torstai 17. syyskuuta 2015

Tyttöenergia syntyy joukkovoimasta: ”Seis, tämä loppuu nyt tähän!”


















Kirsi Pehkonen: Voittolaukaus, 2014 sivua, Karisto 2015. Kansikuva Saana Nyqvist.




Pehkonen päättää viisiosaiseksi karttuneen sarjan tähän Voittolaukaukseen. Sarjan yläkouluikäiset päähenkilöt, Hilla ja Noora, ovat sinnitelleet itsensä sisulla ja treenauksella pitkälle. Veljien kanssa pelatusta korttelikiekosta alkanut innostus on johtanut Hillan pelaamaan Kiekkosusissa ja tie SM-kilpailuihin on yhden pelin varassa. Liikenneonnettomuudessa vammautunut Noora pelaa  pöytätennistä menestyksellisesti sääriproteesistaan huolimatta eikä kerää säälipisteitä vammaisuudellaan, vaan suhtautuu asiaan lunkisti.

Tytöistä on kehkeytynyt sarjan mittaan kuin tuttuja, sympaattisia naapurin tyttöjä, joiden edesottamuksia on seurannut kiinnostuneena.

Yläkoulun viimeinen luokka on loppusuoralla ja kummallakin tytöllä on tarkoitus hakeutua urheilulukioon. Pojatkin kiinnostavat, mutta tolkku on silti mukana, ja liikaa totisuutta taitetaan tämän tästä letkeällä sanailulla.

Pehkonen kuvaa junioritason urheiluharrastuksen arkea sattuvasti ja itse eletyn tuntuisesti. Vanhempien tsemppausta, talkoohenkeä ja alttiutta kyyditä harrastuksiin ja peleihin tarvitaan taajaan:

Poikien joukkueissa innokkaimpia isejä piti suorastaan torjua huoltajan tehtävistä, mutta tyttöjen huoltohommiin ei ollut tunkua. Keke oli ilmaantunut joukkueen huoltajaksi vasta vuodenvaihteen jälkeen. Jo pelkkä keski-ikäisen mutta sympaattisen miehen olemassaolo yksinkertaisti monia asioita. Pelireissuilla juomapullot tulivat täytetyiksi, varamailat oli pakattu siististi mukaan, erkkaria löytyi heti.
 

– –  He olivat urheiluliikkeessä sovittaneet suojia, isä ja äiti olivat molemmat häärineet ympärillä säätämässä ja koputtelemassa, että tuntuuko missään. Kiekkosusien seura-alennusta käytettiin, mutta silti hartiasuojille kertyi hintaa aika lailla. Tällä kertaa ei kuitenkaan edes keskusteltu käytetyn hankkimisesta. Vaikka isä pyöri Kiekkosusissa taloustoimiston puolella, turvallisuusasiat olivat tulleet hänelle tutuiksi, jos ei muuten niin tapaturmien vakuutuskorvausten selvittelyssä.

Sarjan päättävän osan jännite syntyy paitsi Birgerin ja Hillan hapuilevasta seurustelusuhteesta myös Hillaa kalvavasta asiasta: oliko joukkueen huoltajan, Kaken, kosketuksessa sittenkin jotain kiellettyä tämän tarkistaessa rintapanssarin istuvuutta?

Taannoisessa Lastenkirjahyllyn arviossa Mika Keräsen Maaliviivalla -romaanista (WSOY 2014) rouva Huu ihmetteli, kuinka urheiluaiheisissa kotimaisissa varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa painetaan valmentajien seksuaaliset ahdistelut nuoria urheilijoita kohtaan villaisella.  

Keräsen romaanissa on kohtaus, jossa päähenkilö Kalle yllättää miespuolisen jalkapallovalmentajan tirkistelemästä poikien uintia harjoitusleirillä. Kalle ilmiantaa valmentajan, mutta urheiluseuran johdon mielestä asiaa ei kannata tehdä julkiseksi.

Hilla testaa tunteitaan ensin luottoystävänsä Nooran kanssa. Ja kuten ennenkin, siekailematon Noora auttaa Hillaa päätymään kaikkien edun mukaiseen ratkaisuun:  

– Hitto mua hävettää, mä en haluais puhua kellekään. Mitään. 
– Höh, ei sulla ole mitään hävettävää, Noora suutahti. – Keke-hyypiöllä on jos se vaan tajuu hävetä. 
– Tiedän, Hilla sanoi. – Järki sanoo että ei, mutta silti vaan hävettää. Ihan niin kuin se ois kuitenkin jotenkin mun syytä. 
– Nyt seis tommonen pelleily! Säkö muka menit sille tissejäs tyrkyttämään, häh? 
– – Juttelu Nooran kanssa selvensi kummasti ajatuksia. Hilla hoksasi, että hänellä oli itse asiassa olemassa selvä ohje, miten toimia. Jos joukkueessa oli ongelmia, niistä piti puhua joko valmentajien, joukkueenjohtajien tai kapteenien kanssa. 

Hilla tekee Kiekkosusien muille pelaajille tiettäväksi Kaken käpälöinnin. Ääneen kyllä mietitään, hidastaisiko ilmianto Leijonapolulle  pääsemistä, ”kun äijät pitää aina toistensa puolta”. 

Mutta Kiekkosudet tekevät asiasta julkisen, ja valmentajat ottavat tyttöjen syytökset tosissaan. Kekestä tehdään ilmoitus Jääkiekkoliittoon. Aikuiset ottavat vastuun asiasta, ja hyvä niin.

Pehkosen Hilla ja Noora -sarjan  vahvuuksia ovat sekä eloisa, luonteva dialogi, joka on elämänmakuista että jotenkin ikätasoaan edemmäs kiirehtimätön nuoruuden kuvaus. Koti, koulu, urheilu ja orastava seurustelu ovat tasapainossa keskenään. Ja jos ongelmia ilmenee, niistä selvitään puhumalla.




Ei kommentteja: