keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tavarataivas lastenkirjoissa, eli aatteista ja ihanteista






















Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen nostaa tänään
HS-digilehdessä  kiinnostavan aiheen esille.

Sisarusten, Paola & Pirjo Suhosen, uuden kuvakirjasarjan avausteoksessa Erikoiskoira Affe: Talviseikkailu Lapissa on paljon avointa tuotesijoittelua: Suhosen oman Ivana Helsinki –malliston lisäksi myös muita design-tuotteita ja tavaramerkkejä. 

Viljanen kirjoittaa:
 Tavarat ja tuotemerkit ovat toki lastenkin arkea. Lapset, ja heidän vanhempansa, ovat voimakkaan markkinoinnin kohde. 
Pipsa Possut, Maisat, Autot ja Hello Kittyt on tuotteistettu äärimmilleen. Pikkutyttöjen palvoman Disneyn Frozen-elokuvan ensi-illasta on jo kaksi vuotta, mutta Anna ja Elsa jatkavat elämäänsä valtavassa tuotearsenaalissa hiuspinneistä potkulautoihin. 
Mutta miksi tavaraa tarvitsee tuoda logotasolla näin voimakkaasti esiin kirjassa? Se saa sen tuntumaan vaivaannuttavalta mainokselta.
Tuotemerkit tuntuvat täysin turhilta. 
Entä miltä merkkituotevyöry mahtaa näyttää vähävaraisen lapsiperheen vanhemmasta?

Jo vauvaikäisille on tarjolla erilaisia tuotebrändejä, ja perhelehdet ja naistenlehdet pitävät niitä kärkkäästi esillä. Tuotemainontaa piilotetaan nykyisin ilman mitään häveliäisyyttä lähes kaikkialle. 

Lapsiperheille myydään julkisuudessa ajatusta graafisen selkeästi sisustetusta kodista ja niukan estetiikan harmoniasta.

Muistan hyvin, kuinka ahnaasti ihastelin 1990-luvun puolivälissä kahden pienen lapsen äitinä Kristiina Louhen Aino-kirjojen äidin eleganttia sisustusmakua ja esteettistä värisilmää: paljon kotimaisia painokankaita, puuleluja ja Steiner-nukkeja. 

Vakaasta tahdosta ja pyrkimyksistäni huolimatta meillä kotona ei näyttänyt samanlaiselta.

Jokainen kuvakirja on lapselle myös tietokirja. Suomalainen lapsi kokee tutuiksi ja turvallisiksi suomalaiset lastenkirjat, joiden miljöö ja esinemaailma on hänelle entuudestaan tuttu.

Mutta lastenkirjakustantamon eettisiin pelisääntöihin pitäisi mielestäni kuulua, että yleiskustantamo ei sitoudu tiettyyn tuotemerkkiin/ -merkkeihin, olkoonkin, että kyse on myös Suomi-brändin markkinoinnista.

Tässä yhteydessä voi nostaa esille muutaman vastaavan lastenkirjan, jossa on pidättäytyneemmin lähdetty markkinoimaan Suomi-kuvaa.

Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi –kuvakirjassa (Otava 2007) tuodaan kuvituksessa esille kymmeniä Suomen innovaatioita, mm. Xylitol-purukumi, karjalanpiirakka, salmiakki, ruisleipä. 

Tunnistettavina printteinä kuvissa näkyy myös Marimekkoa, Iittalan lasia ja muuta Suomi-designia. Mutta tasapuolisesti, ja Suomi-brändi edellä.

Riina Katajavuoren kuvakirjassa Mennään jo kotiin (Tammi 2007) ideana oli kuvata oikeita suomalaisia lapsiperheiden koteja. Kuvittaja Salla Savolainen päätyi kuitenkin siihen, että ei kuvaa yksityiskohtaisesti lasten trendileluja, koska koki, että kuvat vanhentuisivat suotta ennen aikojaan.


Karo Hämäläisen tekstiin perustuvassa Hurraa Helsinki, ikioma kaupunki –kuvakirjassa (Tammi 2012) suomalainen muotoilu on myös pääosassa, mutta siinäkin perustellusti ja informaatioarvoltaan sopivissa kohdissa. Kirja ilmestyi osana vuoden 2012 Helsinki design -pääkaupunkihanketta. 

6 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Tämä on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta voi miettiä, että pitäisikö teoksen ottaa kantaa nykyelämään tältäkin kantilta. Itse en kauheasti arvosta esim. Disney-sarjoihin liittyviä kuvakirjoja, mutta lapset tykkäävät kun on tuttuja hahmoja ja tarina. Onneksi ne tykkäävät muistakin.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Taika ajatuksistasi. Toisaalta suomalainen lastenkirja voisi pikemminkin ottaa tavoitteekseen herätellä lukijoissaan kulutuskriittisyyttä kuin viljellä tällaista tuotemerkkipongausta.

