tiistai 5. tammikuuta 2016

Voitto kotiin, Eetu!















Katarina Ekstedt & Thomas Olsson: Eetu pelaa jääkiekkoa, suomentanut Osmo Ryytty, 32 sivua, Karisto 2015.







Tänään taidetaan jännittää monessa lapsiperheessä nuorten kiekkoleijonien MM-finaalin peliä.

Ja kävipä loppupelissä sitten kuinka päin vaan, niin luulen, että päämäärätietoinen jääkiekkoharrastus tai vähemmän totinen höntsäily  tulee lisääntymään myös leikki-ikäisten keskuudessa.

Parahultaisen sopivasti Karisto julkaisi jo viime syksynä ruotsalaisen kuvatietokirjan Eetu pelaa jääkiekkoa. Ruotsissa tekijäpari Ekstedt & Olsson ovat tehneet kokonaisen sarjan, jossa kuvataan lasten erilaisia harrastuksia.


Litteä pallo herättää Eetussa ja hänen kavereissa aluksi ihmetystä.
Thomas Olssonin kuvitusta Katarina Ekstedtin tekstiin kuvakirjassa
Eetu pelaa jääkiekkoa (Karisto 2015). 

Sarjassa on selvästi otettu lähtökohdaksi, että harrastus on lapselle tyyten vieras: Eetu siis ihmettelee kotinsä lähelle jäädytetyn kentän laidalla ystäviensä Mintun ja Jussin kanssa hiukan heitä vanhempaa poikaa, joka ”laukoi, pyörähteli ympäri, luisteli edestakaisin ja humautti kummallista litteää palloa mailallaan. Maali!”

Eetu ja kaverit kiinnostuvat jääkiekosta ja vanhempiensa avulla he pääsevät paikalliseen jäähalliin entisen kiekkokuninkaan valmennettaviksi. Uusi harrastus aloitetaan ensin luistelutekniikan hiomisella.

Jääkiekkoilijan varusteet nimetään tarkkaan. Onneksi lapset saavat varusteet lainaan jääkiekkoseuralta, ettei niihin tarvitse heti alkuun investoida suuria summia.  

Osmo Ryytyn suomennoksessa on mukautettu tekstiä Suomen oloihin, ja kuvituksessakin lapsilla on Suomi-leijonapaidat yllään!

Peliä edeltävänä iltana Eetu makoili sängyllä ja ajatteli asioita. Hän oli tyytyväinen siihen, että oli oppinut paljon lyhyessä ajassa. Pian hän pelaisi vähintään yhtä hyvin kuin Mikael Granlund tai Tuukka Rask. Olisi siistiä, jos hänestä itsestään tulisi ammattilaiskiekkoilija ja hänellä olisi oma tuuletus ­ – ylävitonen ja hyppy korkealle ilmaan.


Thomas Olssonin kuvitus on toteutettu digitekniikalla, ja kuvakirjan tunnelma
on vähän tekopirteä. Karrikointi ilmeissä ja eleissä menee välillä vähän yli,
ja pahimmin tämä näkyy aikuishahmojen piirteissä. 
Thomas Olssonin kuvitusta
Katarina Ekstedtin tekstiin kuvakirjassa 
Eetu pelaa jääkiekkoa (Karisto 2015). 


Lopulta koittaa suuri päivä, mutta siihen ei lähdetä veren maku suussa. Ja jos kesken pelaamisen tulee pissahätä, niin siitäkin selvitään.


Ruotsalaiseen tasapuolisuuden mentaliteettiin kuuluu tietysti, että tytöt ja pojat pelaavat tasaveroisina samassa joukkueessa. Vapaa-ajanohjaajarouva opastaa oikeaa pelitekniikkaa valkoiset helmet kaulassaan.

Ja hauskana yksityiskohtana maininnan ansaitsevat myös  jääkiekkoon hurahtaneet "seniorikaverit", jotka auttavat lapsia varusteiden pukemisessa. 

Ja tuleehan se voitto ensimmäisessä pelissä, ja Eetu pääsee tuulettamaan unelmiensa mukaisesti!

Ei kommentteja: