tiistai 17. marraskuuta 2015

Asiallisesti matkailusta
















Outi Hongisto: Sara matkalla Kaliforniassa, 64 sivua, kuvitus Terese Bast, Myllylahti 2015.





Lastenkirjatarjonta on taatusti monipuolisempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Silti joidenkin kirjojen äärellä tekee mieli hieraista silmiään ja todeta: tosiaan, tällaisiakin kirjoja ilmestyy!

Kustantaja luonnehtii sivuillaan Outi Hongiston kirjaa ”ihastuttavan realistiseksi lasten matkakirjaksi”. Luonnehdinta osuu eittämättä oikeaan.

Sara matkalla Kaliforniassa tuo mieleen 1970-80-luvun umpirealistiset lastenkirjat, jotka halusivat kädestä pitäen opettaa lapsia arkisissa käytänteissä. 

Omasta lapsuudesta muistan Anna Taurialan 1970-luvun alussa ilmestyneet kuvakirjat Leena menee kouluun, Kun Leenan ällästä tuli ärrä ja Leenan sairaalamatka (Gummerus).

Lapsiperheet matkustavat nykyisin pitkin-poikin maailmaa valtamerten yli eikä kaukomatkailuunkaan enää liity sellaista eksotiikkaa ja jännitystä kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Sara on alakouluikäinen tyttö, joka tekee vanhempiensa kanssa lomamatkan Kaliforniaan. Tytön kerrotaan käyneen aikaisemmin kielikylpypäiväkotia ja nyttemmin hän on alakoulussa kaksikielisellä luokalla. Sen vuoksi Sara käyttää matkallakin englannin kieltä rohkeasti.


Tässä Sara menee kirjautumaan lennolleen. Terese Bastin kuvitusta
Outi Hongiston lastenromaaniin Sara matkalla Kaliforniassa (Myllylahti 2015). 

Kirjassa annetaan hyvin käytännönläheisiä ja selkeitä toimintaohjeita esimerkiksi lentokentän käytänteisiin ja hotelliin kirjautumiseen.
Eri lukujen lopussa on englanninkielisten sanojen listauksia ja fraasisanontoja, joiden avulla englantia vielä taitamatonkin lukija pääsee jyvälle kirjan käänteistä.

Muodoltaan kirja on lukutaidon alkuun sopiva helppolukuinen lastenromaani, jossa on Terese Bastin isokoiset ja selkeät nelivärikuvat. Bast on aiemmin kuvittanut kymmenkunta helppolukuista lastenromaania. Hänen tunnusmerkkinään ovat poikkeuksellisen suuripäiset lapsihahmot ja kirkkaat värit.

Kirjan kerronta on melko lakonista ja vuoropuhelua on vähän. Ainoa pieni jännite tarinaan tulee samassa lentokoneessa matkustavasta Saran ikätoverista, pojasta, joka päätyy sattuman kautta myös samaan hotelliin ja jonka vanhemmat pelastavat Saran eksymästä suurkaupungin vilinään. Tämäkin pieni selkkaus kuvataan kuitenkin varsin hillitysti.

... ja tässä Sara ottaa rohkeasti kontaktia paikallisten asukkaiden kanssa.
Terese Bastin kuvitusta Outi Hongiston lastenromaaniin Sara matkalla Kaliforniassa
(Myllylahti 2015).  

Kalifornian paikallisväriä tai amerikkalaisen elämäntavan ja kulttuurin ihmettelyä kirjaan mahtuu yllättävän vähän. 

Sara syö aamiaiseksi vaahterasiirapilla höystettyjä pannukakkuja ja ihmettelee annoksen isoa kokoa.

Ikkunan alapuolella vilisti kuusikaistainen moottoritie, tai highway niin kuin Amerikassa sanotaan. Sara kääntyi ja katseli ympärilleen. Huoneessa oli oma jääkaappi ja tietenkin televisio. Kylpyhuoneessta Sara löysi pehmoisimmat pyyhkeet ja kylpytakit, mitä hän oli koskaan kokeillut. Saippua oli oranssia, samoin suihkun vieressä olevat pesuaineet. Sängyssä olevien tyynyjen päälle oli aseteltu kolme pientä suklaalevyä. Kaikissa oli oranssit kääreet. Kerrassaan upeaa, tuumasi Sara tyytyväisenä ja pomppi sitten pehmeällä sängyllä.

Sara matkalla Kaliforniassa täyttää ehkä parhaiten paikkansa aran ja hitaasti uusiin asioihin lämpenevän lapsen johdatuksena ulkomaan matkailuun.

Outi Hongisto on asunut perheensä kanssa Kaliforniassa. Kenties kirjan loppuun olisi voinut liittää myös joitakin houkuttelevia lapsiperheiden käyntikohteita nettilinkkeineen?







4 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Kirjoittelin juuri eilen vastaavasta kuvakirjasta, eri tekijöiltä. Opettavaisia tulee nyt kovasti. No, opetuskirjojakin tarvitaan.
Mutta aloin myös ajattelemaan mitä kaikkea laadukas satu antaa... Siinäpä vasta tunnekasvatus ynnä muu poikineen.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos bleue,

Marcus Pfisterin Paratiisilintua en tainnut tilatakaan työkappaleeksi, täytyy silmätä kirjastosta.

Lasten Keskus on jo vuosikymmenten ajan julkaissut paljon eettisiä aihelmia tai tunnekasvatuksia käsitteleviä kuvakirjoja, joissa eläimet ovat pääosassa.

Korpit ovat varmaan tummanpuhuvan ulkomuotonsakin takia suosittuja kuvakirjan sankareita.

Lastenkirjahyllyssä taannoin oli myös esillä kaksi korppikirjaa: Markus Pfisterin Pieni kuukorppi, Lasten Keskus 2010 ja Helme Heinen Rickard. Joka sinut voittaa, on ystäväsi, Nordan Comunidad 1984.

bleue kirjoitti...

Totta, Lasten Keskuksen kirjoissa on mukavasti sadun muodossa erilaisia aiheita.

Viittamani matkustusaiheinen kirja, josta kirjoittelin, on Ruuska ja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat (ei vielä blogissa).

Rouva Huu kirjoitti...


Ahaa, ymmärsin ensin, että viittasit tuohon korppikuvakirjaan.

Tosiaan, hyvä vertailukohta tuo Elsa ja Lauri -sarja. Kaksi ekaa osaa olenkin lukenut ja hyllyssä arvioinut, mutta tämä uutuus on vielä tutkailematta. Kiitos tästäkin nostosta!

Pienet kustantamot ovat nyt todellakin tarttuneet tähän matkailuteemaan: Tiina Lehtinevan nuortenromaani Hero (Norbooks) sijoittuu Lontoon liepeille ja Leena Kotilan nuortenromaanissa balettia harrastava Laura matkustaa Australiaan.