Seminaariraportti osa 1: Lastenkirjalle kuuluu hyvää

Eilisen   Lastenkirjainstituutin Mitä kuuluu lastenkirja –seminaarin anti oli suorastaan hengästyttävä. 

Siksi rouva Huun piti nukkua yön yli ja kaikessa rauhassa vähän järjestää päätään raporttia varten. Tampereella pääkirjasto Metsossa pidetty Lastenkirjainstituutin järjestämä seminaari oli osa tänään jatkuvaa lastenkirjallisuuden ja sanataiteen festivaalia, Kirjalittaa.

Lillemor Torstensson, toinen Svenska Barnboksinstitutetin johtajista, summasi videoyhteyden kautta Ruotsin lasten- ja nuortenkirjatrendejä. Tänä vuonna jo  50-vuotisjuhlavuottaan viettävä SBI on Suomen Lastenkirjainsituutin esikuva.   

Ruotsin lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimikemäärät ovat lisääntyneet koko 2000-luvun ajan. Viime vuonna ilmestyi jo 1 860 lasten- ja nuortenkirjaa.

Ruotsissa tarjonnassa huomioidaan nyt isosti ns. tweenies-ikäryhmä, jolla tarkoitetaan lapsuuden ja aikuisuuden väliin jäävää, vähitellen jo nuoruuteen kurkottavaa joukkoa. 

Yhtenä esimerkkinä Torstensson mainitsi Josefin Sundqvistin kuvakirjaformaatissa julkaistun Pappersväxtenin (Urax 2014), joka käsittelee yksinäisyyden ja vierauden tuntoja hyvinkin monenikäisiä puhuttelevalla tavalla.

Dystopiat ja eläinaiheet (erityisesti hamsterit!) ovat nyt Ruotsissa muotia.

Jyrsijäkirjallisuuden trendiä edustavat mm. Sam Hayn ja Simon Cooperin Zombiedjur – hungriga hamsterns återkomst (Berghs 2014) ja  Andreas Palmaerin Hamstern är borta (Alfabeta).  

Malin Axelssonin ja Klara Perssonin Jag blir en bubbla … som blir ett monster som blir ett barn (Urax) kuulosti kiinnostavalta ja Dagens Nyheterin arvio herättää odotuksia vielä entisestään. Tähän kirjaan täytyy ehdottomasti tutustua myöhemmin! Lapsen näkökulma näkyy siinä olevan keskiössä, sekä tekstissä että kuvituksessa,  hyvin uniikilla tavalla.  

Torstensson totesi, että  Ruotsissa(kin) lastenkirjallsisuuden laadun määrittäminen on entistä vaikeampaa, ja sen sijaan kiinnitetään enemmän määrään, volyymiin, huomiota. Tähän olisin kaivannut lisää valotusta.

Dystopian suosiolle Lillemor Torstensson esitti arvelunaan, että ilmastonmuutosten ja eräänlaisen   "isoveli valvoo" –yhteiskunnan  esittäminen nähdään jostain syystä nyt mielekkäämmäksi kuin rajoittua lähempänä lapsen omaa arkea oleviin asioihin. 

Yhtenä esimerkkinä hän mainitsi Sofia Nordinin romaanin Som om jag vore fantastisk (Rabén & Sjögren 2015), jossa kuumetauti niittää satoa ja päähenkilö Ella on yksi harvoista eloonjääneistä. Romaanin asetelmat tuovat oitis mieleen Salla Simukan ja Siri Kolun dystopioiden asetelmat. 

Myös metsä ja vesi ovat ruotsalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa vahvasti läsnä. Pojkarna-romaanista Suomessakin tunnetun Jessica Schiefauerin uutuus, När hundarna kommer, on herättänyt paljon keskustelua. Kyseessä on 1990-luvulle sijoittuva kahden nuoren metaforien kyllästämä rakkaustarina, jonka lyhyt juonitiivistelmäkin jo suorastaan huutaa saada kirja luettavakseen!

Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhlavuosi on tuottanut paljonkin monikulttuurisuuteen suoraan linkittyviä lasten- ja nuortenkirjoja, mm. Lastenkirjahyllyssäkin esillä ollut Ulf Starkin ja Stina Wirsénin kuvakirja  Min systern från havet ja Anna-Clara Tidholmin Min Brorsa heter Noa sekä Katarina Taikonin ja  Joanna Hellgrenin romanityttö Katitzista kertovat kirjat (Natur & Kultur). 

