maanantai 24. elokuuta 2015

Kuvakirja tuonpuoleisesta hämmentää lapsipsykologiallaan















Jenni Kirves & Annika Hiltunen: Tervetuloa Rauhalaan, 27 sivua, Kustannus-Mäkelä 2015.






Aina välillä rouva Huu lukee lastenkirjoja, joiden äärellä on erityisen hämmentynyt ja miettii sekä tekijöiden että myös kustantajan tarkoitusperiä: onko ihan loppuun saakka mietitty, kuinka kirjan sanoma menee perille, onko valittu tyylilaji toimiva, ja jos, niin kenen ehdoilla.

Jenni Kirves (s. 1977) on historiantutkija ja tietokirjailija, joka on ollut toimittamassa useita sota-aikaa käsitteleviä tietokirjoja. Syksyn toisessa uutuudessa hän on paneutunut Aino Sibeliuksen elämään, (Aino Sibelius: ihmeellinen olento, Johny Kniga 2015).

Tervetuloa Rauhalaan -kuvakirjan pontimena on ollut – esilehden omistusten mukaan, sisaren kuolema ja toisaalta halu kertoa omalle lapselle lapsentajuisesti kuolemanjälkeistä elämästä.

Onni-pojan vanhemmat riitelevät jatkuvasti ja poika pakenee kodin ahdistavaa tunnelmaa huoneeseensa.

--- tänään riita oli tavallista pahempi. Äidin huutaminen ja isän mököttäminen olivat alkaneet jo aamulla, ja Toivo saattoi tuntea kuinka kodin ilma ympärillä muuttui niin painostavaksi, että oli jo vaikea hengittää. Äidin suusta pulppuavat ”Miksi sinä aina… ja mikset sinä ikinä…” Ja isän mykkä hiljaisuus tuntui sekin kiljumiselta. Toivon korvia särki niin, että hän upotti päänsä syvälle tyynyyn. 
Toivo toivoo, että voisi lentää kodin ikkunasta niin kuin äidin ulos paiskaama isän kännykkä: hän toivoo ”saavansa siivet  selkäänsä ja lentävänsä sen lailla kauas, kauas pois.”

Toivo nousee sinisiä portaita lastenhuoneesta ylös  Rauhalaan. Paratiisimaista
tunnelmaa tehostavat  yltäkylläisesti kukkivat eksoottiset kasvit. Annika Hiltusen
kuvitusta Jenni Kirveen tekstiin kuvakirjassa Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä 2015). 

Toivo löytää huoneensa perältä ylöspäin nousevat portaat, jotka hehkuvat outoa valoa. Empimättä hän lähtee kipuamaan portaita ylös.

--- portaat tuntuivat jatkuvan korkeuksiin, aina taivaaseen saakka. Eivätkä askeleet tuntuneet enää lainkaan raskailta. Kaikki Toivon otsan huolirypyt sulivat sitä mukaa kun hän nousi ylemmäksi. Toivo ei ollut tiennyt, että elämä voisi tuntua näin helpolta. Kaikki huoli ja murhe näytti ikään kuin leijailevan ulos hänestä untuvaisenkevyen, hopeanhohtoisen tomun lailla.

Tyynen ja Toivon kohtaaminen tuo mieleen ikonimaalauksesta ja klassisesta maalaustaiteestakin tutun madonna ja lapsi -asetelman. Annika Hiltusen kuvitusta Jenni Kirveen tekstiin kuvakirjassa Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä 2015). 
 


Ylhäällä, Rauhalassa, Toivo kohtaa kauniin naisen, Tyynen, joka tosin itse hivenen ristiriitaisesti kutsuu itseään nauraa käkättäen vanhaksi harpuksi.

”Me asukkaat kutsumme tätä Rauhalaksi, mutta siellä teillä Tämänpuolisessa tätä paikkaa on nimitetty niin monilla nimillä, etten jaksa kaikkia muistaakaan. Jotkut kutsuvat tätä Taivaaksi, toiset Paratiisiksi, joillekin tämä on Ikuinen Puutarha, joillekin Tuonpuoleinen ja joillekin Nirvana. Ja on tätä joskus kauan sitten Yliseksikin kutsuttu”, Tyyni kertoi. 

