keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Nappivalinnat Topelius- ja Lydecken-palkinnoille




Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakamat Arvid Lydecken- ja Topelius-palkinnot jaettiin tänään aamupäivällä Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä.

Valintoihin ei voi olla kuin tyytyväinen. 

Kumpikin teos on oman lajityyppinsä helmi: omintakeinen, kielellisesti täysipainoinen ja taiteellisesti hallittu kokonaisuus.

Ohessa palkitut raadin perusteluineen:

Tuutikki Tolonen, Mörkövahti, Tammi 2015. Kuvitus Pasi Pitkänen. 

Kun sisarukset Hilla, Kaapo ja Maikki saavat mörkövahdin kesäloman alkaessa, seikkailu käynnistyy vastustamattomalla voimalla. Tuutikki Tolosen Mörkövahti on omaleimainen, tuore ja taidokas romaani, joka tavoittaa saumattomasti lapsi- ja aikuisyleisön. Hahmot ovat samastuttavia, kerronta sujuu ja mörköjen arvoitus koukuttaa. Jännittävään ja lämminhenkiseen seikkailuun on punottu myös erilaisuuden ja ymmärtämisen ja ystävyyden sanoma. Teos sopii niin ääneen luettavaksi, kouluun pulpettikirjaksi kuin ahmittavaksi kirjastossa tai kotona lempilukusopessa. Mörkövahdissa on kaikki rakastetun lastenkirjaklassikon ainekset.


Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä, WSOY 2015. 

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on vaikuttavaa kaunokirjallisuutta. Upea ja monitasoinen romaani vei mukanaan Sarastuksen palatsiin ja Surukariin kansan saarille. Kantavina teemoina ja harkitusti tarkasteltuna esiin nousevat valta, rakkaus ja inhimillisyys. Enorannan luoma maailma, henkilögalleria ja tarina muodostavat häikäisevän kaleidoskoopin. Lukija ei eksy, sillä kirjailija johdattaa hänet varmoin ottein romaanin läpi. Kaunilla kielellä kirjoitettu teos punoo tarinan lukuisat osat ja kertojaäänet yhteen eheäksi kuvaksi, joka elää silmien edessä. Tunnelmallinen ja tyylikäs teos osoittaa Enorannan kuuluvan suomalaisen kaunokirjallisuuden valonkantajiin.


Kumpikin palkinto on suuruudeltaan 2016 euroa.

Raatiin kuuluivat erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Kaaria sekä lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija, FT Myry Voipio. 

Lastenkirjahylly onnittelee Enorantaa ja Tolosta.

2 kommenttia:

Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Onnittelut! Lue lapselle! sijoittui Blogistanian kirjapalkintojen Tieto-äänestyksessä toiseksi. :-)

http://les-lue.com/2016/01/14/blogistanian-tieto-2015-voittajat/

Rouva Huu kirjoitti...



No hyvänen aika sentään! Flunssapotilaalle tämä on mitä mainioin uutinen.


Kiitos, Reeta, tiedon välityksestä!