Vanhempien kiire ja ongelmat ovat esillä myös Ruotsissa: vanhemmat ovat entistä vähemmän läsnä lasten arjessa: he ovat vankilassa, töissä tai masentuneita. Lillemor Torstensson luonnehti kuvakirjatarjonnan olevan pääosin konventionaalista (Tähän tekee mieli hihkaista, että suomalaisittain tuntuu siltä, että KAIKKI on Ruotisssa edelleen paljon kokeellisempaa Suomen yhä tasapaksumpaan kuvakirjatarjontaan verrattuna!). Uusia nuoria tekijöitä on kuulemma Ruotsissakin tulossa!

Yliopisto-opettajan Maria Laakson alustuksessa zuumattiin nykyistä lasten- ja nuortenkirjatutkimusta.  Oli ilahduttavaa kuulla, että kirjallisuudenopinnoissa lasten- ja nuortenkirjatutkimukseen on virinnyt opiskelijoiden parissa yhä enemmän kiinnostusta, sillä alue on havaittu työelämän kannalta relevantiksi!

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden akateeminen asema ja arvostus heijastelevat aina myös yhteiskunnallista todelisuutta. 

Laakso muisteli kirjallisuudenopintojensa alkuaikoina kuulemaansa ”nimeltämainitsemattoman professorin” tokaisua, jossa kyseinen professori teilasi lastenkirjallisuuden tutkimuspotentiaalin nimittämällä sitä Puputupuna-tutti-hukassa- kirjallisuudeksi. 

Onneksi näin elitistinen käsitys ei enää ole vallalla kirjallisuuden laitoksilla. Kulttuurintutkimus on laajentanut tutkimuskenttää, ja toisaalta kertomukseen keskittyvä narratologia on laventanut myös kiinnostusta erilaisiin teksteihin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden digitaalistuminen ja monimediaisuus ja kokeilevuus ovat  herättäneet uutta kiinnostusta mm. Jyväskylässä käynnissä olevassa tutkimushankkeessa. Merkille pantavaa on myös se, että nykyinen uusi opiskelijasukupolvi lukeutuu jo ns. diginatiiveihin, jotka ovat varhaisesta lapsuudesta saakka olleet päivittäin tekemisissä erilaisten digilaitteiden kanssa.

Hyvä esimerkki uudesta tutkimusaiheesta on myös, kuinka kirjallinen teos määritellään tai rajataan, kun se laajenee myös sosiaalisen median puolelle (esimerkkinä Aleksi Delikouraksen Nörtti-kirjat).

Verrattuna Euroopan isoihin ns. sivistysvaltioihin Suomessa lastenkirjallisuudentutkimus on vielä alkutekijöissään. 

Perustutkimusta ja alueen historiaa kartoittavaa tutkimusta on vielä meillä paljon tekemättä.  Toisaalta kirjallisuudenhistorioissa, elämäkerroissa ja kirjekokoelmissa lastenkirjallisuus on  nykyisin näkyvästi esillä, Laakso muistutti.  

Hän toi nasevasti esille lastenkirjallisuudentutkimuksen perusongelman, jonka olen itsekin saanut tuta yrittäessäni tasapainoilla alueen tutkijana. Tutkimuksen popularisointi, yleistajuistaminen muiden julkaisujen kautta (= vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset, toimitetut  kirjat ja julkaisut, oppikirjat, ammattiyhteisölle tai suurelle yleisölle suunnatut julkaisut)  ovat  yliopiston julkaisujen arvoasteikossa pahnanpohjimmaisena. Niistä ei todellakaan heru tutkijalle akateemista meriittiä saati yliopistolle bonuspisteitä.

Kirjallisuudentutkimus on monitieteistymässä, ja tämä laventaa myös lastenkirjan liikkuma-alaa tutkimuskentässä. Tuoreena esimerkkinä Laakso nosti viime vuonna ilmestyneen Marleena Mustolan toimittaman artikkelikokoelman Lastenkirja.Nyt (SKS).

Poikkitieteellisenä uutena tutkimushankkeena Turussa on käynnistynyt 

Fragile subjects: Childhood in Finnish literature and medicine, 1850-2000, jossa lapsen tiedostetaan olevan historiallinen, paikallinen ja kulttuurinen konstruktio.

Laakso totesi myös genrekirjallisuudella olevan nykyisin enemmän potentiaalia: fantasialla, scifillä, dystopialla ja kauhukirjallisuudella on iso volyymi ja sillä on myös kaupallista merkitystä.

Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkimus ei mene maailman virtausten mukana, vaan teemat nousevat pikemminkin kansallisten intressien nosteessa: esim. ekokritiikki, monikulttuurisuus ja ideologiakriittinen tutkimus  voivat nousta yksittäisten yliopistojen tutkimushankkeiden intresseistä. 

Kustantajien paneelikeskusteluun ottivat osaa Heli Bergius Bazar-kustannuksesta, Pienen Karhun Leena Reiman ja Sanna Jaatinen Otavasta. Keskustelua luotsasi kirjastonhoitaja-kirjavinkkari Reetta Saine. 

Otava ja Pieni karhu tunnetaan laadukkaan lastenkirjallisuuden kustantajana, sitä vastoin Bazarin profiilissa lastenkirjallisuus on ollut vasta vähän aikaa. 

Bergius painotti kasvatuksellista näkökulmaa kustantamonsa lastenkirjalinjauksissa.  Kirjoissa korostetaan lasten varhaiskasvatusta  ja monikulttuurisuus ja suomi toisena kielenä tulevat myös olemaan kustantamon kiinnostuksen keskiössä. 

Pientä karhua jo 16 vuoden ajan luotsannut Leena Reiman kertoi huomanneensa nopeasti,  että suomalaiseen kulttuuriin sopivan monikulttuurisuutta käsittelevän käännöskirjan löytäminen  on vaikeaa. Pieni karhu on ollut Suomessa uraa uurtava kustantamo nimenomaan tämän aihepiirin esille tuonnissa (esim. Jamela-kirjat ja Niki Dalyn kuvakirjat).

Leena Reiman toivoi käsikirjoitusideoitaan tarjoavilta enemmän taitoa ja paneutumista oman idean esittelyyn: kirjahanke tulisi osata pukea sanoiksi ja ideaksi jo alustavassa sähköpostikontaktissa. ”Pitäisi esitellä itsensä ja työn sisältö, jotta kustantaja pystyisi miettimään myös kohderyhmää ja aiheen potentiaalia suhteessa muuhun tarjontaan”.

Lastenkirjailijaksi ja -kuvittajaksi mielivän kannattaisi käydä myös kirjastoissa (ja kirjakaupoissa) tutustumassa tarjontaan, jotta saisi käsityksen siitä, mitä ja mistä aihepiiresitä kirjoja on jo aiemmin julkaistu.

Sanna Jaatinen toi esille isot tietokirjahankkeet, jotka saattavat työllistää kustannustoimittajaa jopa parin-kolmen vuoden ajan. Tästä esimerkkeinä hän mainitsi Suomen lasten historian, Suomen lasten taidehistorian ja Suomen lasten retkeilyoppaan.

Leena Reiman valotti pienen kustantajan riemun hetkiä: sittemmin kustantamon hittikirjaksi nousseen Venla-Maria Uutelan Keppari-kirjan ensimmäinen versio tuli postissa käsinkirjoitettuna ja piirrettynä nivaskana. Nyt kahdesta kepparikirjasta on ilmestymässä uudet painokset, sillä keppihevosharrastus on edelleen tyttöjen suosiossa.

Aina ei maailmalla menestynyt lastenkirja välttämättä pure suomalaiseen ostavaan yleisöön. Sen sai Leena Reiman huomata valittuaan Pienen Karhun yhdeksi ensimmäiseksi kirjaksi maailmalla super-suositun Shel Silversteinin Antelias puu -kirjan, jossa on mustavalkoinen kuvitus. Kirjaa on myyty maailmalla 15 miljoonaa kappaletta. Eräs isoäiti oli riemastuneena ostanut kirjaa useamman kappaleen ja todennut, että kirjahan on todella monikäyttöinen, kun lapsi voi värittää kirjan mieleisekseen!

Paneelikeskustelussa sivuttiin myös ikäsuosituksia, ja päädyttiin toteamaan, että niitä toivovat lähinnä kirjoja lapsille lahjaksi ostavat vanhemmat ja isovanhemmat. Kaikki kolme kustantajaa olivat yhtä mieltä yleisönkin komppaamasta ajatuksesta, että ikärajahaarukoinnin voisi toimittaa ”salaisena kansiona” kirjakauppiaille, jotka käyttäisivät suosituksia taiten omassa myyntityössään.

Anniltaan runsaan Mitä kuuluu lastenkirja -seminaarin raportointi jatkuu lähipäivinä.