Tällä aukeamalla Annika Hiltusen digitaalinen maalauspensseli on lähimpänä naivistista taidetta kuvatessaan Rauhalan rikkumatonta idylliä. Annika Hiltusen kuvitusta Jenni Kirveen tekstiin kuvakirjassa Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä 2015).  

Rauhalassa asuu ”henkäyksen kevyttä ja surutonta väkeä, joilta kaikki tuskat, kivut ja ahdistukset on poistettu”. Aikuiset pääsevät sinne vasta kuoltuaan, mutta lapset, joilla on paljon huolia pääsevät sinne vierailulle lieventämään pahaa oloaan ja keräämään voimia.


Äidin nuopea ilme ja isän lyykähtänyt ja epätoivoa ilmentävä asento nykyhetkessä
eivät lupaa hyvää, mutta Toivo päättää silti havahduttaa vanhempansa, keinolla millä hyvänsä. Annika Hiltusen kuvitusta Jenni Kirveen tekstiin kuvakirjassa Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä 2015).  


Tyyni johdattaa Toivon vesiputouksen läpi takaisin todellisuuteen, jossa poika voi nyt tarkkailla vanhempiensa tilannetta näkymättömänä. Vanhemmat jurottavat edelleen toisilleen. Toivo tempaa pöytäliinan vanhempiensa kyynärpäiden alta nopealla riuhtaisulla pois ja havahduttaa näin aikuiset jumituksestaan. Toivo palaa vielä takaisin Rauhalaan ja saa Tyyniltä kehuja reippaasta toiminnastaan. Tyyni lupaa, että poika voi uniensa välityksellä tulla koska tahansa käymään Rauhalassa.

Tämän jälkeen poika palaa takaisin kotiinsa omaan sänkyynsä nukkumaan. Tällä välin vanhemmat ovat havahtuneet pojan poissaoloon ja huolestuneet. He tulevat Toivon sängyn ääreen ja lupaavat lähteä seuraavana päivänä lennättämään uutta,  isän hankkimaa leijaa, jonka riikinkukkokuvio muistuttaa pojan Rauhalassa nähnyttä uhkeaa lintua.

Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli (1973) nostatti ilmestyessään suurta kohua. 

Korppu-poika ja hänen isoveljensä Joonatan päätyvät elävien ihmisten Ruusulaaksosta ankaran taudin ja tulipalon jälkeen ensin Kirsikkalaaksoon, joka sijaitsee Nangijalassa, rauhan ja hyvän olon maassa. Nangijala on kuitenkin sekin välivaihe, josta siirrytään Nangilimaan, lopullisen kuoleman maahan. Aikalaiskeskustelussa mietittiin, onko oman hengen riistämiseksi tulkittava veljesten siirtyminen Nangilimaan oikeutettua lastenkirjassa.

Tervetuloa Rauhalaan -kuvakirjan suurimpana ongelmana on arkisen perhe-elämän ja sadunomaisen fantasian rinnakkain asettaminen Lindgrenin saturomaania suorasukaisemmalla tavalla. Kuvakirjan romanttisella kuvastolla kyllästetty vertauskuvallisuus ei mielestäni toimi ja antaa jopa ratkaisumalleillaan turhaa toivoa omassa arjessaan kamppailevalle lapselle. Kuka meistä ei haluaisi välillä unohtaa kaikki arjen ahdistavat asiat ja maalliset murheet. Kuvakirjan tarina toki kannustaa ratkaisemaan asiat, mutta sen ratkaisutavat ovat lapsen näkökulmasta varsin viitteellisiä.  Tosielämässä asiat eivät muutu pöytäliinoja riuhtaisemalla, vaan sen pyöreän pöydän äärellä on istuttava yksissä tuumin kerta jos toinenkin.


