso merkitys.

Rouva Huu ei ole kirjaa saanut nähdäkseen, mutta ulkoasu ja kuvitus, jonka on tehnyt tiettävästi suomalaistaustainen Irina Maununen,  antavat luvalla sanoen hyvinkin amatöörimäisen vaikutelman.  

Jäniskirjan maailmalla aiheuttama buumi kertoo rouva Huun mielestä jotain aika karua pikkulasten vanhempien suhteesta paitsi lapsiin niin myös lastenkirjallisuuteen. Iltaisin, kun vanhemmat haluaisivat viettää laatuaikaa keskenään, lapsi koetaan häiriötekijäksi, josta halutaan päästä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti eroon. Sadat tuhannet vanhemmat riehaantuvat, kun heille markkinoidaan kirjaa, joka takaa, että aiemmin vaivalloinen, pitkällinen ja hermoja raastava nukutusrituaali lyhenee oleellisesti.

Onko ihmisiä nykyisin todellakin näin helppo vetää höplästä ja jekuttaa ja siitä sukeutuu ihan maailmanlaajuinen ilmiö?

Sillä eihän iltasadun ensisijainen tarkoitus ole nuijanukuttaa lasta kesken lukemisen, eihän? 

Iltasadun tehtävä on toki rauhoittaa lasta ennen nukkumaan menoa, mutta maksimaalisen taidenautinnon takaamiseksi on hyvä lukea monipuolisesti erilaisia tarinoita tai sitten ottaa pidempikestoinen paksu saturomaani, josta riittää iloa pidemmäksi aikaa. Iltasaturituaalin tarkoituksena on myös nauttia lapsen ja  aikuisen yhteisestä  (sic!) laatuajasta.  Sadun, tarinan tai kuvakirjan kupeessa on hyvä tilaisuus jutustella myös päivän kuulumisia ja mieltä askarruttavia asioita.  

Eniten rouva Huuta askarruttaa Ehrlinin kirjan pauloihin joutuneiden vanhempien lasten kohtalo: joutuvatko lapset nyt kuuntelemaan illasta toiseen tätä samaa pitkäveteistä ja lukukertojen lisääntyessä yhä ennalta arvattavammaksi muuttuvaa stooria? Tutun sanonnan mukaan tosin vaihtelu virkistää, joten vanhassa vara parempi? Eikö tässä ennen pitkää ole vaarana, että aikuinen nukahtaa jopa ennen lasta? Kuka vastaa sen jälkeen lapsen turvallisuudesta? 

Lukijapalautteessa tosin annetaan käypä neuvo: kirja toimii myös unettomuudesta kärsiville aikuisille! 

Tässä vielä rouva Huun villi vinkki suomalaisille äänikirjamarkkinoille: jospa tehdään hyvistä, laadukkaista, kotimaisista iltasaduista äänikirja, jossa vaikkapa Vesa Vierikko tai Seela Sella lukevat unisella nunnutusäänellä satuja?

Ei vaiskaan, luettakoon Suomen kodeissa vastaisuudessakin laajalla otoksella laadukasta lastenkirjallisuutta, laidasta laitaan.


9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Jäniskirjan maailmalla aiheuttama buumi kertoo rouva Huun mielestä jotain aika karua pikkulasten vanhempien suhteesta paitsi lapsiin niin myös lastenkirjallisuuteen. Iltaisin, kun vanhemmat haluaisivat viettää laatuaikaa keskenään, lapsi koetaan häiriötekijäksi, josta halutaan päästä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti eroon."

Niin kauheaa ja niin totta!
70-80 -luvulla niitä kuuluisia ruuhkavuosia viettäneenä äitinä aina reagoin tuohon sanaan "laatuaika" lähes hysteerisesti. Minulle laatuaikaa oli se, että sain olla läsnä lasten elämässä joka hetki. (Lasten mielestä ehkä liikaakin). Olin tietenkin etuoikeutettu, kun sain tehdä töitä kotona, mutta silti. Lainaa ovat lapset, vaikka välillä tapahtuukin niin, että voi rauhoittua ehkä vasta sitten, kun kuopuksellekin on saanut vanhainkotipaikan järjestettyä.

Toivottavasti tuo kirja herättää laajemman keskustelun sekä lastenkirjallisuuden merkityksestä yleensä, ääneen lukemisen merkityksestä erikseen ja tuosta niin ihmeellisestä laatuajasta!

Kiitos rouva Huu!

T von L

Anonyymi kirjoitti...