Taika / Kirjasfääri kirjoitti...

No varmasti olisi kasvattavampaa ottaa tuo kriittinen asenne jo teoksessa. Mutta onneksi lapselle lukiessa voi aikuinen keskusteluttaa tästä, jos kirjailijalta on jäänyt tämä aspekti vajaaksi.

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Minua ihmetytti kirjassa tuotemerkkien ja logojen paljous, ja olen sitä mieltä, että tuota lapsille tuttua maailmaa voisi tuoda kuvituksessa esille ihan ilman niitäkin. Nyt niistä jäi aikuiselle vähän hassu fiilis, lapsilukija ei tainnut edes tajuta, kuinka paljon eri logoja kuvissa vilisi. Minua myös häiritsi, että Suhosen printtejä oli niin paljon. Kirja sinällään oli hyvä, mutta nyt jäin kuitenkin miettimään, oliko tarkoitus kuitenkin markkinoida tiettyjä tuotteita lastenkirjan kautta. :/

Lilli kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoista. Itse köyhästä perheestä tulleena vihasin jo lapsena kaiken maailman suosittuja ja muodikkaita tuotemerkkejä (Olin samalla kuitenkin myös kateellinen toisten lasten hienoisiin Barbie taloihin ym leluihin). Syinä se, ettei meillä ollut varaa ja se, että niillä muilla luokkalaisilla joilla oli varaa, olivatkin sitten kiusaajiani ja koviksia (enkä olisi halunnut pukeutua samalla lailla kuin he). Omituista sinänsä, koska tiesin, ettei muillakaan perheillä kauheasti ollut varaa, mutta silti merkkivaatteita hankittiin lapsille. Tosin, ne joilla oli varaa, eivät toisaalta taas pitänyt älämölöä merkkivaatteistaan.
En oikeastaan vieläkään pidä merkkituotteista. Nimi maksaa liikaa ja useasti ne voivat myydä oikeastaan mitä tahansa rumaa kuosia tai muotoilua ja silti ihmiset ostaa koska nimi myy (Esim. Marimekko, mutta tämä on vain toki minun mielipiteeni, en pidä Marimekon kuoseista yhtään :D). Voisin myös kuvitella että jos minulla olisi lapsi, muttei rahaa, niin kaiken maailman mainostus ja luokkakavereiden painostus tiettyyn pukeutumiseen tai tiettyy mielipiteeseen tietyistä asioista ei olisi kovin kivaa. Ei se oikeastaan ole kovin kivaa nytkään. Tiedän, että olen muutamien tuotteiden orja ihan vain mainostuksen ja brändin takia (valitettavasti). Eikä lapsia yksinkertaisesti pysty suojelemaan siltä. Mutta jokin tolkku siihen asiaan pitäisi saada. Itse en tiedä mitä teen jos lapseni alkaisi pitämään Hello Kittystä tai kaikesta ällöpinkkisöpöilystä jota suoletaan pienille tytöille tälläkin hetkellä. Itse en voi sietää sellaista, mutta mitä jos lapsi tykkää (vai tykkääkö oikeasti, vai siksi kun naapurin likallakin on)? Ostaako vai ei. Ja joka tapauksessa niitä saatttaa tulla muilta sukulaisilta lahjaksi. Ei niitä voisi sitten poiskaan ottaa...
Kirjoissa toki voi tuoda esiin suomalaista muotoilua ja designia ja brändejä jos ne todella ovat tarkoituksenmukaisia. Esim. juurikin tuollaisissa kirjoissa joissa on tarkoitus esitellä Suomea. Kuuluvathan ne ehdottomasti kulttuuriimme, taidekulttuuriin ja kulutuskulttuuriin. Mutta suoranainen mainostaminen ei olisi hyvästä. Edes kirja pitäisi pitää neutraalina ympäristönä ja mainosvapaana. Muut paikat kun tursuavat jo mainostusta. Sekö on tulevaisuutemme? Hyvä toki mainosfirmoille jotka voivat palkata lisää työväkeä kasvavaan mainostustarpeeseen. Mutta itseä ärsyttää jo nyt kun mainoksia tulee joka tuutista ja käskee/vaatii/ehdottaa/ ostamaan juuri tätä tuotetta joka on niin maan kauhian hyvä ja paljon parempi kuin tuo ihan sama tuote mitä edellisessä mainoksessa mainostettiin.

-Lilli-

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Lilli ajatuksistasi, ja oli hauska tavata eilen Turun messuilla!