Kuvakirjan problematiikka korostuu nimenomaan hyvin dekoratiivisen, ornamentiikaltaan piripintaan täytetyn kuvitustyylin vuoksi. Kuvitus  ikään kuin johtaa harhaan sekä kirjaa lapselle valitsevan aikuisen että lapsen. 

Mieleen tulee Enna Airikin kaksi kuvakirjaa, Haavemaa ja Korppipäinen mies (Karisto 2012 ja 2013), jotka on kuvitettu romanttisella art nouveau -tyylillä, mutta tekstit käsittelevät rankkoja aiheita, pienen lapsen kuolemaa ja lapsen hyväksikäyttöä.

Kirjan kuvittaja, Joensuussa asuva  Annika Hiltunen on graafikko ja kuvataiteilija, jonka värikylläinen tyyli on entuudestaan tuttua mm. Paletin julkaisemista postikorteista ja Iittalan naivistinäyttelystä.  

Rauhala-kirjan kuvitus on Hiltusen ensimmäinen kuvakirjaprojekti. Täyteen pakattu kuvitus tuo mieleen paitsi Klaus Haapaniemen tyylin niin myös kansallisromanttisen muotokielen. Kuvitus on omassa tyylilajissaan sanomattoman kaunis. Rajanveto  kitschin ja taiteen välillä on – kenties jopa tietoisesti ? – hyvin häälyvä. 

Henkilöhahmot ovat raskasluomisia ja olemukseltaan surumielisiä. Ja silti Hiltusen tyyli ammentaa myös tunnerekisterin toiseen ääripäähän sijoittuvasta,ns. sydämen taiteesta eli naivismista. Kirjan värikylläisen kuvituksen on kenties ajateltu softaavan vaikeaa aihetta, mutta lopputulos on ainakin minun silmissäni vähän falski ja vastaavassa tilanteessa tosielämässä olevan lapsen kannalta peräti harhaanjohtava.


Elämän ja kuoleman dilemmasta puhutaan nykylastenkirjoissa melko yleisellä tasolla. Tuonpuoleisen elämän työstäminen näkyy lähinnä uskonnollisten kustantamoiden tuotannossa. 

Yksi hienoimmista, jokaisen omaa elämänkatsomusta viisaasti kunnioittavista kuvauksista löytyy Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen kuvakirjasta Tyttö ja naakkapuu (Tammi 2004). 

5 kommenttia:

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Mielenkiintoista, että Kirves on hypännyt kirjoittamaan myös lastenkirjoja - varsinkin näin suuresta ja vaikeasta aiheesta. Hänen toimittamiaan historian kirjoja ja kirjoittamiaan artikkeleita olen lukenut jonkin verran, ja niitä olen pitänyt onnistuneina (vaikkain usein myös hieman raflaavina). Pitänee etsiä tämä kirja käsiini!

Rouva Huu kirjoitti...


Kia, kerro sitten, mitä tykkäsit!

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Ainakaan vielä tuo kirja ei ole kirjastomme uutuuksien tai tilattujenkaan kirjojen listalla. Toivottavasti se kuitenkin tulisi jossain vaiheessa kirjaston valikoimaan. Ilman muuta kerron, jos sen jostain löydän. :)

Arja Palonen kirjoitti...

Luin Tervetuloa Rauhalaan enkä tiedä mitä sanoa.
Kirja päättyi jotenkin juuri silloin, kun ajattelin, että alkaa jonkinlainen selitysosuus. Jäi olo, että avattiin jotain sellaista, mitä ei viety loppuun saakka ja lapselle jää kummallinen olo ja niin myös aikuiselle jonka pitäisi selittää.

Kirja on minusta jollain tavalla myös kammottava. Jää liikaa kysymyksiä tarinan jälkeen. Ihan liikaa.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Arjalle kirjavinkkarin näkökulmasta. En pidä pahana sitä, että lastenkirja heittää haastetta myös kirjaa ääneen lukevalle aikuiselle, mutta tässä jää vähän liikaa isoja asioita ilmaan häälymään.