Olen inhonnut sanaa "laatuaika" siitä asti kun joku valopää sen keksi. Termin lanseeramisaikaan sillä tarkoitettiin, että lapselle ei tarvitse antaa paljon aikaa. Vähempi riittää, kunhan se on laatuaikaa. Mitä sekin sitten tarkoitti, kaiketi jotain arjesta poikkeavaa, huvipuistoa, ulkomaanmatkaa, elokuvia? Lapsi tarvitsee aikaa, paljon ja joka päivä. Jokapäiväistä tavallista aikaa ei korvaa "laatuaika". Anneli

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Anneli ja Tuula kommenteista. Jatketaan, hissukseen, tätä lastenkirjallisuuden laadun puolesta agiteerausta!

Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Mun mielestä koko päivän ihanin hetki on se, kun saan lukea lapselle iltasatua. :-) Pari vuotta sitten lääkäri halusi seurata verenpainettani ja jouduin kantamaan viikon ajan mukana verenpainemittaria, joka mittasi arvoja 15 min välein. Lopputulos: verenpaineet laskivat ihannelukemiin aina samaan aikaa päivästä: siihen aikaan, kun luin lapselle iltasatua. Jatkan ääneenlukemista niin kauan kuin lapsi siihen suostuu, jo ihan omankin terveyteni takia. ;-)

Rouva Huu kirjoitti...


Huiman hauskaa kuulla, että lapselle lukeminen IHAN OIKEASTI laskee aikuisen verenpainetta …. kaikista muista iloista, hyöydyistä ja onnen läikähdyksistä nyt puhumattakaan. Kaunis kiitos, Reeta, tämän jakamisesta!

Anna kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä siitä, että monenlaiset kirjat ja ääneen lukeminen tekevät lapselle hyvää. Kuka jaksaisi kuunnella päivästä toiseen samoja tarinoita uudelleen ja uudelleen - nimenomaan! (Olen myös samaa mieltä siitä että tuon kirjan markkinointikärki on tosi epäilyttävä.)

Silti jollain tavalla ymmärrän vanhempia, jotka ovat kiitollisia saadessaan nukutusvaiheeseen jonkin toimivan rutiinin. Okei, meillä on vasta 10 kuukauden ikäinen lapsi, joten kokemukseni on suppea, mutta silti: hänen on ollut aina todella vaikeaa rauhoittua unille, väsyneenäkin, ja meni pitkään, ennen kuin löysimme neuvolan peräänkuuluttaman, joka ilta samanlaisena toistuvan, oikeasti toimivan rutiinin.

Se rutiini on Unen aika -niminen katselukirja, jonka löysin sattumalta kirpparilta. Kirjan lukeminen vie ehkä neljä minuuttia, mutta tuttujen sivujen aikana vauva ihan silmin nähden rentoutuu ja selvästi tajuaa, että nukkumaanmeno alkaa olla käsillä. Osaan kirjan tekstit nykyään ulkoa, ja kerron tarinan "loruna", jos ollaan vaikka mökillä eikä kotona :) Sama kirja, joka ilta.

Ja niitä eri kirjoja sitten katsellaan ja luetaan muutoin päivällä, yhdessä ja rauhassa.

Kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogista!

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos myös Annalle arjen kokemuksen jakamisesta.

Vielä alle vuoden ikäiselle lapselle tuo saman katselukirjan "lukeminen" voi olla hyvinkin toimiva rutiini.

Kun lapsi kasvaa ja alkaa jo itsekin vähitellen olla aktiivinen puheen tuottamisessa, hänelle kannattaa lukea monenlaista lastenkirjallisuutta. Yksi vaihtoehto on myös lukea lapselle hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa kirja/ kirjoja, ja sitten kun ollaan jo käymässä nukkumaan, voi vaikka lorutella unisia runoja tai laulaa unilauluja.

Maija kirjoitti...

Väsäsin juuri blogitekstiluonnoksen Kani joka tahtoi nukahtaa -kirjasta.

En edes tarjonnut sitä lapsille iltasaduksi, koska
1) heillä ei ole nukahtamisongelmia
2) kirja vaikutti aivan liian tylsältä (mitä se olikin)

Kuten Reetalle, minullekin iltasatuhetket ovat (ainakin lähes aina) rentouttavia tuokioita. Joskus luetaan 5 minuuttia, joskus lähes tunti, mutta vain äärimmäisen ilta(päivä)uninen ekaluokkalainen nukahtaa kesken sadun. Minusta olisi tyhmää lukea lapsille joka ilta sama, tylsä satu ihan jo siksi että en itse jaksaisi sitä. Ja koska tietenkin toivon lasteni kiinnostuvan lukemisesta, niin miksi lyttäisin orastavan kiinnostuksen tarjoamalla yhtä ja samaa, puuduttavaa kuultavaa?

Ja voi totta tosiaan, tuo kuvitus :/ Ankea kuin mikä.

Rouva Huu kirjoitti...


Tosiaan, tuo Kanikirja suomennettiin nyt sukkelasti ja julkaistiin Otavan kustantamana.